Kuten hyvin tiedetään, 18-vuotias ranskalainen entinen superlupaus ja nykyinen huippupelaaja Kylian Mbappé siirtyi kesällä AS Monacosta Paris Saint-Germainiin. Huhuissa Mbappéa oltiin viety pidemmän aikaa Valioliigan suurseuroihin ja ennen kaikkea Real Madridiin, mutta PSG vei lopulta voiton.

Mbappén taidot herättivät futismaailman suurten mielenkiinnon jo pojan ollessa vasta varhaismurrosikäinen. Mbappé kävi 11-vuotiaana näytillä Chelseassa ja 13-vuotiaana hän tutustui Real Madridin organisaatioon. Mbappé olisi voinut siirtyä vuonna 2013 Real Madridiin, mutta perhe päätti toisin.

Kylianin matkaseurueeseen kuului tuolloin myös hänen setänsä Pierre Mbappé. Hän on kertonut L’Équipen haastattelussa syistä, miksi perhe päätti, että Kylianin on parasta jatkaa uraansa Monacossa.

– Olen hyvin kiitollinen Kylianille. En olisi koskaan kuvitellut, että 13-vuotias veljenpoikani veisi minut tutustumaan Real Madridin tai Chelsean koteihin, mutta niin hän vain teki. Itsekkäästi ajateltuna minulla oli valtava ilo saada jutella näiden seurojen valmentajien, kuten herrojen Ancelotti ja Zidane kanssa, Pierre Mbappé muistelee.

Perhe piti tuolloin huolen siitä, että Kylianin jalat pysyvät maassa, sillä ammattilaisuran toteutumisesta ei ollut vielä mitään takeita.

– Kylian piti päänsä kylmänä. Hän oli silloin vielä hyvin nuori. Kukaan ei voinut taata ammattilaisuran onnistumista.

Real Madrid sai rukkaset lopulta siksi, että perhe katsoi parhaaksi uranjatkon kannalta pysyä tutussa ympäristössä. Myös kilpailutilanne espanjalaisjätissä huolestutti.

– Kun siirtyy Real Madridiin, voi jäädä koko pataljoonan taakse ja jäädä vihoviimeiseksi. Silloin koko maailma unohtaa sinut, Pierre Mbappé selvittää ja lisää, ettei perheen taloustilanne edellyttänyt Madrid-sopimusta.

– Real Madridille on helpompi sanoa ei, kun suurta taloudellista tarvetta ei ole. Se on totuus. Kylian kasvoi suotuisassa ympäristössä.

Pierre Mbappé tyrmää myös väitteet, että päätöksen siirtyä PSG:hen olisi ratkaissut raha.

– Kylian oli hemmoteltu lapsi. Veljeni perhe ei ikinä tarvinnut rahaa. Siksi nauran niille väitteille, joiden mukaan hän olisi valinnut PSG:n taloudellisista syistä.

Lähde: AS


Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!