Joan Laporta naulasi: Näin Lionel Messin kanssa tehdään, jos Laporta valitaan Barcelonan puheenjohtajaksi

Neymarin paluu Barcelonaan on asia, jota tällä hetkellä Kataloniassa pohditaan.
Pohdinnan syy on se, että Neymar ilmoitti keskiviikkoiltana hyvin suorasanaisesti halustaan päästä pelaamaan Lionel Messin kanssa samassa joukkueessa ensi kaudella.
Neymarin Barca-paluuta Messin rinnalle on sinänsä viritelty jo useamman vuoden ajan. Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että ensimmäinen ongelma koskee Messiä. Messi kun olisi halunnut lähteä seurasta jo viime kesänä ja päätyi lopulta jäämään Barcelonaan – mutta vain täksi kaudeksi.
Barcelonassa käydään puheenjohtajavaalit 24. tammikuuta, ja vaalien voittajasuosikki on Joan Laporta. Laporta antoi tuoreen haastattelun CAT Radiolle, jossa hän kommentoi sekä Neymarin kohulausuntoa että Messin tilannetta.
Laportalla on selkeä näkemys siitä, että Messin prioriteetti numero yksi.
– Hän [Messi] on tae siitä, että voimme voittaa kaiken. Hän tekee eron kentällä, mutta hän on tärkeä myös taloudellisesti. Ihmiset puhuvat siitä, kuinka paljon hän meille maksaa, mutta samaan aikaan hän myös tuo kassaan paljon rahaa, Laporta sanoi.
– Meillä on keskusteluyhteys Leoon. Tiedän, että hän arvostaa minua ja me kunnioitamme toisiamme. Emme ole vielä puhuneet hänen kanssaan jatkosopimuksesta.
– Toivon, että Messi odottaa [ratkaisunsa kanssa], että hän tutustuu ensin ehdotukseemme. Haluan hänen pysyvän Barcassa. Barca-Leo-suhteen täytyy olla kaunis suhde.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Toimittaja: Luka Modricille uusi aluevaltaus Englannin kakkostasolta
- Näkökulma: Kylian Mbappén pitäisi saada törkytempustaan pitkä pelikielto – oma valmentaja paljasti syyn
- Real Madrid kiinnitti nuoren talentin
- AS: Tällainen pelikielto Kylian Mbappéa voi nyt odottaa
- Näin Davide Ancelotti kommentoi Kylian Mbappén suoraa punaista
- Kylian Mbappé suoralla punaisella ulos – Real Madrid voittoon
- Relevo: Lucas Vázquez saattaa jättää Real Madridin
- Sevilla antoi potkut päävalmentajalleen – seuralegenda palkattiin korvaajaksi
- Bayer Leverkusenin pomo pettyi Real Madridin tappioon: ”Se herättää valtavasti huhuja”
- Real Sociedadin pelaaja joutui pahoittelemaan kommenttejaan kannattajille: ”En tarkoittanut sitä”
- Näin Davide Ancelotti kommentoi Kylian Mbappén suoraa punaista
- AS: Tällainen pelikielto Kylian Mbappéa voi nyt odottaa
- Bayer Leverkusenin pomo pettyi Real Madridin tappioon: ”Se herättää valtavasti huhuja”
- Näkökulma: Kylian Mbappén pitäisi saada törkytempustaan pitkä pelikielto – oma valmentaja paljasti syyn
- Kylian Mbappé suoralla punaisella ulos – Real Madrid voittoon
- Real Madrid kiinnitti nuoren talentin
- Relevo: Lucas Vázquez saattaa jättää Real Madridin
- Barcelonan luottopelaaja loukkaantui – miten käy Copan finaalin?
- Real Madrid juoksi selvästi muita Mestarien liigan joukkueita vähemmän – Carlo Ancelotti ei yllättynyt
- Toni Kroos pettyi Real Madridin esitykseen Arsenalia vastaan – ”Pelaajat toivoivat vain, ettei neljättä tulisi”