Pelaajayhdistys tarkkailee Barcelonan toimintaa – tähtipelaajaa yritetään saada luopumaan 10 miljoonasta eurosta
Jalkapallon kansainvälinen pelaajayhdistys FIFPro pitää tarkasti silmällä keskikenttäpelaaja Frenkie de Jongin tilannetta Barcelonassa.
Barcelona on 25-vuotiaalle de Jongille velkaa 17 miljoonaa euroa palkoissa, joiden maksua hän suostui lykkäämään koronaviruspandemian aikana. Timesin mukaan Barcelona yrittää kuitenkin suostutella hollatilaistaiturin suostumaan vain seitsemän miljoonan euron maksuun.
FIFPron sisäpiiriläisten mukaan vastaavia tilanteita tulee vastaan ”jatkuvasti”, ja ne ovat merkki ”epäonnistuneesta järjestelmästä”.
Barcelonan puheenjohtaja Joan Laporta kommentoi de Jongin tilannetta tällä viikolla ja sanoi, että kaikkian asianomaisten on tehtävä ponnistuksia sen eteen, että Hollannin maajoukkuepelaaja jäisi Kataloniaan.
– Teemme kaikkemme, jotta hän jäisi tänne, ja toivomme, että myös pelaaja tekee kaikkensa jäädäkseen, kommentoi Laporta Athleticin mukaan.
Joidenkin lehtitietojen mukaan Barcelona on myös pyytänyt de Jongia pudottamaan palkkaansa.
Manchester United on tiettävästi päässyt Barcelonan kanssa sopuun de Jongin 75 miljoonan euron siirtosummasta, mutta hollantilaistaituri ei ole osoittanut suurta halukkuutta siirtyä pois Kataloniasta. Myös hänen lykätyn palkamaksunsa uskotaan vaikuttavan asiaan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Atlético hiljensi Barcelonan lisäajan voittomaalilla ja nousi La Ligan kärkeen
- Loukkaantumisten kanssa kamppaillut Vitolo lopetti uransa
- Carlo Ancelotti: Real Madridin tähti lähestyy paluuta pitkän loukkaantumisen jälkeen
- Conor Gallagher on sopeutunut Atléticoon ”täydellisesti”
- Sevilla teki tarjouksen Juninho Vieirasta
- Seurapomo: Valencia ei ole myynnissä – ”Jos tulee houkutteleva tarjous, sitä tutkitaan”
- Diego Simeonen poika nousi yllättäen Atléticon avainpelaajaksi: ”Elän unelmaani”
- Katso! Valencian kokouksesta tuli kaaos – fanit protestoivat seurapomoa vastaan
- Barcelonan Jules Koundélla maailman suurimmat peliminuutit tänä vuonna
- Real Madrid voitti Intercontinental Cupin
- Atlético hiljensi Barcelonan lisäajan voittomaalilla ja nousi La Ligan kärkeen
- Loukkaantumisten kanssa kamppaillut Vitolo lopetti uransa
- Carlo Ancelotti: Real Madridin tähti lähestyy paluuta pitkän loukkaantumisen jälkeen
- Conor Gallagher on sopeutunut Atléticoon ”täydellisesti”
- Diego Simeonen poika nousi yllättäen Atléticon avainpelaajaksi: ”Elän unelmaani”
- Real Madrid voitti Intercontinental Cupin
- Barcelonan Jules Koundélla maailman suurimmat peliminuutit tänä vuonna
- Barcelonan Pedri yllätystappion jälkeen: ”Olemme huonossa vireessä”
- Lamine Yamal viikkoja sivussa
- Caio Henrique Barcelonan kiikarissa