La Ligaan luotsiksi saapunut Clarence Seedorf: ”Zidanekin onnistui ja hänellä oli minua vähemmän kokemusta”

Deportivo julkaisi eilen Clarence Seedorfin valmentajasopimuksen. Hollantilaislegenda saapuu Deportivon peräsimeen loppukauden mittaisella sopimuksella.
Seedorf kommentoi uutta pestiään myöhään eilisiltana pidetyssä lehdistötilaisuudessa. Kyseessä on Seedordin uran kolmas valmentajapesti.
Entinen keskikenttäpelaaja on luotsannut aikaisemmin neljän kuukauden ajan AC Milania ja puolen vuoden ajan kiinalaista Shenzeniä.
– Deportivo on vaikeassa tilanteessa, mutta jalkapallossa kaikki on mahdollista. Haluan herättää pelaajat ja on varmaa, että Betisiä vastaan näemme uudenlaisen joukkueen. Tämä joukkue haluaa poistua nykyisestä tilanteesta ja minä autan siinä, Seedorf kannusti putoamisviivan alapuolella olevaa ryhmäänsä.
Seedorfin valinta sai odotetusti kysymysmerkkejä ilmaan nimenomaan luotsin kokemattomuuden vuoksi. Seedorfin mukaan se ei ole kuitenkaan este.
– Katsokaa Zinédine Zidanea. Hänellä oli vähemmän kokemusta kuin minulla, kun hän siirtyi Madridin päävalmentajaksi. Ja mitä hän onkaan saanut siellä aikaan. Hänkin onnistui, joten kyllä minäkin siihen kykenen, Seedorf totesi.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Carlo Ancelotti kiisti väitteet eripurasta Real Madridissa
- Lionel Messiltä iso lausunto Lamine Yamalista: ”Hän on jo nyt”
- Real Madrid päättää konkaripelaajan kohtalosta vasta seurajoukkueiden MM-kisojen jälkeen
- Barcelona yrittää saada La Liga -pelin siirrettyä Mestarien liiga -koitoksen alta
- La Ligasta pääsee ensi kaudeksi viisi joukkuetta Mestarien liigaan
- AS: Brasilia haluaa palkata Carlo Ancelottin maajoukkueensa uudeksi päävalmentajakseen – odottaa pikaista vastausta
- Kylian Mbappé kärsii nilkkavammasta
- Relevo: Carlo Ancelotti menetti Real Madridin pelaajien luottamuksen
- Sky: Carlo Ancelotti jättämässä Real Madridin päävalmentajan paikan kesken kauden
- Carlo Ancelotti nöyrtyi: ”Arsenal ansaitsi sen”

- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa