Lähde: Barca havittelee Argentiinan MM-kisapelaajaa – ”Ominaisuudet sopivat yhteispeliin Messin kanssa”
Argentiinalainen radiokanava Closs Continental kertoo, että Barcelona tavoittelee rivehinsä Boca Juniorsin 22-vuotiasta hyökkääjää Cristian Pavónia. Pavón on yhdessä PSG:n Giovani Lo Celson kanssa Argentiinan MM-joukkueen nuorin pelaaja.
167-senttinen Pavón pelasi kaksi vuotta sitten Argentiinan olympiajoukkueessa, ja on esiintynyt A-maajoukkueessa toistaiseksi viisi kertaa. Maalitili Albicelestessä on yhä avaamatta, mutta pari osumaa Pavón on jo alustanut.
Myös Boca Juniorsissa Pavón on kunnostautunut ennen muuta maalien syöttäjänä. Bocan paidassa Pavonille on kirjattu kahdeksan maalia ja 16 maalisyöttöä.
Pavón esiintyi äskettäin yhdessä Lionel Messin kanssa Argentiinan paidassa ystävyysottelussa Haitia vastaan, ja teki hyvän vaikutuksen päävalmentaja Jorge Sampaoliin.
– Cristian on pelaaja, jonka erityisominaisuudet sopivat hyvin yhteispeliin Messin kanssa. Hän liikkuu erittäin hyvin tyhjiin väleihin ja tekee itsensä pelattavaksi koko ajan. Meillä on hänen suhteensa suuret toiveet, Sampaoli luonnehti lupausta Mundo Deportivon mukaan.
Pavón pelasi Argentiinan 4-0 -voittoon päättyneessä ottelussa Haitia vastaan puolisen tuntia ja syötti viimeisen Messin kolmesta maalista.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Conor Gallagher on sopeutunut Atléticoon ”täydellisesti”
- Sevilla teki tarjouksen Juninho Vieirasta
- Seurapomo: Valencia ei ole myynnissä – ”Jos tulee houkutteleva tarjous, sitä tutkitaan”
- Diego Simeonen poika nousi yllättäen Atléticon avainpelaajaksi: ”Elän unelmaani”
- Katso! Valencian kokouksesta tuli kaaos – fanit protestoivat seurapomoa vastaan
- Barcelonan Jules Koundélla maailman suurimmat peliminuutit tänä vuonna
- Real Madrid voitti Intercontinental Cupin
- Toni Kroosilla oli mahdollisuus siirtyä Real Madridista Italiaan
- James Rodríguez kadonnut täysin kuvasta – näin kommentoi Rayo-pomo
- Endrickin lähipiiri yllättynyt hyökkääjälupauksen vähäisestä peliajasta