Lionel Messi myönsi ruokavalionsa virheet – suklaata, täytekeksejä ja limpparia…
Barcelonan Lionel Messi ja Real Madridin Cristiano Ronaldo. Siinä lähes kiistatta viime vuosien suvereeneimpana pidetty kaksikko, joka on jakanut keskenään viimeiset kymmenen Ballon d’Oria.
Nyt molemmat supertähdet ovat jo yli 30-vuotiaita, mutta vauhti ei tunnu vieläkään laantuvan. Ovathan Messi ja Ronaldo tälläkin hetkellä La Ligan maalitilaston kaksi ensimmäistä.
Cristiano Ronaldo on puhunut viime aikoina usein oikean palautumisen, riittävän levon ja toimivan ruokavalion merkityksestä. Samat ovat sävelet Messilläkin. Argentiinalaistaituri on hakenut neuvoja ravitsemusterapeutilta Italiasta, ja nyt hän on kertonut ruokavaliossa aiemmin tekemistään virheistä.
[readmore from=Messi-Lionel]
– Vatsassani oli kaikenlaista. Söin vuosien ajan niin huonosti… 22- tai 23-vuotiaana ei ajattele mitään. Söin suklaata, täytekeksejä ja limpparia, Messi myönsi AS:n mukaan.
Messi alkoi tietoisesti etsiä muutoksia ruokavalioonsa, kun hän oksensi useita kertoja pelikentällä kauden 2013-2014 aikana. Nyt hän ravitsee itseään järkevämmin, joskaan ei tarpeettoman ankarasti.
– Nyt syön hyvin. Syön kalaa, lihaa, salaattia ja kasviksia. Kaikenlaista, mutta järkevissä määrin. Joskus saatan ottaa lasillisen viiniä, sellaisellekin on oma hetkensä.
– Huomasin muutoksen selvästi, ennen kaikkea oksentamisia ajatellen. Sen koommin sitä ei ole tapahtunut.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Carlo Ancelotti: Real Madridin tähti lähestyy paluuta pitkän loukkaantumisen jälkeen
- Conor Gallagher on sopeutunut Atléticoon ”täydellisesti”
- Sevilla teki tarjouksen Juninho Vieirasta
- Seurapomo: Valencia ei ole myynnissä – ”Jos tulee houkutteleva tarjous, sitä tutkitaan”
- Diego Simeonen poika nousi yllättäen Atléticon avainpelaajaksi: ”Elän unelmaani”
- Katso! Valencian kokouksesta tuli kaaos – fanit protestoivat seurapomoa vastaan
- Barcelonan Jules Koundélla maailman suurimmat peliminuutit tänä vuonna
- Real Madrid voitti Intercontinental Cupin
- Toni Kroosilla oli mahdollisuus siirtyä Real Madridista Italiaan
- James Rodríguez kadonnut täysin kuvasta – näin kommentoi Rayo-pomo

- Endrickin lähipiiri yllättynyt hyökkääjälupauksen vähäisestä peliajasta