Espanjalaissivustolta säväyttävä huhu: Joel Pohjanpalo Sevillaan?
Espanjalaissivusto Don Balón kertoo, että kolme viimeistä Eurooppa-liigan mestaruutta voittanut Sevilla etsii hyökkäyspäähänsä uutta nimeä tammikuun siirtoikkunassa. Mielenkiintoiseksi asian tekee, että sivusto nostaa esiin Huuhkajien kärkimiehen Joel Pohjanpalon.
Vastikään 22 vuotta täyttänyt Pohjanpalo nousi Saksassa otsikoihin tehtyään Bundesliigan kahdella ensimmäisellä kierroksella neljä maalia. Myös Mestarien liiga -debyytti Bayer Leverkusenin paidassa sujui Pohjanpalolta mallikkaasti. Suomalainen uhkaa kuitenkin jäädä varamiehen rooliin Chicharito Hérnandezin, Kevin Vollandin ja hiljalleen kuntoutuvan Stefan Kiesslingin takana.
Don Balónin mukaan Pohjanpalo hankittaisiin alustavasti Sevillan reservijoukkueeseen Sevilla Atléticoon. Joukkue nousi täksi kaudeksi Espanjan toiselle sarjatasolle Segunda Divisioniin.
Toimittajan sana:
Jo se, että Joel Pohjanpalon nimi tulee vastaan espanjalaisen jalkapallosivuston huhuissa, kertoo siitä, kuinka kovassa nosteessa Jolle juuri nyt on. Eikä ihme. Hattutemppu HSV:n verkkoon ja Bundesliigan maalipörssin kärkipaikka vain hyvin vähäisillä peliminuuteilla nousi otsikoihin ympäri Eurooppaa. Pohjanpalon nousu Euroopan jalkapalloväen tietoisuuteen on yhtä nopeaa kuin nousu Suomen futiseliittiin muutaman vuoden takaisen HJK-hattutempun myötä.
Sydän jätti jokusen lyönnin väliin, kun Pohjanpalon nimi yhdistettiin yhtäkkiä Sevillaan. Hitto vie, Sevilla! Europelien kestomenestyjä ja Espanjan suurseura ihan siinä jättiläisten kantapäillä. Pulssi alkoi kuitenkin tasoittua, kun puhe olikin Sevillan reserveistä. Totta kai reserviseura on monessa tapauksessa suorin tie ykkösjoukkueeseen, mutta Jollen startti Leverkusenissa on ollut niin räjähtävä, että toinen sarjaporras tuntuisi uran tässä vaiheessa vääjäämättä askeleelta taaksepäin.
On totta, että peliaika on maaleista huolimatta Leverkusenissa tiukassa Chichariton, Vollandin, Karim Bellarabin ja seuralegenda Kiesslingin takana. Valmentaja Roger Schmidt on kuitenkin osoittanut, etteivät höpinät rotaatiosta ole jääneet puheen asteelle, vaan materiaalia on todella kierrätetty laajalti.
Jollella on Leverkusenin pukukopin oven välissä jo vyötärö ja yläkroppa eikä enää pelkkä jalka. Avauskokoonpanoon on edelleen työlästä tunkeutua, mutta minuutit vaihdostakin lienevät houkuttelevampi vaihtoehto kuin toinen sarjaporras. Leverkusen pelaa syksyn aikana kolmea eri kilpailua ja muun hyökkääjistön loukkaantumisalttius vain parantaa suomalaisen mahdollisuuksia peliaikaan.
Ensituntumalta tekee mieli viitata tälle huhulle kintaalle. Leverkusen tuskin syyttä suotta maksoi HJK:lle sovittua siirtosummaa vaisun Düsseldorf-kaudenkin jälkeen, ja Jolle on kiittänyt luottamuksesta. Jos kevätkaudella tie viekin lainalle, olisi helpompi kuvitella kohteeksi Saksan toinen sarjataso kuin Espanjan, jotta kehitystä on helpompi seurata. Sevilla-kytkös tuli yllättäen ja saattaa myös painua piiloon kuin herneet sevillalaiseen paellaan.
Jos kuitenkin siirto Segundaan vastoin odotuksiani toteutuisi, olisi Pohjanpalolla kaikki mahdollisuudet nousta ensi kaudeksi La Ligaan. Keväällä Sevilla Atléticossa +10 maalia, ja paikka ykkösjoukkueessa olisi auki. Merkittävämmät espanjalaissivustot eivät ole vielä aiheeseen tarttuneet, mutta toteutuessaan siirto olisi suomalaisittain joka tapauksessa hyvin korkeaa kaliiperia. Edellinen suomalainen La Liga -seuran organisaatiossa oli Real Madrid Castillan riveissä Espanjan kolmannella sarjatasolla käväissyt Eero Markkanen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Conor Gallagher on sopeutunut Atléticoon ”täydellisesti”
- Sevilla teki tarjouksen Juninho Vieirasta
- Seurapomo: Valencia ei ole myynnissä – ”Jos tulee houkutteleva tarjous, sitä tutkitaan”
- Diego Simeonen poika nousi yllättäen Atléticon avainpelaajaksi: ”Elän unelmaani”
- Katso! Valencian kokouksesta tuli kaaos – fanit protestoivat seurapomoa vastaan
- Barcelonan Jules Koundélla maailman suurimmat peliminuutit tänä vuonna
- Real Madrid voitti Intercontinental Cupin
- Toni Kroosilla oli mahdollisuus siirtyä Real Madridista Italiaan
- James Rodríguez kadonnut täysin kuvasta – näin kommentoi Rayo-pomo
- Endrickin lähipiiri yllättynyt hyökkääjälupauksen vähäisestä peliajasta
- Conor Gallagher on sopeutunut Atléticoon ”täydellisesti”
- Barcelonan Jules Koundélla maailman suurimmat peliminuutit tänä vuonna
- Diego Simeonen poika nousi yllättäen Atléticon avainpelaajaksi: ”Elän unelmaani”
- Real Madrid voitti Intercontinental Cupin
- Seurapomo: Valencia ei ole myynnissä – ”Jos tulee houkutteleva tarjous, sitä tutkitaan”
- Toni Kroosilla oli mahdollisuus siirtyä Real Madridista Italiaan
- Katso! Valencian kokouksesta tuli kaaos – fanit protestoivat seurapomoa vastaan
- James Rodríguez kadonnut täysin kuvasta – näin kommentoi Rayo-pomo
- Sevilla teki tarjouksen Juninho Vieirasta
- Endrickin lähipiiri yllättynyt hyökkääjälupauksen vähäisestä peliajasta