Getafe-hyökkääjän ja Depor-keskikenttäpelaajan kausi ohi

Getafen laitahyökkääjä Karim Yoda ei pelaa pitkään aikaan. Yoda kärsii polvilumpiovammasta eli niin sanotusta hyppääjän polvesta. Toipumisennuste on kuuden kuukauden luokkaa, joten 26-vuotiaalta ranskalaiselta jää ensi kauden alkukin väliin. Loukkaantuminen sattui lauantain liigaottelussa Atlético Madridia vastaan.
Huonoja uutisia sai myös Deportivo La Coruña. Galicialaisjoukkueen keskikenttäpelaaja Cezary Wilk mursi jalkapöydänluunsa, ja hänenkin kautensa on mitä todennäköisimmin ohi.
Toimittajan sana
Yodan loukkaantuminen on todella huono uutinen Getafelle, joka jo valmiiksi paini sekä loukkaantumisten että talousongelmien kanssa. Yodan lisäksi madridilaisseuran pitkäaikaispotilaana on Ángel Lafita. Getafen haasteista kertoo paljon, että Yoda on joukkueen toiseksi paras ja Lafita kolmanneksi paras maalintekijä tällä kaudella. Joukkueen sairastuvalla ovat tällä hetkellä myös Juan Valera ja Alexis.
Wilkin loukkaantuminen satuttaa enemmän häntä itseään kuin Deporia. Puolalainen on tällä kaudella saanut vastuuta 12 ottelussa yhteensä 694 minuutin verran. Hänen sopimuksensa päättyy tähän kauteen, joten uuden kontrahdin solmiminen loukkaantuneena voi olla haastava tehtävä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- AS: Brasilia haluaa palkata Carlo Ancelottin maajoukkueensa uudeksi päävalmentajakseen – odottaa pikaista vastausta
- Kylian Mbappé kärsii nilkkavammasta
- Relevo: Carlo Ancelotti menetti Real Madridin pelaajien luottamuksen
- Sky: Carlo Ancelotti jättämässä Real Madridin päävalmentajan paikan kesken kauden
- Carlo Ancelotti nöyrtyi: ”Arsenal ansaitsi sen”
- Real Madrid putosi Mestarien liigasta
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Relevo: Antoine Griezmannin tulevaisuus selvillä – jää Atléticoon
- El Clásicon ajankohta julkaistu
- Jude Bellinghamilta varoitus ennen Real Madridin ratkaisuottelua – pukukopissa toistunut yksi sana

- Barcelona hävisi, mutta meni jatkoon – näin kommentoi Hansi Flick
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Relevo: Antoine Griezmannin tulevaisuus selvillä – jää Atléticoon