Sevilla lähetti floppinsa jälleen lainalle – kolmas lainapesti kolmeen kauteen
Sevilla FC maksoi kesällä 2020 andalusialaisseuran mittapuulla varsin muikean siirtokorvauksen 12 miljoonaa euroa laitahyökkääjä Oussama Idrissistä hollantilaiselle AZ Alkmaarille. 26-vuotiaan Idrissin sopimus Sevillan kanssa ulottuu vuoteen 2025, mutta tie pelaavaan kokoonpanoon tuntuu olevan tukossa. Koska Idrissi ei mahdu valmentaja Julen Lopeteguin suunnitelmiin eikä ole ollut mukana Sevillan harjoitusotteluissakaan, katsoi seura parhaaksi lähettää Idrissin jälleen lainalle.
Uusi lainapesti vie Idrissin takaisin hänen synnyinmaahansa Alankomaihin, sillä kaudella 2022-2023 hän edustaa Feyenoordia. Viime kevätkauden Idrissi pelasi lainalla La Ligan Cádizissa, joka halusi hänet myös täksi kaudeksi. Cádiz jäi kuitenkin kisassa kakkoseksi Feyenoordille. 13 Cádizissa pelatun ottelun saldoksi Idrissi sai yhden tehdyn maalin ja yhden maalisyötön.
Kyseessä on Idrissille jo kolmas laina kolmen kauden aikana. Kevään 2021 hän vietti (tehottomasti) lainalla Ajaxissa, viime kevään siis Cádizissa ja nyt Feyenoordissa.
Sevillassa Idrissi on pelannut vain 17 ottelua, joissa hän ei ole maalitiliään saanut auki. Maalisyöttöjä on kasassa kolme. Mieheltä odotettiin varmasti paljon enemmän, sillä viimeisellä kaudellaan Alkmaarissa kaudella 2019-2020 hän teki Eredivisiessä 25 ottelussa peräti 13 maalia ja syötti viisi.
Idrissi kolusi läpi Hollannin nuorisomaajoukkueet, mutta A-maajoukkuetasolla hän edustaa Marokkoa. Maajoukkuedebyyttinsä Idrissi teki keväällä 2019. Nyt maaotteluita on kasassa seitsemän.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Carlo Ancelotti: Real Madridin tähti lähestyy paluuta pitkän loukkaantumisen jälkeen
- Conor Gallagher on sopeutunut Atléticoon ”täydellisesti”
- Sevilla teki tarjouksen Juninho Vieirasta
- Seurapomo: Valencia ei ole myynnissä – ”Jos tulee houkutteleva tarjous, sitä tutkitaan”
- Diego Simeonen poika nousi yllättäen Atléticon avainpelaajaksi: ”Elän unelmaani”
- Katso! Valencian kokouksesta tuli kaaos – fanit protestoivat seurapomoa vastaan
- Barcelonan Jules Koundélla maailman suurimmat peliminuutit tänä vuonna
- Real Madrid voitti Intercontinental Cupin
- Toni Kroosilla oli mahdollisuus siirtyä Real Madridista Italiaan
- James Rodríguez kadonnut täysin kuvasta – näin kommentoi Rayo-pomo

- Endrickin lähipiiri yllättynyt hyökkääjälupauksen vähäisestä peliajasta