José Mourinhon suojattien hurjan putken katkaisemiseen vaadittiin Real Betis
Italian pääkaupungissa Roomassa kohtasivat eilen torstaina neljäntenä LaLigassa majaileva Real Betis ja Serie A:n suurseura AS Roma. Joukkueiden oli odotettu kisaavan Eurooppa-liigan C-lohkon voitosta, mikä luonnollisesti teki torstain koitoksesta niin kutsutun kuuden pisteen pelin. José Mourinhon valmentama Roma lähti iltaan 21 tappiottoman kotiottelun putkessa, mutta Betis pysäytti sen loppulukemin 2–1.
Ottelu alkoi Betisin kannalta turhauttavalla tavalla, kun Nabil Fekir osui ensin maalipuihin ja loukkaantui sitten erillisessä tilanteessa vain 20 pelatun minuutin jälkeen. Puolen tunnin kohdalla Aitor Ruibal pelasi käsipalloa Betisin omalla rangaistusalueella, mikä soi Paulo Dybalalle mahdollisuuden viedä Roman 1–0-johtoon pilkulta. Dybala sijoitti pallon maalin vasempaan reunaan Claudio Bravon heittäytyessä toiseen suuntaan.
Betis tuli kuitenkin pian tasoihin Guido Rodríguezin lujalla laukauksella kuudentoista rajalta. Olkoonkin että Roma lisäsi vielä höyryä toisella puolikkaalla, pelin edetessä alkoi näyttää siltä, että joukkueet joutuisivat tyytymään pistejakoon. Kun ottelua oli takana 87 minuuttia, Betis pääsi yllättämään.
Rodri nosti pallon Roman maalin takatolpan tienoille. Paikalle ennättänyt Luiz Henrique ei aikaillut, vaan puski pallon ohi portugalilaisen Rui Patrícion ja tuli samalla hiljentäneeksi Stadio Olimpicon.
Voitolla Real Betis varmisti, että sen taival Euroopassa jatkuu vähintään Konferenssiliigassa, vaikka se kärsisi jäljellä olevissa otteluissa tappiot Ludogoretsille ja HJK:lle. Kolmen kierroksen jälkeen kaikki ottelunsa voittanut Betis johtaa toistaiseksi lähintä haastajaansa, Ludogoretsia, viidellä pisteellä. Sen lohkovoiton voidaan katsoa olevan lähes taattu, sillä toinen ennakkosuosikki Roma ei enää edes pidä lohkon ykköseksi sijoittumista realistisena tavoitteena.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Vakavan päävamman saanut Atlético-toppari palaamassa pelikentille
- Jesé muisteli kilpailutilannettaan Gareth Balen kanssa: ”Mitä hän olisi voinut edes sanoa minulle, ei hän osannut puhua…”
- Real Madridin keskikenttäpelaajan paluu kasvattajaseuraan kariutumassa taas
- Hansi Flick ei aio vaihtaa Barcelonan maalivahtia: ”Olen sanonut sen jo monta kertaa”
- Sevillan valmentaja vaatii hankintaa kriittiselle pelipaikalle – ”Hinnalla millä hyvänsä”
- Carlo Ancelotti perusteli huippulupauksen penkille jättämistä – ”En halunnut muuttaa”
- Real Madrid hyödynsi Barcelonan kompuroinnin – supertähdet tekivät tulosta
- Arrigo Sacchi: Real Madrid ja Barcelona suuren haasteen edessä Mestarien liigassa
- Michael Owen: Real Madrid -siirto pilasi urani
- Leo Messi haluaa palata uransa jälkeen Barcelonaan: ”Tunnen olevani kuin sieltä kotoisin”
- Hansi Flick ei aio vaihtaa Barcelonan maalivahtia: ”Olen sanonut sen jo monta kertaa”
- Carlo Ancelotti perusteli huippulupauksen penkille jättämistä – ”En halunnut muuttaa”
- Michael Owen: Real Madrid -siirto pilasi urani
- Arrigo Sacchi: Real Madrid ja Barcelona suuren haasteen edessä Mestarien liigassa
- Real Madrid hyödynsi Barcelonan kompuroinnin – supertähdet tekivät tulosta
- Sevillan valmentaja vaatii hankintaa kriittiselle pelipaikalle – ”Hinnalla millä hyvänsä”
- Leo Messi haluaa palata uransa jälkeen Barcelonaan: ”Tunnen olevani kuin sieltä kotoisin”
- Marc-Andre ter Stegeniltä päivitys kuntoutuksestaan
- Katso! Ronaldinholta komea vapaapotkumaali Real Madridin legendoja vastaan – ”Homma yhä hallussa”
- Jude Bellingham: Kylian Mbappé ”valtavien paineiden” alla Real Madridissa