Deportivon keskikenttämies Pedro Mosquera ei ole kaikista tunnetuin espanjalaispelaaja, mutta Barcelonasta ja varsinkin Camp Nousta puhuttessa Mosqueran ja Deportivon ympärillä on pyörinyt aikamoinen tuuri.

Entisten aikojen suurjoukkue on nykyään vain varjo entisestään, mutta galicialaisseura on yltänyt pistejakoon viimeisestä neljästä Camp Noun vierailusta jopa kolme kertaa. Tuleeko viikonloppuna kolmas kerta putkeen? Yksitoista vuotta juniori-iässä Real Madridia edustanut Mosquera kertoi mielipiteensä viikonlopun kamppailusta Marcalle.

– Barcelona-vierasottelu on aina yksi sarjan vaikeimmista peleistä vastassa olevan joukkueen ja stadionin takia. Olemme yltäneet viime vuosina pisteisiin siellä ja minulla on ollut onni saada tasapeli Camp Noulta myös Getafen paidassa. Olemme huomanneet, että pystymme saamaan sieltä hyvän tuloksen ja se on meidän tavoitteemme myös tulevana viikonloppuna.

– Yhden tasapelin saaminen sieltä on todella vaikeaa, kaksi tasapeliä putkeen on vielä vaikeampaa ja kolme tasapeliä putkeen olisi uskomatonta.

Barcelona isännöi Deportivoa lauantaina klo 17.15 alkaen.