Málagan seurapresidentti: ”Tämä sarja ei ansaitse tuollaisia tuomareita”

Málaga kärsi kauden kolmannen tappionsa, kun Real Betis voitti kotonaan rantakaupunkilaisseuran pienoisessa Andalusian derbyssä. Málagan omistajana ja seurapresidenttinä kuudetta vuotta toimiva Abdullah Al-Thani oli raivoissaan ottelun jälkeen tuomaritoiminnasta.
– Olemme kärsineet kuusi vuotta näistä jatkuvista tuomarivirheistä. Haluamme vain kunnioitusta, koska emme tiedä mitä voimme enää tehdä. Tällä tavalla meidän on mahdoton jatkaa. Tämä sarja ei ansaitse tuollaisia tuomareita.
– Puhallamme kaikki yhteen hiileen joukkueena valmentajia myöten ja vain siten voimme nousta, jatkaa eteenpäin ja saada hyviä tuloksia aikaan, mutta näiden tuomareiden kanssa se vaikuttaa mahdottomalta.
Al-Thanin kommentit kuulostavat oikeutetuilta, koska ottelun tuomari oli läpi ottelun huomattavassa kotiyleisön paineessa ja alkoi viheltämään Málagalle keltaisia kortteja toistensa perään pienistäkin rikkeistä. Málaga sai lopulta kuusi keltaista.
Al-Thanin kommentit ymmärsi myös Betisin päävalmentaja Gus Poyet.
– Tämä ottelu oli vaikea tuomarille, jonka piti tehdä koko ajan päätöksiä todella nopeasti. Ymmärrän Málagan tunteet täysin.
Voita loma Rodoksella – arvo 1000€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ arvoisen loman Rodoksella!
- AS: Brasilia haluaa palkata Carlo Ancelottin maajoukkueensa uudeksi päävalmentajakseen – odottaa pikaista vastausta
- Kylian Mbappé kärsii nilkkavammasta
- Relevo: Carlo Ancelotti menetti Real Madridin pelaajien luottamuksen
- Sky: Carlo Ancelotti jättämässä Real Madridin päävalmentajan paikan kesken kauden
- Carlo Ancelotti nöyrtyi: ”Arsenal ansaitsi sen”
- Real Madrid putosi Mestarien liigasta
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Relevo: Antoine Griezmannin tulevaisuus selvillä – jää Atléticoon
- El Clásicon ajankohta julkaistu
- Jude Bellinghamilta varoitus ennen Real Madridin ratkaisuottelua – pukukopissa toistunut yksi sana
- Relevo: Carlo Ancelotti menetti Real Madridin pelaajien luottamuksen
- Sky: Carlo Ancelotti jättämässä Real Madridin päävalmentajan paikan kesken kauden
- Kylian Mbappé kärsii nilkkavammasta
- Jude Bellinghamilta varoitus ennen Real Madridin ratkaisuottelua – pukukopissa toistunut yksi sana
- Carlo Ancelotti nöyrtyi: ”Arsenal ansaitsi sen”
- El Clásicon ajankohta julkaistu
- AS: Brasilia haluaa palkata Carlo Ancelottin maajoukkueensa uudeksi päävalmentajakseen – odottaa pikaista vastausta
- Barcelona hävisi, mutta meni jatkoon – näin kommentoi Hansi Flick
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Real Madrid putosi Mestarien liigasta