La Ligan kausiennakko 2022-23 – Atlético Madrid: Siirrot loistavat poissaolollaan – tästä se johtuu
Atléticon taloustilanne on väitetysti varsin heikko. Seura on päässyt kymmenen vuotta putkeen Mestarien liigaan, voittanut sarjamestaruuksia ja menestynyt mukavasti Euroopassa, mutta silti sillä on merkittäviä taloudellisia ongelmia vuodesta toiseen.
Madridilaismediassa monet ovat kummastelleet, mihin Atléticon rahat menevät. Seuralle tekee vaikeaa maksaa yli kymmenen miljoonan euron siirtosummia, mutta samaan aikaan toimitusjohtaja Miguel Ángel Gil Marín ja puheenjohtaja Enrique Cerezo nousevat jatkuvasti Forbesin listauksissa kohti Espanjan rikkaimpia ihmisiä.
Simeonen aikakaudella Atlético on tehnyt reilusti alle sata miljoonaa euroa tappiota siirtomarkkinoilla, eli se on käyttänyt omaa rahaansa alle kymmenen miljoonaa euroa vuodessa hankintoihin. Se tarkoittaa pitkälti sitä, että Atlético käyttää pelaajahankintoihin ainoastaan ne rahat, jotka se saa omista myynneistään. Jos seura ei myy pelaajia, on uusien hankkiminen mahdotonta.
Atléticon kesä siirtomarkkinoilla on ollut siten hyvin hiljainen. Álvaro Morata ja Saúl palasivat lainoiltaan. Madridilaismedian mukaan Morata on Simeonen suunnitelmissa joukkueen vitoshyökkääjä. Morata on Atléticon ainoa puhdas kärki, mutta Simeone luottaa ennemmin muihin vaihtoehtoihinsa.
Saúl on pitkälti samassa tilanteessa keskikentällä. Atlético ei olisi tiettävästi halunnut kumpaakaan takaisin, sillä Moratan ja Saúlin palkat ovat valtavia, eivätkä he kuulu Simeonen suunnitelmiin. Atlético ei ole onnistunut myymään kumpaakaan, joten kaksikko pelannee alkavalla kaudella seurassa.
Suurin murheenkryyni oli oikean laitapuolustajan pelipaikka. Atlético myi Kieran Trippierin tammikuussa 14 miljoonalla eurolla Newcastleen, vaikka puolustajan sopimuksessa oli 40 miljoonan euron ulosostopykälä.
Atlético hankki Daniel Wassin Trippierin väliaikaiseksi korvaajaksi, vaikka hän ei ole puhdas oikea laitapuolustaja. Wass loukkaantui heti helmikuun alussa, eikä häntä ole nähty kentillä sen koommin. Atlético haki lopulta uutta laitapuolustajaa seitsemän kuukauden ajan ja päätyi hankkimaan Nahuel Molinan Udinesesta. Molina on Argentiinan A-maajoukkuepelaaja ja kykenee pelaamaan myös wingbackina. Molinan hankinnan myötä Marcos Llorente ei joudu enää pelaamaan laitapuolustajana.
Atlético teki kesään 2027 ulottuvan jatkosopimuksen 21-vuotiaan Manu Sánchezin kanssa ja lainasi hänet kolmannen kerran Osasunaan. Vitolo lähti lainalle Las Palmasiin. Lisäksi seura hankki hienon kauden Portugalin pääsarjassa pelanneen Samuel Linon Gil Vicentestä noin 6,5 miljoonalla eurolla ja lainasi hänet Valenciaan.
Lue kaikki Atléticon ennakkoartikkelit alla olevista linkeistä:
- Viime kausi
- Kesän siirtoikkuna (luet parhaillaan)
- Avainpelaajat
- Valmennus ja pelitapa
- Näin käy
Kaikki ennakkoartikkelit löytyvät täältä.
Tuukka Ikkeläjärvi
Twitter: @tuukka_21
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Atlético hiljensi Barcelonan lisäajan voittomaalilla ja nousi La Ligan kärkeen
- Loukkaantumisten kanssa kamppaillut Vitolo lopetti uransa
- Carlo Ancelotti: Real Madridin tähti lähestyy paluuta pitkän loukkaantumisen jälkeen
- Conor Gallagher on sopeutunut Atléticoon ”täydellisesti”
- Sevilla teki tarjouksen Juninho Vieirasta
- Seurapomo: Valencia ei ole myynnissä – ”Jos tulee houkutteleva tarjous, sitä tutkitaan”
- Diego Simeonen poika nousi yllättäen Atléticon avainpelaajaksi: ”Elän unelmaani”
- Katso! Valencian kokouksesta tuli kaaos – fanit protestoivat seurapomoa vastaan
- Barcelonan Jules Koundélla maailman suurimmat peliminuutit tänä vuonna
- Real Madrid voitti Intercontinental Cupin
- Conor Gallagher on sopeutunut Atléticoon ”täydellisesti”
- Barcelonan Jules Koundélla maailman suurimmat peliminuutit tänä vuonna
- Carlo Ancelotti: Real Madridin tähti lähestyy paluuta pitkän loukkaantumisen jälkeen
- Diego Simeonen poika nousi yllättäen Atléticon avainpelaajaksi: ”Elän unelmaani”
- Sevilla teki tarjouksen Juninho Vieirasta
- Seurapomo: Valencia ei ole myynnissä – ”Jos tulee houkutteleva tarjous, sitä tutkitaan”
- Toni Kroosilla oli mahdollisuus siirtyä Real Madridista Italiaan
- Endrickin lähipiiri yllättynyt hyökkääjälupauksen vähäisestä peliajasta
- Katso! Valencian kokouksesta tuli kaaos – fanit protestoivat seurapomoa vastaan
- Real Madrid voitti Intercontinental Cupin