Barcelonan laitapuolustaja Nelson Semedo on jäänyt kiinni koronavirusrajoituksien rikkomisesta.

Deportes Cuatro bongasi sosiaalisesta mediasta, että Portugalin maajoukkuepakki osallistui maanantaina Castelldefelsissa sijaitsevassa ravintolassa syntymäpäiväjuhliin, joissa ei La Ligan tai terveysviranomaisten asettamista koronasäännöistä juuri välitetty.

Kuvat ja videot juhlista on sittemmin poistettu sosiaalisesta mediasta

Barcelonassa on meneillään koronavirustoimien keventämisen toinen vaihe, jonka aikana saa järjestää korkeintaan 15 ihmisen kokoontumisia. Cuatron mukaan juhlissa oli kuitenkin paikalla yli 20 henkilöä, eikä osallistujilla ollut kasvomaskeja tai hanskoja. Sosiaalisesta etäisyydestä ei myöskään pidetty videomateriaalin perusteella huolta.

Kesästä 2017 lähtien Barcelonaa edustanut Semedo, 26, on pelannut tällä kaudella 29 ottelua, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan. Hänen on viime viikkoina huhuttu poistuvan Barcelonasta tulevassa siirtoikkunassa.

Deportes Cuatro

@DeportesCuatro

Deportes Cuatro

@DeportesCuatro
🚨⚽ NOTICIA #DEPORTESCUATRO

🔵🔴 Semedo se saltó este lunes el protocolo de desescalada con un cumpleaños con 20 personas en Barcelona

📌 El Barça no tenía ningún conocimiento de los hechos

cuatro.com/deportes/nelso…
📌 El portugués acudió al cumpleaños de un amigo en un conocido local de Casteldefels

📌 Había más de 20 invitados más camareros y cocineros

cuatro.com/deportes/nelso…