Sevillaan tammikuun siirtoikkunan alussa Interistä lainalle saapunut Stevan Jovetic on parhaillaan loukkaantunut. Kärki sai pienoisen lihasvamman maajoukkueensa mukana, ja joutui palaamaan Sevillaan tarkempiin tutkimuksiin.

27-vuotias montenegrolaishyökkääjä aloitti hurjalla tavalla Sevilla-uransa, kun ensimmäiseen neljään päivään syntyi kaksi komeaa maalia Real Madridin verkkoon – toinen voittomaali lisäajalla. Sen jälkeen tahti on tilastollisesti hiipunut, mutta kahden kuukauden otannalla on sallittavaa sanoa Joveticin tuoneen uuden huomattavan lisän Sevillan hyökkäyspeliin, joka oli jo valmiiksi vahva.

Joveticin alkukausi Interin paidassa sujui pitkälti penkin puolella ja katsomossa. Peliaikaa kärki sai seurajoukkueessaan syksyn aikana yhteensä noin tunnin verran, joten pelituntuma piti hakea maajoukkueesta. Siellä Jovetic onkin ollut aina kova luu. Hyökkääjä oli seuransa haastateltavana.

– Ennen siirtoani puhuin useiden Sevillassa ennen pelanneiden kaverieni mielipidettä. Éver Banega, Geoffrey Kondogbia, Gary Medel ja täällä valmiiksi ollut Samir Nasri puhuivat Sevillasta pelkkää hyvää. Seura, tunnelma ja yleisö olivat heidän mielestään loistotasolla.

– Seurasin Sevillan otteluita paljon ennen saapumistani. Olen aina tykännyt seuran hyökkäävästä pelitavasta, joka pelaa kaunista jalkapalloa ja se sopii vahvuuksilleni hyvin.

– Syksyni oli todella vaikea, ja vietin kuusi haastavaa kuukautta. En päässyt pelaamaan seuratasolla, mutta pelasin aina maajoukkueessa avauksessa ja tein neljässä ottelussa kolme maalia ja syötin myös kolme – se oli elintärkeää. Harjoittelin aina täysillä ja minulla on myös henkilökohtainen valmentaja, joka auttaa minua huomattavasti. Ei ole helppoa saapua joukkueeseen, kun on ollut puoli vuotta pelaamatta ja sitten pitäisi pelata kolmen päivän välein, Jovetic naurahti.