Viime vuosina mestaruuksia, maaleja, palkintoja ja arvostusta roppakaupalla kahminut Cristiano Ronaldo nousi aikanaan Sporting Lissabonin edustusjoukkueeseen jo 16-vuotiaana. Kun vastuu alkoi kasvaa ja portugalilaisen lahjakkuus käydä ilmi yhä useammille, oli Juventus lähellä hankkia 17-vuotiaan Ronaldon riveihinsä vuonna 2002. Toisin kuitenkin kävi, ja Ronaldo siirtyi lopulta Manchester Unitediin vuonna 2003. Loppu on jalkapallohistoriaa.

Pitkän linjan italialainen valmentaja, urheilutoimenjohtaja ja jalkapalloasiantuntija Gianni Di Marzio on kertonut yksityiskohtia tuolloin lähellä olleesta Juventus-siirrosta. Torinolaisseuran kiinnostus oli suurta, mutta Ronaldon hankinta kariutui lopulta chileläiseen kärkimieheen Marcelo Salasiin.

Di Marzio kuului vuosina 2001-2006 Juventuksen taustaryhmään ja vuonna 2002 hän matkusti Portugaliin seuraamaan toista maineikasta portugalilaista Ricardo Quaresmaa. Ottelussa Sporting Lissabon-Belenenses Quaresman osa oli kuitenkin istua vaihtopenkillä, joten Di Marzio iskikin silmänsä nuoreen Ronaldoon, jolle kyseinen peli oli kolmas Sportingin edustusjoukkueessa.

– Soitin Torinoon ja tein heille selväksi, että hänestä tulisi maailman paras pelaaja, luonnollisesti Diego Maradonan jälkeen. Neuvottelin ja toin Cristianon Torinoon vuonna 2002 allekirjoittamaan sopimuksen Juventuksen kanssa. Salas ei kuitenkaan hyväksynyt vaihtokauppaa, 77-vuotias Di Marzio kertoo Marcan sivuilla.

Chilen maajoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä Marcelo Salas siirtyi menestyksekkäiden Lazio-kausien jälkeen Juventukseen kesällä 2001. Juventus-ura oli kuitenkin melkoista tervanjuontia ja kahden kauden aikana loukkaantumiskierteeseen ajautunut Salas tekikin yhteensä vain vaivaiset kaksi maalia.

Cristiano Ronaldon hankintaa koskien Juventuksen idea oli kaupata Salas vaihdossa Sporting Lissaboniin, mutta pelaaja itse kieltäytyi siirrosta. Vuonna 2003 hän kuitenkin siirtyi lainasopimuksella argentiinalaiseen River Plateen eikä enää sen koommin palannut Eurooppaan pelaamaan.

– Salas kieltäytyi siirrosta muutaman miljoonan takia ja myöhemmin hän päätyi River Plateen. Sen vuoksi Juventus menetti Cristiano Ronaldon, Di Marzio paljastaa.