Kannattajat vaativat La Liga -luotsille potkuja – ”Se on normaalia tässä tilanteessa”

Real Betisin kausi on ollut vaikea. Ennakko-odotuksiin nähden heikko alkukausi johti Gus Poyetin potkuihin ja korvaajaksi tullut Víctor Sánchez del Amo ei ole saanut kurssia käännettyä juurikaan.
Eilen Betis hävisi kotonaan Villarrealille, mutta suurimman mediahuomion vei Betisin kotiyleisö, joka vaati läpi ottelun Sánchezille potkuja. Betis on parhaillaan sarjassa neljästoista, mutta kolme takana olevaa joukkuetta ovat pelanneet ottelun vähemmän ja ovat vain muutaman pisteen päässä sevillalaisista.
Varsinkin kamppailun loppuminuutit olivat Sánchezille karmaisevaa kuunneltavaa, kun koko yleisö lauloi yhteen ääneen potkuvaatimuksiaan. Betis on voittanut viimeisestä kymmenestä ottelustaan vain kaksi.
– Se on normaalia tässä tilanteessa, että kannattajat osoittavat mieltään katsomoissa, Sánchez sanoi lehdistötilaisuudessa.
– Meidän pitää vain ja ainoastaan työskennellä, jotta voimme aiheuttaa ilon tunteita seuralle ja kannattajillemme. Vielä on kahdeksan kierrosta jäljellä, ja emme voi todellakaan olla tyytyväisiä tuloksiin, mutta aikaa on vielä ja meidän pitää käyttää se hyväksi. Asenteemme on oikeanlainen.
Betis kohtaa seuraavaksi Las Palmasin vieraskentällä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Relevo: Carlo Ancelotti menetti Real Madridin pelaajien luottamuksen
- Sky: Carlo Ancelotti jättämässä Real Madridin päävalmentajan paikan kesken kauden
- Carlo Ancelotti nöyrtyi: ”Arsenal ansaitsi sen”
- Real Madrid putosi Mestarien liigasta
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Relevo: Antoine Griezmannin tulevaisuus selvillä – jää Atléticoon
- El Clásicon ajankohta julkaistu
- Jude Bellinghamilta varoitus ennen Real Madridin ratkaisuottelua – pukukopissa toistunut yksi sana
- Barcelona hävisi, mutta meni jatkoon – näin kommentoi Hansi Flick
- Barcelona päästi kolme maalia Saksassa – eteni silti Mestarien liigan välieriin
- El Clásicon ajankohta julkaistu
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Carlo Ancelotti nöyrtyi: ”Arsenal ansaitsi sen”
- Real Madrid putosi Mestarien liigasta
- Jude Bellinghamilta varoitus ennen Real Madridin ratkaisuottelua – pukukopissa toistunut yksi sana
- Barcelona hävisi, mutta meni jatkoon – näin kommentoi Hansi Flick
- Relevo: Antoine Griezmannin tulevaisuus selvillä – jää Atléticoon
- Sky: Carlo Ancelotti jättämässä Real Madridin päävalmentajan paikan kesken kauden
- Polvivammasta kuntoutuva huippulupaus tekemässä jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Kylian Mbappé sai törkytaklauksestaan yhden ottelun pelikiellon