Barça-puheenjohtaja Sandro Rosellia syytetään vakavista väärinkäytöksistä
Barcelonassa kuohuu vaihteeksi johtajiston puolella ja aiheena on kesästä saakka eri yhteyksissä esille noussut Neymarin hankinta joukkueen riveihin. Siirtosummasta on väännetty kättä kunnolla ja milloin mikäkin taho on perännyt saataviaan tai vaihtoehtoisesti kumonnut saatavien oikeutuksen.
Barcelonan hallituksen jäsen Jordi Cases on ollut erityisesti puheenjohtaja Sandro Rosellin kimpussa asian johdosta ja on nyt vetänyt asian oikeustasolle syyttäen Rosellia varojen väärinkäytöstä Neymarin siirron yhteydessä ja väittäen koko prosessin olleen perusteiltaan kestämätön ja vahingoittavan seuran imagoa ja uskottavuutta. Kyse on Casesin mukaan 40 miljoonan euron väärinkäytöksestä.
Casas pyrki jo lokakuussa erottamaan Rosellin tehtävistään, mutta ei saanut tarpeeksi suurta voimaa taakseen ja luopui tuolloin hankkeesta. Tämän jälkeen hän lähestyi seuraa virallisesti kysyen selvitystä ”puuttuvien” 40 miljoonan euron osalta, mutta ei ole sanojensa mukaan sitä saanut ja turvautuu nyt oikeustoimiin.
Barcelona kiistää syytökset jyrkästi ja vakuuttaa antavansa kaiken tarvittavan tiedon viranomaisten käyttöön tarvittaessa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Conor Gallagher on sopeutunut Atléticoon ”täydellisesti”
- Sevilla teki tarjouksen Juninho Vieirasta
- Seurapomo: Valencia ei ole myynnissä – ”Jos tulee houkutteleva tarjous, sitä tutkitaan”
- Diego Simeonen poika nousi yllättäen Atléticon avainpelaajaksi: ”Elän unelmaani”
- Katso! Valencian kokouksesta tuli kaaos – fanit protestoivat seurapomoa vastaan
- Barcelonan Jules Koundélla maailman suurimmat peliminuutit tänä vuonna
- Real Madrid voitti Intercontinental Cupin
- Toni Kroosilla oli mahdollisuus siirtyä Real Madridista Italiaan
- James Rodríguez kadonnut täysin kuvasta – näin kommentoi Rayo-pomo
- Endrickin lähipiiri yllättynyt hyökkääjälupauksen vähäisestä peliajasta