Sevilla haki eilen arvokkaan vierastasapelin Juventuksesta Mestarien liigan lohkovaiheen ensimmäisellä kierroksella. Tulos tyydytti myös Sevillan valmentajaa Jorge Sampaolia. Diario de Sevilla haastatteli argentiinalaisvalmentajaa.

– Piste oli todella tärkeä, koska pitää miettiä miten saimme tuon kotimatkalle mukaan. Pelin aikana oli hetkiä, joissa hallitsimme ottelua. Jos lasketaan ensimmäinen vartti pois, jonka aikana olimme arvaamattomia ja huolimattomia, niin olimme läpi ottelun toimiva kokonaisuus. Joukkue esitti hyvin osaamisensa vaikeassa paikassa vaikeaa vastustajaa vastaan, joka on yksi kilpailun voittajasuosikeista.

– Mielestäni joukkueeni ei peruutellut kentällä vasta kuin viimeisillä minuuteilla, kun otetaan huomioon millainen joukkue meillä oli vastassa. Halusimme haastaa Juventuksen korkealla prässillä, mutta meiltä puuttui syvyyttä. Ei pidä unohtaa, että kohtasimme kuitenkin Italian maajoukkuepuolustuksen. Jos emme paranna monia aspekteja pelissämme, niin se tulee maksamaan meille paljon. Meidän pitää luoda valtavasti enemmän maalipaikkoja päästäksemme lohkosta jatkoon.

Sergio Rico pelasi todella kypsästi ja hänen jaloilla pelaaminen oli erittäin varmaa. Hän oli vakaa loppuminuuteilla ja se oli tärkeää. Toivottavasti hänestä tulee jälleen Espanjan maajoukkueen maalivahti.