João Félixin lainasopimus Barcelonan kanssa päättyy kesällä.

Lainassa ei ole mukana osto-optiota, joten lähtökohtaisesti Félixin pitäisi liittyä heinäkuussa Atléticon harjoituskaudelle. 

Félix tai Atlético eivät kuitenkaan halua sen tapahtuvan. Félix ei halua palata Atléticoon, eikä pelaaja ole kuulunut pitkään aikaan Diego Simeonen suunnitelmiin. Simeone ei peluuttanut viime kesänä Félixiä ollenkaan harjoitusotteluissa ja jätti hänet penkille alkukauden otteluissa ennen Barcelona-lainaa.

Relevon saamien tietojen mukaan Félix haluaisi jäädä Barcelonaan, mutta se on toteutettavissa ainoastaan lainan muodossa.

Lähteen mukaan Barcelonalla ei ole varaa tai urheilullista tarvetta hankkia pelaajaa pysyvästi riveihinsä. Barcelona suostuu vain uuteen lainaan, mutta se ei miellytä Atléticoa. Atlético haluaa päästä pysyvästi eroon Félixistä ja on siten myynnin kannalla.

Relevo kertoo Félixiä edustavan Jorge Mendesin suunnittelevan vaihtokauppaa, jossa Félix siirtyisi Barcelonaan ja Ansu Fati Atléticoon.

Mendes edustaa Félixin lisäksi myös Fatia. Atlético ei ole lähtökohtaisesti idean kannalla, sillä Félixin nykyinen arvo siirtomarkkinoilla on merkittävästi suurempi kuin Fatin. Fati on pelannut tämän kauden lainalla Brightonissa, mutta on kärsinyt jälleen loukkaantumisista ja jäänyt pienelle peliajalle.

LUE MYÖS