Näkökulma: 120 miljoonalla penkinlämmitystä – Antoine Griezmannin tilanne osoittaa, miten leväperäisesti jalkapalloseurat rahansa sijoittavat

Kun Barcelona osti kesällä 2019 Antoine Griezmannin, oli ranskalainen kaksi kertaa kolmanneksi Ballon d’Or -äänestyksessä tullut ja maailmanmestaruuden voittanut hyökkääjä, jota moni piti Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon jälkeen tulevista tavallisista kuolevaisista maailman parhaana pelaajana. Vuosikausia Kataloniaan huhutun pelaajan saapumisen piti lopulta nostaa Barcelonan hyökkäys uudelle tasolle.

Maine jalkapallossa on kuitenkin katoavaista. Suurten otsikoiden saattelemana saapunut Griezmann on ajautunut uransa syvimpään aallonpohjaan, eikä kukaan tunnu enää muistavan, kuinka hyvästä pelaajasta on kyse.

Barcelonalla on käsissään hyökkääjä, joka on tehnyt seuralle 52 otteluun vain 15 maalia, eikä mahdu joukkueen avauskokoonpanoon. Barcelonassa ei osata hyödyntää Griezmannin vahvuuksia ja ranskalainen itse on niin turhautunut, ettei nauti olostaan Barcelonassa pätkääkään.

Barcelona on itse ajanut itsensä tilanteeseen, jossa sillä on käsissään 120 miljoonan euron sijoitus, jolle se ei saa minkäänlaista katetta. Miten tilanne oikein kehittyi tähän pisteeseen?

Kala kuivalla maalla

Lumipallo lähti Griezmannin ja Barcelonan suhteen vyörymään alamäkeen pelottavan nopeasti, sillä Barcelonassa ei alun perinkään ymmärretty, kuinka ranskalaista tulisi hyödyntää. Ranskalainen ei koskaan istunut Ernesto Valverden tai Quique Setiénin suosimaan kenttäryhmitykseen.

Griezmann on pelillisesti tietynlainen muinaisjäänne. Vaikka hän on maajoukkueessa pelannut menestyksekkäästi kymppipaikalla, on hänen luontainen roolinsa pallollisempana hyökkääjänä kahden hyökkääjän ryhmityksessä.

Griezmann tykkää liikkua laajalla säteellä ja hakea itseään pelattavaksi. Hän on kuin malliesimerkki muinaisesta ”iso hyökkääjä – pikku hyökkääjä” -kombosta, jossa Griezmann saa pudota syvään. Parhaimmillaan hän onkin pelatessaan perinteisen ysipaikan pelaajan rinnalla.

Griezmannin ongelmana on, ettei Barcelonan pelitavassa ole tällaista pelipaikkaa. Ja vaikka Barca peliä rakentavaa hyökkääjää hyödyntäisikin, on se paikka pyhitetty Messille. Tämä johtaa siihen, että tie avauskokoonpanoon on yksinkertaisesti tukossa.

Ronald Koemanin tulon myötä Barca siirtyi 4-2-3-1 muotoon, jossa Griezmann on jo osoittanut pystyvänsä pelaamaan kärjen takana. Ironisesti sitä roolia ei ranskalaiselle kuitenkaan ole tarjolla, sillä kaksi vuotta sitten täysin samassa tilanteessa ollut Philippe Coutinho on Koemanin papereissa Griezmannin edellä.

Silloin kun ranskalainen on ylipäätään pelaamaan päässyt, on Koeman käyttänyt hyökkääjää muodostelman oikealla laidalla, mihin ranskalainen ei selvästikään ole sopeutunut. Itselleen sopivassa lammessa Griezmann on yksi maailman parhaista pelaajista, mutta Barcelonassa hänelle ei ole tarjolla kuin kuivaa maata.

Vaikka huippupelaajilta pitääkin pystyä vaatimaan sopeutumista, voidaan aiheellisesti kysyä, onko syy enemmän Griezmannissa vai Barcelonan rekrytointipolitiikassa. Pääasiassa tilanne on seurausta siitä, että Griezmann oli Josep Bartomeun pakkomielle; hankinta, jonka sopivuudesta joukkueen pelitapaan ei koskaan keskusteltu valmentajan kanssa.

Tapaus alleviivaa sitä, kuinka huolimattomasti jalkapallomaailmassa rahaa käytetään. Seurojen päättäjät haalivat pelaajia järkyttävillä rahasummilla, vaikkei heillä olisi minkäänlaista ajatusta siitä, miten pelaaja joukkueen pelitapaan sopii. Samasta syystä esimerkiksi Ousmane Dembéléstä on tällä hetkellä Barcelonalle hyötyä yhtä paljon kuin pussillisesta palloja.

Toki Barcelona ei ole ainoa seura, joka syytää markkinoille satoja miljoonia ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Esimerkiksi Manchester United on kunnostautunut samanlaisen päämäärättömyyden erikoisasiantuntijana jo pitkään.

Yksi monista jalkapallotalouden uhreista

Isossa kuvassa tämä kertoo siitä, kuinka heikosti joissakin seuroissa ymmärretään joukkueen arvon hallintaa. Nykymaailmassa pelaajat eivät ole seuroilleen vain työntekijöitä, vaan myös arvo-osuuksia, joiden arvoa on pyrittävä kasvattamaan ja joista käydään kauppaa kuin osakkeista.

Siksi vanheneva, uransa huipun jo saavuttanut pelaaja on seuralle aina riskialttiimpi hankinta kuin nuori tulevaisuuden lupaus. Todennäköisyys, että seura saa sijoitukselleen katetta, on huomattavasti korkeampi nuorten pelaajien kohdalla.

Ne seurat, jotka ovat siirtomarkkinoiden suurimpia voittajia, ovat oivaltaneet tämän jo aikoja sitten.

Konsulttiyhtiö McKinsey & Company julkaisi syyskuussa selvityksen, jossa se oli tutkinut Euroopan 69:ää arvokkainta seuraa viiden viime vuoden ajalta. Selvityksestä kävi ilmi, että 70 prosenttia näistä seuroista – muun muassa Liverpool ja Real Madrid – kasvattivat tuona ajanjaksona joukkueensa arvoa enemmän nuoria pelaajia kehittämällä kuin uusia ostamalla.

Viiden vuoden aikana kaikkien 69 seuran pelaajien markkina-arvo kasvoi huimat 17,2 miljardia euroa, mistä jopa 13 miljardia tuli uusien hankintojen sijaan olemassa olevien pelaajien arvonnoususta.

Kaksi eniten pelaajistonsa arvoa nostanutta seuraa olivat Liverpool ja Tottenham, jotka mitatulla ajanjaksolla hankkivat yhteensä 74 uutta pelaajaa. Näistä pelaajista kuitenkin vain 12 oli 27-vuotiaita tai vanhempia, ja heistäkin puolet oli ilmaisella siirrolla hankittuja. Suurin markkina-arvon nousu on siis seurannut nuorten pelaajien hankkimisesta ja heidän arvonsa kasvattamisesta.

Saman tutkimuksen mukaan joukkueen markkina-arvo korreloi vahvasti joukkueen menestyksen kanssa. Toisin sanoen kyky kasvattaa seuran pelaajien markkina-arvoa ennustaa vahvasti sitä, kuinka seura tulee menestymään kentän puolella.

Barcelona on nyt tilanteessa, jossa sen historian kalleimpien pelaajien arvo vain laskee. Sillä on käsissään 120 miljoonan arvoinen ranskalainen, josta se ei tällä hetkellä saa irti mitään niin pelillisesti kuin rahallisestikaan.

On aiheellista kyseenalaistaa, missä on järki tässä toimintamallissa. Vaikka välillä tuntuu, etteivät jalkapallotalouden rajat tule koskaan vastaan, on todellisuudessa moni seura taloudellisesti hataralla pohjalla.

[readmore from=Barcelona]

Koronapandemian tuomat talousvaikeudet ovat näyttäneet, kuinka ohuella nuoralla moni huippuseuroista tanssii. Esimerkiksi Barcelona on ajautunut todellisiin talousvaikeuksiin heti, kun tulot ovat hetkeksi pudonneet, ja siitä se saa kiittää holtitonta siirtopolitiikkaansa.

Antoine Griezmann on vain yksi monista lyhytkatseisen ja haluun perustuvan jalkapallotalouden uhreiksi joutuneista. Toki pitkään tarpeettomana nähdyn Coutinhon esimerkki osoittaa, että Griezmann voi vielä saada reinkarnaation uralleen Barcelonassa. Esimerkiksi Messin lähtö ensi kesänä avaisi ranskalaiselle suuremman pelillisen roolin, minkä myötä ketsuppipullo saattaisi aueta.

Taloudellisessa mielessä se olisi myös Barcelonan voitto. Muussa tapauksessa seura joutuu toteamaan, ettei tällekään sijoitukselle saatu euroakaan tuottoa.