Kommentti: La Liga joutuu luovuttamaan kruununsa Valioliigalle – tilastot symboloivat
La Liga -joukkueet ovat olleet viime vuosina hurjassa vireessä Euroopassa.
Sarjojen tasoa voi mitata monella eri tavalla, mutta kun katsotaan europeleihin selvinneiden joukkueiden suorituksia, on Espanjan pääsarjasta voinut puhua perustellusti maailman kovimpana sarjana. Tästä kertovat muun muassa UEFA:n sarjojen väliset pisteytykset, joissa mitataan suoraan joukkueiden tuloksia europeleissä.
[table id=59 /]
Espanjan huimiin pistemääriin UEFA:n rankingissa vaikuttavat muun muassa Real Madridin kolme Mestarien liigan voittoa, Atlético Madridin kaksi loppuottelupaikkaa ja Barcelonan tasaisen hyvät otteet sekä mestaruus kaudella 2014-15. Eurooppa-liigassa pisteautomaattina on toiminut muun muassa Sevilla.
Tällä kaudella on kuitenkin ollut havaittavissa, että espanjalaisjoukkueet eivät ole olleet tuloksellisesti niin vakuuttavia kuin viime vuosina. Toki Mestarien liigan pudotuspeleissä on tälläkin hetkellä kolme La Liga -seuraa, joista kaikilla on vähintään kohtalaiset asetelmat jatkopaikan suhteen.
Hälyttävin tilasto La Ligan osalta tämän kauden europeleistä on se, ettei yksikään espanjalaisjoukkue ole voittanut tällä kaudella Mestarien liiga -ottelua englantilaisjoukkuetta vastaan.
Liverpool 2-2 Sevilla
Atlético 1-1 Chelsea
Real Madrid 1-1 Tottenham
Tottenham 3-1 Real Madrid
Sevilla 3-3 Liverpool
Chelsea 1-1 Atlético
Chelsea 1-1 Barcelona
Sevilla 0-0 Man United
Nämä tulokset symboloivat hyvin sitä, että valta on siirtymässä lähitulevaisuudessa takaisin Englantiin.
Tuloksista suurin osa on tasapelejä, mutta se kuvastaa vain sitä, että vallanvaihdos on vielä kesken. On kuitenkin hyvin mahdollista, että tällä kaudella Englanti saavuttaa pitkästä aikaa UEFA:n sarjojen rankingissa Espanjaa enemmän pisteitä.
Vallanvaihdos selittyy helposti yhdellä sanalla: raha. En väitä, etteikö La Ligan suurseuroilla olisi rahaa, mutta Valioliigan massiivisen tv-sopimuksen myötä sarjassa pelaavat joukkueet saavat yhteensä huomattavasti suuremman summan. Tämä kehittää koko sarjaa ja tulokset näkyvät jo nyt europeleihin selviytyneiden joukkueiden menestyksenä.
La Ligan on valmistauduttava kruunun luovuttamiseen lähivuosina.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- MD: Barcelona hylkäsi Juventuksen tarjouksen Ronald Araújosta – hintalappu selvillä
- Manchester Unitedista tuttu espanjalaiskonkari siirtymässä Boca Juniorsiin
- Mallorca-pelaajien kumppanit kertoivat joutuneensa ahdistelluksi Saudi-Arabiassa
- AS: Barcelonan pelaajat olisivat jääneet protestina sivuun Espanjan maajoukkueesta jos Dani Olmoa ei olisi saatu rekisteröityä
- MD: Barcelona valmis luopumaan Ansu Fatista
- Atlético haluaa La Ligan huippupelaajan – keskustelut käynnissä
- Ajaxin ja West Hamin ennätyshankinta rajussa luisussa – nolla maalia Leganésissa ja laina katkaistiin kesken kaiken
- Real Madrid Espanjan Supercupin finaaliin
- Lamine Yamalin jatkosopimus vain ajan kysymys: ”Barça on elämäni seura”
- Sveitsin maajoukkuelaituri lähellä siirtoa Sevillaan
- AS: Barcelonan pelaajat olisivat jääneet protestina sivuun Espanjan maajoukkueesta jos Dani Olmoa ei olisi saatu rekisteröityä
- Ajaxin ja West Hamin ennätyshankinta rajussa luisussa – nolla maalia Leganésissa ja laina katkaistiin kesken kaiken
- MD: Barcelona valmis luopumaan Ansu Fatista
- Barcelonassa kuohuu – tähtipelaaja täräytti suorat sanat seuran puuhastelusta
- MD: Barcelona-tähti kertoi pukuhuoneessa – harkitsee vakavasti lähtöä seurasta tammikuussa
- Atlético haluaa La Ligan huippupelaajan – keskustelut käynnissä
- Mallorca-pelaajien kumppanit kertoivat joutuneensa ahdistelluksi Saudi-Arabiassa
- Barcelonan ykkösvahti jäi sivuun Supercopan ottelusta kurinpidollisista syistä
- Real Madrid Espanjan Supercupin finaaliin
- Lamine Yamalin jatkosopimus vain ajan kysymys: ”Barça on elämäni seura”