Real Madrid ja Atlético kohtaavat toisensa Mestarien liigassa neljäntenä kautena peräkkäin. Zinédine Zidanen miehistö on voittanut aiemmat kolme kohtaamista kyseisessä kilpailussa, mutta ei pidä joukkuettaan ennakkosuosikkina tulevaan ottelupariin.

– Emme ole suosikkeja. Se on 50-50 ja meidän tulee antaa kaikkemme, jotta voimme voittaa huomenna. Emme aio ajatella vielä toista osaottelua.

– Atlético on pärjännyt erittäin hyvin neljä tai viisi vuotta ja he tulevat edelleen vain paremmaksi. Heidän vahvuutensa on, että he eivät koskaan luovuta. He taistelevat loppuun asti, Zidane kertoi ottelua edeltävässä lehdistötilaisuudessa.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa todella usein viimeisen neljän vuoden aikana. ranskalaisvalmentajalta kysyttiin, aikooko Real Madrid lähteä otteluun samalla taktiikalla, mitä aiemmissa otteluissa.

– Aiomme yrittää jotain uutta. Tiedämme toisemme erittäin hyvin, joten pienet yksityiskohdat tulevat ratkaisemaan ottelun.

Zidane ei paljastanut, liittyykö uusi kokeilu pelisysteemiin tai pelaaviin pelaajiin. Joukkueen peluutustapa ja valinnat avauskokoonpanoon ovat puhuttaneet viime aikoina espanjalaismediassa todella paljon.

Yksi Zidanen vakionimistä tärkeissä otteluissa on ollut puolustava keskikenttäpelaaja Casemiro. Brasilialainen on ollut todella onnekas sekä El Clásicossa että ottelussa Bayern Münchenia vastaan. Hän on molemmissa otteluissa saanut keltaisen kortin, jonka jälkeen pelaaja on tehnyt vielä toisen kortin arvoisen rikkeen, mutta selvinnyt molemmilla kerroilla ilman toista varoitusta ja ulosajoa. Zidanelta kysyttiin, onko hän varoittanut Casemiroa punaisen kortin saamisesta.

– Tiedämme Casemiron tärkeyden meidän joukkueellemme ja tiedämme myös hänen tapansa pelata. Hän on fyysisesti vahva ja pelaa aina sääntöjen rajamailla. En aio käskeä hänen muuttaa pelityyliään. Hän tekee oman työnsä täydellisesti.