Liverpoolin kapteeni muisteli Luis Suárezin ihmesuoritusta: ”Vau, tämä kaveri on ihan omassa luokassaan”
Barcelonan hyökkääjä Luis Suárez on noussut seuran kannattajien suosioon maailmanluokan viimeistelyjensä ja kyltymättömän työmoraalinsa ansiosta.
Uruguaylaistähti siirtyi Barcelonaan kesällä 2014 Liverpoolista. Hän on pelannut Blaugranan riveissä 271 ottelua tehden niissä yhteensä 191 maalia ja syöttäen 109.
Liverpoolin kapteeni Jordan Henderson muisteli Suárezin, 33, kanssa pelaamista The Locker Roomin haastattelussa ja sanoi, että uruguaylainen paiski jo tuolloin mielettömän määrän töitä, eikä halunnut millään jättää yhtäkään ottelua väliin.
Hendersonille, 29, tuli mieleen eräs ottelu, jossa Suárez pelasi turvonneella jalalla ja Liverpool-legenda Steven Gerrardin kengillä, mutta onnistui silti maalinteossa.
– Suárez oli voittaja, synnynnäinen voittaja. Hän pelasi vaikka loukkaantuneena.
– Hän ei ollut ikinä hoidettavana. Hän vain rakasti jalkapalloa ja halusi pelata, vaikka olisi loukkaantunut. Hänellä oli niin hyvä mentaliteetti.
– Kerran hänen piti vaihtaa kenkänsä, koska hänen jalkansa oli niin turvonnut, ettei hän saanut kenkäänsä jalkaan. Joten hän lainasi yhden pelin ajaksi Stevien kenkiä ja teki vapaapotkusta maailmanluokan maalin.
– Ajattelin vain, että ”Vau, tämä kaveri on ihan omassa luokassaan. Hän oli pelottavan hyvä”.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Carlo Ancelotti: Real Madridin tähti lähestyy paluuta pitkän loukkaantumisen jälkeen
- Conor Gallagher on sopeutunut Atléticoon ”täydellisesti”
- Sevilla teki tarjouksen Juninho Vieirasta
- Seurapomo: Valencia ei ole myynnissä – ”Jos tulee houkutteleva tarjous, sitä tutkitaan”
- Diego Simeonen poika nousi yllättäen Atléticon avainpelaajaksi: ”Elän unelmaani”
- Katso! Valencian kokouksesta tuli kaaos – fanit protestoivat seurapomoa vastaan
- Barcelonan Jules Koundélla maailman suurimmat peliminuutit tänä vuonna
- Real Madrid voitti Intercontinental Cupin
- Toni Kroosilla oli mahdollisuus siirtyä Real Madridista Italiaan
- James Rodríguez kadonnut täysin kuvasta – näin kommentoi Rayo-pomo

- Endrickin lähipiiri yllättynyt hyökkääjälupauksen vähäisestä peliajasta