Málaga menetti monivuotisen ykkösmaalivahtinsa Manchester Cityyn. Lisäksi valmentaja vaihtui kauden jälkeen. Onko joukkueesta parantamaan viime kauden sijoitusta?

Viime kausi

Málaga sijoittui kaudella 2012-13 kuudenneksi muttei saanut osallistua europeleihin talousongelmien vuoksi. Avainpelaajia jouduttiin myymään, joten odotukset viime kautta kohtaan eivät olleet järin korkealla.

Kausi alkoi kolmella kovalla ottelulla (Valencia, Sevilla ja Barcelona). Tuloksena kaksi niukkaa tappiota ja tasapeli. Sevilla-tasuria seurasi 5-0-voitto Rayo Vallecanosta ja kolme muutakin tappiotonta ottelua. Parhaimmillaan Málaga nousi jo kahdeksanneksi. Lokakuun suvantovaihe pudotti sarjasijoitusta alemmas. Kolmesta ottelustaan joukkue hävisi kaikki rumalla maalierolla 0-8.

Samanlainen tasainen vuoristorata jatkui pitkin kautta. Välillä pari voittoa putkeen, välillä pari tappiota peräjälkeen. Lopulta joukkue keräsi 45 pistettä ja sijoittui 11:nneksi.

Copa del Reyssä Málaga putosi jatkosta heti neljännellä kierroksella. Ottelut Osasunaa vastaan päättyivät 3-3 ja 1-1. Osasuna eteni jatkoon vierasmaalisäännön perusteella.

Pelaajasiirrot – lähteneet

Willy Caballero, maalivahti

32-vuotias ykkösmaalivahti pelasi viime kaudella Málagan jokaisen liigaottelun. Ajoittain sarjan parhaita maalivahteja. Siirtyi 8,8 miljoonalla eurolla istumaan Manchester Cityn vaihtopenkille.

Jesús Gámez, oikea puolustaja

Oli viime kaudella Schusterin ykkösvaihtoehto oikeaksi pakiksi. Pelasi liigassa 28 ottelua, joissa syötti kaksi maalia ja otti yhdeksän varoitusta. Ei mitään häikäisevää, mutta sitäkin enemmän perusvarmaa suorittamista. Siirtyi 2,7 miljoonalla eurolla Atlético Madridiin.

Eliseu, vasen laituri

Uskollinen Málaga-soturi – niin hyvinä kuin huonompinakin aikoina. 30-vuotias oli aikoinaan erinomainen etenkin joukkueen Mestarien liiga -matkalla. Viime kaudella 28 ottelua, mutta enää 18 kertaa avauksessa. Tehoja kahden maalin ja kahden maalisyötön verran. Myytiin 1,1 miljoonalla eurolla Benficaan.

Bartlomiej Pawlowski, vasen laitahyökkääjä

Pelasi viime kauden Málagassa lainalla. Pelasi kahdeksassa ottelussa, mutta pääsi vain kerran avaukseen. Teki yhden maalin.

Mounir El Hamdaoui, keskushyökkääjä

Fiorentinasta viime kaudeksi lainattu El Hamdaoui sai vastuuta 13 ottelussa. Kolme maalia ja kaksi maalisyöttöä, joten ihan turhasta kaverista ei ole kyse. Vertailun vuoksi: Málagan ykköstykki Roque Santa Cruz teki kuusi maalia ja antoi kaksi maalisyöttöä 31 ottelussa.

Nordin Amrabat, vasen laitahyökkääjä

Caballeron ohella suurin menetys. 27-vuotias turkkilainen tuli Málagaan lainalle vasta tammikuun lopussa. Vakiinnutti nopeasti paikkansa, pelasi 15 ottelua ja viimeisteli tehot 2+5.

Oleksandr Iakovenko, vasen laitahyökkääjä

Niin ikään viime kauden lainapelaajia. Sai vastuuta yhdeksässä ottelussa. Teki yhden maalin.

Pelaajasiirrot – saapuneet

Ricardo Horta, oikea laitahyökkääjä

Toistaiseksi kesän ainoa hankinta, josta Málaga on maksanut siirtokorvauksen: 880 000 euroa. Portugalilaisesta Vitória Setúbalista tullut 19-vuotias hyökkääjä pelasi viime kauden aikana kaikki kilpailut mukaan lukien 34 ottelua, joissa viimeisteli seitsemän maalia. Onnistui jo tekemään Málagalle maalin harjoitusottelussa.

Roberto Rosales, oikea puolustaja

25-vuotias venezuelalainen saapui ilmaisella siirrolla Twentestä. Voi pelata oikean pakin lisäksi vasempana pakkina tai jopa oikeana laitahyökkääjänä. Viime kaudella 30 ottelua Hollannin pääsarjassa.

Arthur Boka, vasen puolustaja

Ilmaisella siirrolla Stuttgartista hankittu Boka tuo kokemusta Málagan takalinjoille. 31-vuotias norsunluurannikkolainen on edustanut maataan vuosien 2006, 2010 ja 2014 MM-kisoissa. Viime kaudella Bundesligassa 25 ottelua. Voi pelata myös keskikentän pohjalla tai keskustassa.

Guillermo Ochoa, maalivahti

Meksikon MM-joukkueen myötä tunnetuksi tulleen Ochoan pitäisi pystyä korvaamaan Caballero. Pituutta ei juuri ole (183 cm), joten keskityspallot saattavat tuottaa vaikeuksia. Viime kaudella Ajaccion riveissä 37 ottelua Ranskan pääsarjassa. Sikäli kova temppu Málagalta, että 29-vuotias Ochoa siirtyi ilmaiseksi.

Luis Alberto, vasen laitahyökkääjä

Liverpoolista lainattu 21-vuotias espanjalainen voi pelata hyökkäyksen kaikilla paikoilla ja keskikentällä. Sai viime kaudella vastuuta yhdeksässä Valioliiga-ottelussa, mutta pelasi vain jämäminuutteja. Onnistunut jo kaksi kertaa maalinteossa kesän harjoitusotteluissa.

Agustín Cousillas, maalivahti

Lainalle hankittu argentiinalainen maalivahti tuskin pelaa montaa minuuttia tällä kaudella. Roolina toimia Ochoan sparraajana.

Recio, keskikentän keskusta

23-vuotias pelasi viime kauden lainalla Granadassa. Sai vastuuta melko mukavasti 30 ottelussa ja viimeisteli kaksi maalia. Nyt uusi yritys Málagassa.

Roberto Chen, toppari

20-vuotias keskuspuolustaja lähetettiin viime kevääksi lainalle Belgian liigan Zulte-Waregremiin. Ehti pelata koko kauden aikana vain viisi ottelua – kaksi La Ligassa, kaksi Belgian pääsarjassa ja yhden Belgian Cupissa.

Bobley Anderson, hyökkäävä keskikenttä

Niin ikään Zulte-Waregremiin viime kevääksi lainattu Anderson siiryti Málagaan vuosi sitten. 22-vuotias sai syksyn aikana vastuuta kahdeksassa liigaottelussa, lähinnä vaihtopenkin kautta. Pelasi kaiken kaikkiaan kauden aikana 14 ottelua, joissa syötti kaksi maalia. Peliaikaa ei liene suuremmin luvassa Málagan paidassa tälläkään kaudella.

Joukkueen vahvuudet

Málaga laukoo – tai laukoi ainakin viime kaudella – hyvistä paikoista. Mitenkään erityisen paljon andalusialaiset eivät lauo, mutta kun lauotaan, veto lähtee usein hyvästä sektorista. Kaikista vedoistaan Málagan pelaajat ampuivat 10 prosenttia viiden metrin boksin sisältä. Ainoastaan Villarreal pystyi parempaan lukemaan. Sikäli voidaan sanoa, että joukkue kyllä luo maalipaikkoja. Vielä vain tarvittaisiin parempia maalintekijöitä kiskomaan paikoista palloja maaliin.

Lisäksi Málagan joukkueesta löytyy leveyttä. Viime kaudella vain neljä pelaajaa urakoi yli 30 liigaottelussa, ja heistäkin yksi oli maalivahti Caballero. Toki leveys selittyy osin lainamiehillä, mutta kokonaan se ei riitä selitykseksi. Alkavalla kaudella tilanne näyttää aika lailla yhtä hyvältä. Materiaalin pitäisi edelleen riittää rotaatioon.

Joukkueen heikkoudet

Maalinteko aiheutti Málagalle ongelmia viime kaudella. Vaikka joukkue pääsi monesti kokeilemaan viiden metrin boksin sisältä, palloja ei saatu kovinkaan tehokkaasti maaliin. Jos paras maalintekijä iskee 31 ottelussa kuusi maalia, tilanne ei näytä hyvältä.

Toinen ongelma on pelikurissa. Bernd Schuster todennäköisesti halusi nähdä aggressiivisen ja taklaavan Málagan. Hän tuskin kuitenkaan halusi nähdä joukkuetta, joka kerää kauden aikana 116 keltaista ja yhdeksän punaista korttia. Keskimäärin Málaga pelasi joka neljännessä ottelussa alivoimalla. Siihen nähden joukkue klaarasi viime kauden melko mallikkaasti.

Valmennus

Kauden päätteeksi seurajohto erotti Bernd Schusterin ja palkkasi tilalle Javi Gracian. 44-vuotias espanjalainen on valmentanut aiemmin urallaan Córdobaa, Pontevedraa, Cádizia, Villarrealin reservijoukkuetta, Olympiakos Volosia, Kerkyraa, Almeríaa ja viimeisimpänä Osasunaa.

Osasuna-pesti oli erikoinen, sillä Gracia palkattiin tehtävään kolmen pelatun kierroksen jälkeen. Lopulta baskijoukkue sijoittui 18:nneksi, putosi Segundaan, ja Gracialle näytettiin ovea.

Gracia suosii 4-2-3-1-ryhmitystä. Gracian pelitavassa pallo on suuren osan ajasta ilmassa, joten hyvä pääpeli on ihailtava ominaisuus. Viime kaudella Gracian ryhmä joutui monesti ottelun aikana taistelupalloihin, joiden jälkeen kiskaistiin usein pitkä syöttö. Vastahyökkäykset johtivat tosin tasan yhteen maaliin, joten järin onnistunut taktiikka ei ollut.

Viime kaudella Osasunan ongelma oli päästä hyville maalipaikoille. Saa nähdä, onnistuuko Gracia tässä paremmin Osasunaa laadukkaamman Málagan kanssa.

Tärkein pelaaja

Ignacio Camacho

24-vuotias Camacho vakuutti viime kaudella keskikentän pohjalla. 182-senttinen espanjalainen voitti pääpallot, taklasi ja katkoi syöttöjä. Sen lisäksi hän rakensi alhaalta peliä sekä lyhyillä että pitkillä syötöillä. Kaiken lisäksi Camacho iski Málagan pelaajista toiseksi eniten maaleja. Viisi osumaa syntyi vain 25 laukauksella. Rooli tuskin ainakaan pienenee tällä kaudella.

Arvio

Málagalla on kasassa melko tasainen nippu. Huippuluokan viimeistelijää kokoonpano huutaisi, mutta jos ei ole rahaa, ihan ketä tahansa ei voi hankkia. Katsotaan, miten Ochoa korvaa Caballeron, miten Amrabatin puuttuminen näkyy pelissä, ja miten Gracia saa pelitapansa toimimaan. Joka tapauksessa näyttää siltä, ettei Málagalla ole hätää putoamisen suhteen. Kausi tuottanee samankaltaisen sijoituksen kuin viime keväänä. Sijat 9-13.

Kokoonpano

Maalivahdit

1 Carlos Kameni
13 Guillermo Ochoa
25 Agustín Cousillas

Puolustajat

3 Weligton
4 Flávio Ferreira
5 Vitorino Antunes
15 Marcos Angeleri
20 José Manuel Casado
21 Sergio Sánchez
23 Roberto Chen
Arthur Boka
Roberto Rosales

Keskikenttäpelaajat

6 Ignacio Camacho
8 Francisco Portillo
10 Bobley Anderson
11 Pablo Pérez
12 Fernando Tissone
14 Recio
17 Duda
30 Sergi Darder

Hyökkääjät

9 Roque Santa Cruz
16 Ezequiel Rescaldani
24 Samuel
26 Juanmi
77 Ricardo Horta
Luis Alberto

Valmentaja

Javi Gracia