Madridilaisseuran valmennusjohto ei sulattanut Barcelona-ottelun pilkkutuomiota – ”Ei olisi vihelletty toisessa päässä”
Barcelona voitti tiistai-iltana Leganésin Camp Noulla 2-0.
Leo Messi iski Barcelonan toisen täysosuman pilkulta noin 20 minuuttia ennen päätösvihellystä. Tuomarin mukaan Leganésin Rubén Pérez kaatoi Messin sääntöjen vastaisesti boksin sisällä ja tuomitsi Barcelonalle rangaistuspotkun.
Hidastuksien perusteella kontakti boksin sisällä oli käytännössä olematon, ja Messi heittäytyi tilanteessa maahan.
Leganésin kakkosvalmentaja Toni Amor ei sulattanut tuomiota. Amor on vakuuttunut siitä, ettei samanlaista pilkkua olisi vihelletty toisessa päässä kenttää.
– Mielestäni se ei ollut pilkku. Pelaamme hengestämme täällä ja kaikki päätökset vaikuttavat siihen, säilymmekö vai emme. Se pilkku oli hyvin heppoinen, eikä sitä oltaisi vihelletty toisessa boksissa, Amor puhisi.
– Tiedämme ihmisten voivan epäonnistua asioissa. Mekin epäonnistumme usein. Emme ole valittaneet tuomaritoiminnasta koko kauden aikana, mutta on tämänkaltaisia tilanteita, jotka saattavat ratkaista otteluita. Se ei ole valittamista. Ihmiset näkevät omin silmin, mitä tapahtui.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Carlo Ancelotti: Real Madridin tähti lähestyy paluuta pitkän loukkaantumisen jälkeen
- Conor Gallagher on sopeutunut Atléticoon ”täydellisesti”
- Sevilla teki tarjouksen Juninho Vieirasta
- Seurapomo: Valencia ei ole myynnissä – ”Jos tulee houkutteleva tarjous, sitä tutkitaan”
- Diego Simeonen poika nousi yllättäen Atléticon avainpelaajaksi: ”Elän unelmaani”
- Katso! Valencian kokouksesta tuli kaaos – fanit protestoivat seurapomoa vastaan
- Barcelonan Jules Koundélla maailman suurimmat peliminuutit tänä vuonna
- Real Madrid voitti Intercontinental Cupin
- Toni Kroosilla oli mahdollisuus siirtyä Real Madridista Italiaan
- James Rodríguez kadonnut täysin kuvasta – näin kommentoi Rayo-pomo

- Endrickin lähipiiri yllättynyt hyökkääjälupauksen vähäisestä peliajasta