Näkökulma: Barcelonassa maalivahdin pelattava korkealla riskitasolla

Barcelonan maalivahti Marc-André ter Stegen on saanut viime päivinä runsaasti kritiikkiä osakseen. Mestarien liiga -ottelussa Romaa vastaan Alessandro Florenzi yllätti saksalaisvahdin 55 metristä. Sunnuntain pelissä Levantea vastaan ter Stegen rähmäsi keskityspallon Víctor Casadesúsille, joka pääsi puttaamaan tyhjiin.

Mediassa – sekä sosiaalisessa että perinteisessä – on käytetty paljon puheenvuoroja, joissa on vuorotellen haukuttu ja kehuttu ter Stegeniä. Esimerkiksi Viasatin studio-osuudessa Pasi Rautiainen – tuo entinen jalkapallovalmentaja – oli sitä mieltä, että Florenzin maali meni ter Stegenin piikkiin. Rautiainen sanoi jotakuinkin niin, että ”jos ei tuo ole maalivahdin maali, niin mikä on maalivahdin maali”. Vieressä istunut Mika Kottila oli eri mieltä. Hänen mielestään maalivahti ei voi päivystää maaliviivalla puolesta kentästä tulevia kuteja varten.

Tilastopalvelu Opta löi lisää vettä kiukaalle alla olevalla twiitillä.

OptaJose

@OptaJose

5 - 5 of the last 6 goals conceded by FC Barcelona from outside the box have been conceded by Ter Stegen (all comp.) #UCL. Trend

3

1

7:40 PM · Sep 16, 2015

Keskustelu on mennyt jossain määrin hiekkalaatikkotason tappeluksi, joten päätimme tuoda väittelyyn vähän kattavamman paketin asiaa.

Ensin tulee joukkueen pelitapa

Nykyjalkapallossa yksikään pelaaja ei ole erillinen kollektiivista. Kaikki kentällä olevat 11 pelaajaa muodostavat joukkueen. Kaikki. Joskus aiemmin keskushyökkääjä saattoi kaivaa kentällä nenäänsä 89 minuuttia. Riitti, kun hän teki maalin. Vielä voimakkaammin maalivahtia on pidetty kollektiivista erillisenä yksikkönä. Terminologiassakin on puhuttu maalivahdista ja kenttäpelaajista.

Nykyään se ei enää mene ihan noin. Tai voi se joissain joukkueissa mennä, mutta ei modernia jalkapalloa (lue: menestyvissä) pelaavissa. Maalivahdin tehtäviä ja pelaamisen riskitasoa ei määrittele maalivahti itse. Sen määrittelee valmennusjohto, jonka pelifilosofiset ajatukset parhaassa tapauksessa kumpuavat seuraidentiteetistä ja seuran vaalimasta pelillisestä ideologiasta. Marc-André ter Stegen on huippuluokan maalivahti. Hän ei olisi ”imaissut” 55 metristä tullutta laukausta selkänsä taakse, jos hän pelaisi passiivisempaan pelitapaan nojaavan valmentajan alaisuudessa. Barcelonassa tuollaisia vahinkoja voi sattua, koska Enriquen pelitavassa maalivahdin on pelattava korkealla riskitasolla.

Ter Stegenin peitettävä valtava alue

Barcelonan pelitavassa maalivahdilla on kolme erityisen haastavaa tehtävää: puolustettavan alueen koko, keskityspallot ja pallollinen pelaaminen. Tässä tekstissä puhutaan kahdesta ensimmäisestä.

Ensinnäkin, peitettävä alue on todella suuri. Pallollisena Barcelonan ryhmitys on normaalisti suunnilleen muodossa 2-1-4-3. Laitapakit nousevat voimakkaasti, hyökkäyskolmikko on jatkuvasti ylhäällä ja keskikentän kaksi ylempää pelaajaa (yleensä Andrés Iniesta ja Ivan Rakitic) osallistuu syöttökolmioihin lähellä vastustajan rangaistusaluetta. Jos tapahtuu negatiivinen tilanteenvaihto, ja vastustaja pääsee ohi Barcelonan prässistä, jäljellä ovat vain topparit ja Sergio Busquets. Ja maalivahti.

Tyypillisesti vastustajajoukkueet pyrkivät pallonriistojen jälkeen pelaamaan nopeita, pystysuuntaisia hyökkäyksiä Barcelonan puolustajien selustaan. Juoksukilpailut alkavat usein jo puolesta kentästä. Näitä tilanteita varten ter Stegenin (tai Claudio Bravon) on yksinkertaisesti oltava vähintään rangaistusalueen rajalla, valmiina katkaisemaan pystysyöttöjä. Joskus käy niin, että laitapakki päättääkin kiskaista sivurajan tuntumasta lähes puolesta kentästä laukauksen kohti maalia, ja se vielä uppoaa tolpan kautta sisään. Barcelonan maalivahdille se on tietoinen riski.

Puhutaan todennäköisyyksistä, potentiaalisista hyödyistä ja haitoista. Se, että maalivahti pelaa korkealla ja katkoo omaan päähän tulevissa vastahyökkäyksissä pystysyötöt, johtaa todennäköisemmin parempaan lopputulokseen kuin se, että maalivahti jää maaliviivalle ja ottaa 100-prosenttisen varmasti kaikki yli 30 metristä tulevat laukaukset. Entinen huipputason maalivahti Oliver Kahn summasi asian erinomaisesti Sky Sportsille antamassaan lausunnossa.

– Maaliviivalta vastaan tuleminen on osa peliä. Sitä odotetaan maalivahdeilta modernissa jalkapallossa. Siinä on tiettyjä hyötyjä, koska maalivahti voi estää joitain hyökkäyksiä. Siinä on myös riskejä, jotka on hyväksyttävä.

Joskus voi tietysti käydä niinkin, että kauas maaliltaan syöttöä katkomaan juokseva maalivahti pelaa itsensä ulos tilanteesta. Todennäköisesti silloinkin maalivahti saisi roppakaupalla kuraa niskaansa. Moni varmaan muistaa MM-kisoista Manuel Neuerin vastaantulot. Oli pienestä kiinni, ettei Neuer olisi ehtinyt ajoissa. Nyt kun Neuer onnistui, häntä pidetään modernin maalivahdin prototyyppinä. Jos hän olisi epäonnistunut, häntä saatettaisiin pitää liiallisena riskin ottajana ja epäonnistujana, joka pilasi Saksan turnauksen. Tässäkään tapauksessa ei muisteta, että Neuer pelasi korkealla riskitasolla, koska Saksan pelitapa vaati sitä. Onnistui Neuer tai ei, hän vain toteutti tehtäväänsä pelitavan sisällä.

Keskityspallot pelattava aggressiivisesti

Toinen haastava tehtävä, josta maalivahdin on Barcelonan pelitavassa suoriuduttava, on keskityspallojen poimiminen. Ei ole mikään salaisuus, että Barcelonan joukkueen pelaajien keskipituus on hyvin pieni. Sunnuntain ottelussa Levantea vastaan Barcan puolustuslinjassa pelasivat Dani Alves (172 cm), Marc Bartra (183 cm), Javier Mascherano (174 cm) ja Adriano (173 cm). Barcelonan pisin pelaaja takaiskumaalin syntyhetkellä oli 187-senttinen Gerard Gumbau, joka oli hetkeä aiemmin vaihdettu 189-senttisen Sergio Busquetsin tilalle. Gumbaun ja Bartran ohella kentällä olleista vain Rakitic (184 cm) rikkoi 180 sentin rajan.

Pelkkä pituus ei kerro kaikkea pääpelitaidosta tai keskityspallojen puolustamisesta. Yllä listatut pituudet antavat kuitenkin tarpeeksi hyvin osviittaa siitä, että keskityspalloissa piilee Barcelonan potentiaalinen heikkous. Pituusalivoiman vastapainoksi maalivahdin on pelattava tavallista aggressiivisemmin. Levantea vastaan nähtiin, kuinka ter Stegen syöksyi lähes jokaiseen korkeaan palloon – myös niihin, joihin ehtiminen näytti epävarmalta. Yhdessä keskityksessä tapahtui virhe, ter Stegen pudotti pallon ja Levante rokotti.

Väännetään vielä rautalangasta. Esimerkiksi Atlético Madridin pelitavassa ter Stegen voisi pelata keskityspallot matalammalla riskitasolla ja jäädä maaliviivalle, kun ehtiminen palloon ei olisi ihan varmaa. Barcelonan pelitavassa samassa 50-50-tilanteessa maalivahdin on otettava riski, koska sen tuoma potentiaalinen hyöty on suurempi kuin potentiaalinen haitta.

Ter Stegenillä vielä opittavaa

Tekstiä ei pidä ymmärtää niin, että ter Stegen olisi virheetön ja täydellinen maalivahti. Nuorella saksalaisella on vielä paljon opittavaa. Kuinka korkealla riskitasolla pelata missäkin pelin vaiheessa? Mitkä keskityspallot tulevat niin vaarallisille alueille, että niihin on riskilläkin mentävä?

Sille on syynsä, miksi ter Stegen on otsikoissa useammin kuin Bravo. Chileläisvahti on toistaiseksi tunnistanut tilanteet paremmin, mikä on johtanut pienempään virhemäärään. Mutta ter Stegenissä piilee suuri määrä potentiaalia. On hyvin mahdollista, että hän nousee ennen pitkää Barcan ykkösvahdiksi ja pysyy sillä pallilla kenties 10 vuotta.

Joku ehkä vielä muistaa Víctor Valdésin. ”Virheherkkä sählääjä”, ”tarpeettomien riskien ottaja”, ”imuroi vähintään yhden ison maalin kaudessa”. Tuollaisia lausuntoja kuului lajin seuraajilta, jotka eivät ymmärrä sitä, että maalivahdilla on jokaisen joukkueen pelitavassa erilaiset tehtävät. Barcelonan pelitavassa Valdés hipoi täydellisyyttä. Ter Stegenistä voi tulla vielä parempi.