Frenkie de Jong pettyi Barcelonan seurajohtoon: ”Se ärsytti minua”

Viime kesä oli vaikea Frenkie de Jongille.
Barcelona halusi myydä de Jongin Manchester Unitediin ja seurat olivat jo päässeet yhteisymmärrykseen siirtosummasta, mutta keskikenttäpelaaja kieltäytyi siirrosta Manchester Unitediin ja jäi Barcelonaan. Barcelonan seura- ja valmennusjohto kehotti de Jongia lähtemään, mutta de Jong oli jo tehnyt päätöksensä.
De Telegraaf haastatteli Hollannin MM-kisajoukkueessa olevaa de Jongia, joka kertoi mielipiteensä menneestä.
– Halusin osoittaa olevani muita parempi ja ansaitsevani olla avauskokoonpanossa. Kesän tilanteesta johtuen tiesin pelaavani aiempaa vähemmän alkukaudella. Sain kuitenkin tasaisesti peliminuutteja. Tulin vaihdosta kentälle ja pelasin silloin tällöin. Mielestäni seura on nyt nousemassa uudestaan huipulle. Seura on alkanut kehittyä. On upeaa päästä pelaamaan.
Barcelona halusi myydä de Jongin talousvaikeuksiensa vuoksi. Seurajohto painosti de Jongia lähtemään muun muassa vuotamalla pelaajan rahakkaan sopimuksen yksityiskohdat medialle. Se ei miellyttänyt de Jongia.
– Petyin siihen, että seura vuoti sopimukseni medialle. Minä en vuotanut sitä ja on vain yksi toinen taho, jolla oli se sopimus. Sen vuoksi sen vuodon täytyi tapahtua seuran puolelta ja mielestäni se ei ollut tarvittavaa. Minua ärsytti se, mitä seura teki, mutta en ollut osallinen siihen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- AS: Brasilia haluaa palkata Carlo Ancelottin maajoukkueensa uudeksi päävalmentajakseen – odottaa pikaista vastausta
- Kylian Mbappé kärsii nilkkavammasta
- Relevo: Carlo Ancelotti menetti Real Madridin pelaajien luottamuksen
- Sky: Carlo Ancelotti jättämässä Real Madridin päävalmentajan paikan kesken kauden
- Carlo Ancelotti nöyrtyi: ”Arsenal ansaitsi sen”
- Real Madrid putosi Mestarien liigasta
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Relevo: Antoine Griezmannin tulevaisuus selvillä – jää Atléticoon
- El Clásicon ajankohta julkaistu
- Jude Bellinghamilta varoitus ennen Real Madridin ratkaisuottelua – pukukopissa toistunut yksi sana
- Relevo: Carlo Ancelotti menetti Real Madridin pelaajien luottamuksen
- Sky: Carlo Ancelotti jättämässä Real Madridin päävalmentajan paikan kesken kauden
- Kylian Mbappé kärsii nilkkavammasta
- Jude Bellinghamilta varoitus ennen Real Madridin ratkaisuottelua – pukukopissa toistunut yksi sana
- El Clásicon ajankohta julkaistu
- Carlo Ancelotti nöyrtyi: ”Arsenal ansaitsi sen”
- AS: Brasilia haluaa palkata Carlo Ancelottin maajoukkueensa uudeksi päävalmentajakseen – odottaa pikaista vastausta
- Barcelona hävisi, mutta meni jatkoon – näin kommentoi Hansi Flick
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Real Madrid putosi Mestarien liigasta