Nunca dejes de creer – älä koskaan lakkaa uskomasta. Tuo on yksi Atlético Madridin voimalauseista. Moneen kohtaan se on sopinut hyvässä. Huonoina hetkinä syvissä vesissä, siellä Atlético on ollut ja monta kertaa. Silloinkaan ei ole lakattu uskomasta.

Mutta nyt: nyt on jälleen se hetki, kun tätä uskoa mitataan, ja meistä monet ovat valmiita pudottamaan kirveen käsistä, lyömään miekat takaisin tuppeen.

Vieläkö? Vieläkö tästä voi tulla kausi? Oi isä, miksi me kannatammekaan Atléticoa?

Atléticon kausi on ollut kovin epätasapainoinen. Se on tarjonnut erittäin hyviä suorituksia, mutta silti enemmän pettymyksiä ja otteluita, joissa se on näyttänyt olevansa se joukkue, joka häviää sarjajohtajalle tällä hetkellä 13 pisteellä. Ja se sarjajohtaja on totta kai Real Madrid.

Real Madrid on tarpeeksi kliininen

Madridin derby, El derbi Madrileño, pelattiin sunnuntaina Santiago Bernabéulla. Valkoinen baletti kesti reilut 90 minuuttia ja ottelu päättyi ensimmäisen puoliajan maaleilla 2-0 Madridin Kuninkaallisille. Atleti on nyt 13 pistettä takana Madridia, ja vaikka voittaisi rästipelinsä, ero olisi silti kymmenen pistettä.

Atlético oli muutamaa kohokohtaa lukuun ottamatta kuin keskikastin joukkue. Vain João Félixin ja Héctor Herreran viimeisen kymmenminuuttisen maalipaikat nostivat Atletin maaliodottaman yli yhteen.

Madrid on tällä hetkellä lähes voittamaton joukkue La Ligassa. Silläkin on heikkoutensa, jotka saattavat vesittää sen euromenestystä tällä kaudella, mutta La Ligassa ei kovinkaan todennäköisesti ole joukkuetta, joka uhkaisi Carlo Ancelottin piiskaamaa mestaruusjunaa. Madridin pallonhallinnat Atléticoa vastaan olivat kuin tanssia, ja Real oli se joka vei. Atleti juoksi pallon perässä epätoivoisesti ilman minkäänlaista uhkaa ylöspäin.

Valkoiset ovat yllätettävissä erikoistilanteista ja puolustus avaa aika ajoin joitain mahdollisuuksia, mutta tähän asti se on selvinnyt Thibaut Courtois’n upeilla suorituksilla. Näin kävi myös Atléticoa vastaan: Courtois kirjasi lähes kahden xGOT-lukeman. Ehkä belgialainen pelasti päivän ja pisteen (2-2-tasapelin), mutta sekään ei olisi Atléticolle riittänyt.

Atletissa roolitus sakkaa pahasti

Atleti on kerännyt nyt 16 ottelusta 29 pistettä. Vastaavasti sen pisteodottama on noin 30. Se on siis suoriutunut suurin piirtein odotusten mukaan (rekordi 8-5-3). Haasteet ovat tällä hetkellä:
– Diego Simeone tiedä vieläkään optimaalista avauskokoonpanoaan tai jos tietää niin ei käytä sitä syystä tai toisesta
– keskikenttä on epätasapainossa ja sisältää alisuoriutumista ja epäselviä tai epäsuotuisia roolituksia
– Atléticon puolustuslinja on sen heikoin lenkki

Moni meistä saattaa yllättyä positiivisesti kun luemme, että Atlético on päästänyt tällä kaudella vain neljä maalia enemmän kuin päästettyjen maalien odottama. Molemmat toki Atléticon mittapuulla heikot lukemat (xGA 13,53, toteuma 18). Vertailun vuoksi viime kaudella tässä vaiheessa Atlético oli päästänyt 16 ottelun jälkeen kuusi maalia, sillä oli 41 pistettä ja 31 tehtyä maalia.

Pelaajatasolla Atleti kärsii keskuspuolustuksen nuhaisuudesta Mario Hermoson ja Felipe Monteiron johdolla. Molemmat ovat lukeutuneet Simeonen linjan luottopelaajiin, ja etenkin Hermoso oli mestaruuskaudella erittäin hyvä. Kieran Trippier on ollut sivussa, mikä on johtanut taas siihen ettei Marcos Llorentea ulosmitata parhaalla pelipaikallaan tai parhaissa rooleissaan ylempänä kenttää.

Keskikentällä Simeonella riittää tuskailtavaa. Aika ajoin Geoffrey Kondogbia on stuntannut topparina ja Llorente on pudonnut laitapuolustukseen. Molempien ensisijainen pelipaikka on keskikentällä, Llorentella vieläpä hyökkäävässä tai kahden suunnan roolissa. Rodrigo De Paul saa vastuuta ja tekee sen minkä pystyy, ja argo on sopinut hyvin kokoonpanoon, odotetusti. Simeonen suurin dilemma on joukkueen ytimessä: hän on hieman sokaistunut Koken suhteen: kapteenille soisi lepoa, jotta peli paranisi niin joukkueella kuin kapteenilla itsellään.

Kaatuuko Atleti Cristiano Ronaldoon?

Mutta tuleeko tästä kautta, vaikka otteet kohentuisivat? Aina pitäisi uskoa, mutta vääjäämättä näyttää siltä, ettei ainakaan Ligan mestaruutta juhlita Neptunolla. Cibelesilla sen sijaan kyllä. Atlético kohtaa Mestarien liigan pudotuspelikierroksella Manchester Unitedin ja Cristiano Ronaldon. Ensin mainittu ei välttämättä nosta ihokarvoja pystyyn, mutta jälkimmäinen tuon reaktion aiheuttaa. Ja tuo pahoja unia patjantekijöille.

Mikäli Atlético selviytyy Mestarien liigan puolivälieriin ja yltää La Ligassa kolmen joukkoon, voidaan puhua hyvästä tai odotukset ylittävästä kaudesta. Kaikki muu on odotuksissa olevaa karvasta kalkkia; sitä jota on syöty viime vuosina enemmän tai vähemmän. Mutta melankolian tiellä on niin kovin paljon kauniimpi kysyä kysymyksiä, joihin ei oikeastaan ole edes vastauksia. Se Atléticossa ehkä on kaikkein kauneinta.

Isä Virkkunenkin sen jo tiesi. Aina tulee ensi kausi, suurempi siirtokassa, uudet ja paremmat pelaajat, pitäisi tulla uusi kärkipelaaja joka sopii Simeonelle täydellisesti. Ja lopulta ollaan viimeisellä jornadalla ja asiat päättyvät kuten perinteisiin kuuluu. Ja jos se voittokin joskus tulee, se tulee kärsimyksen kautta. Atlético kirjoittaa taas yhtä pienen Pedro-pojan tarinaa.

Bujamies
Twitter: @Bujamies

Aiheet Atletico Madrid Näkökulmat