Diego Simeonen uskomaton kotivire sai jatkoa – Liverpool jäi Atlético Madridin jalkoihin tiukassa väännössä

Atlético Madrid voitti Liverpoolin Mestarien liigan neljännesvälierien ensimmäisessä osaottelussa 1-0-lukemin tiistai-iltana. Ottelu pelattiin Wanda Metropolitanolla, ja seuraava osaottelu Anfieldilla pelataan 11. maaliskuuta.
Atlético johti ottelua 1-0-lukemin ensimmäisen puoliajan jälkeen Saúl Ñíguezin aikaisella maalilla. Toisella puoliajalla Liverpool kävi muutamaan otteeseen lähellä tasoitusta, mutta Atlético piti johdostaan kiinni aina päätösvihellykseen saakka.
Tuloksen myötä Atlético Madrid ei ole vielä kertaakaan hävinnyt kotiottelua Mestarien liigan pudotuspeleissä Diego Simeonen alaisuudessa.
#AtletiLFC
#ChampionsLeague
#AtleticoMadrid
Atlético Madrid aloitti ottelun fantastisesti, ja siirtyi johtoon jo neljän minuutin pelin kohdalla.
Koke lähetti ulkokierteisen keskityksen boksiin kulmapotkusta, aiheuttaen yllättävän paljon ongelmia Liverpoolin puolustukselle. Pallo kimposi Fabinhon jaloista vieraiden maalille, mistä Saúl pääsi tuikkaamaan sen helposti sisään.
Atlético Madrid nautti ensimmäisen puolituntisen paremmista maalipaikoista, hyökäten pääasiassa vasemman laidan kautta. Álvaro Moratalla oli fantastinen tilaisuus tuplata kotijoukkueen johto 25 minuutin pelin kohdalla, mutta hänen laukauksensa pienestä kulmasta jäi Alissonin jalkoihin.
Hetkeä myöhemmin Jan Oblak syötti pallon huolimattomasti Mohamed Salahille Atléticon alakerrassa. Egyptiläinen rankaisi raitapaitoja Roberto Firminon syötöstä, mutta maalia ei hyväksytty koska brassipelaaja oli paitsiossa.
35 minuutin kohdalla Salahille avautui uusi maalipaikka Liverpoolin näppärän rakentelun päätteeksi, mutta egyptiläishyökkääjän vasemman jalan laukaus boksin sisältä jäi Felipe Monteiron päähän.
Kumpikin joukkue teki puoliajalla yhden vaihdon. Jürgen Klopp korvasi keltaisen kortin avausjaksolla saaneen Sadio Manén belgialaiskärki Divock Origilla, kun Thomas Lemar teki tietä Marcos LLorentelle.
Atlético Madrid onnistui murtautumaan Liverpoolin boksiin taas heti toisen jakson alussa. Vierasjoukkue selvisi hässäkästä kuitenkin säikähdyksellä, ja otti pelin hetken päästä täysin haltuunsa.
Liverpool pyöritteli palloa uhkaavasti Atléticon vetäytyessä entistä syvemmälle alas. 52 minuutin kohdalla Joe Gomez keskitti pallon aikaisena boksiin, mutta Salah ei pystynyt ohjaamaan puskuaan tolppien väliin.
Liverpoolin painostus hellitti, kun tunti pelikellossa tuli täyteen. Atlético sai vaihteeksi hieman enemmän palloa, ja onnistui luomaan taas hyvän maalipaikan 67 minuutin kohdalla. Morata pääsi kiinni matalaan keskitykseen boksin sisällä, mutta hänen tukijalkansa petti ratkaisevalla hetkellä, eikä laukaus onnistunut toivotulla tavalla.
72 minuutin kohdalla Jordan Henderson kävi puolestaan lähellä tasoitusta kentän toisessa päässä. Hänen vasemman jalan volleynsa meni kuitenkin vähän ohitse maalin. Liverpool ei siis onnistunut vieläkään laukomaan ensimmäistä laukaustaan kohti maalia.
Vartti ennen päätösvihellystä Diego Costa teki pitkään odotetun paluunsa pelikentille, korvaten Angel Correan piikissä. Hän yritti maalintekoa kertaalleen etäisyydeltä, mutta ei testannut laukauksellaan Alissonia.
Liverpool hakkoi päätä Atléticon luomaan tiiliseinään, mutta ei onnistunut millään tasoittamaan peliä meluisalla Wanda Metropolitanolla. Ottelu päättyi Atléticon 1-0-voittoon.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Real Madrid putosi Mestarien liigasta
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Relevo: Antoine Griezmannin tulevaisuus selvillä – jää Atléticoon
- El Clásicon ajankohta julkaistu
- Jude Bellinghamilta varoitus ennen Real Madridin ratkaisuottelua – pukukopissa toistunut yksi sana
- Barcelona hävisi, mutta meni jatkoon – näin kommentoi Hansi Flick
- Barcelona päästi kolme maalia Saksassa – eteni silti Mestarien liigan välieriin
- Kylian Mbappé sai törkytaklauksestaan yhden ottelun pelikiellon
- Polvivammasta kuntoutuva huippulupaus tekemässä jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Barcelonalle huippu-uutisia – luottopelaaja pelikunnossa Mestarien liigan ottelussa
- Real Madrid putosi Mestarien liigasta
- El Clásicon ajankohta julkaistu
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Jude Bellinghamilta varoitus ennen Real Madridin ratkaisuottelua – pukukopissa toistunut yksi sana
- Barcelona hävisi, mutta meni jatkoon – näin kommentoi Hansi Flick
- Relevo: Antoine Griezmannin tulevaisuus selvillä – jää Atléticoon
- Polvivammasta kuntoutuva huippulupaus tekemässä jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Kylian Mbappé sai törkytaklauksestaan yhden ottelun pelikiellon
- Barcelona päästi kolme maalia Saksassa – eteni silti Mestarien liigan välieriin
- Barcelonalle huippu-uutisia – luottopelaaja pelikunnossa Mestarien liigan ottelussa