Lucas Ocamposin punainen kortti käänsi pelin kulun, kun Sevilla romahti Mestarien liigan kotiottelussaan PSV Eindhovenia vastaan. Andalusialaisseuran 2-0-johto muuttui 2-3-tappioksi.

Sevilla iski ottelun avausmaalin 24. minuutilla erikoistilanteesta. Ivan Rakitic keskitti vapaapotkun boksiin, jonka Sergio Ramos ohjasi maalinedustalta sisään.

Etumatka kasvoi toisen puoliskon alkuun kahteen maaliin, kun En-Nesyri chippasi pallon Walter Benitezin yli omaan maaliin.

Sevillan ongelmat käynnistyivät 66 minuutin pelin jälkeen. Ocampos ajettiin toisella varoituksella ulos holtittoman ryntäyksensä jälkeen Yorbe Vertessenin päälle. PSV kavensi heti seuraavasta vapaapotkusta ja Ismael Saibari ohjasi pallon selkä maalia kohti takajalallaan verkkoihin.

Johtoasema kuivui kokonaan viimeisellä kymmenminuuttisella. Tällä kertaa oli epäonnea mukana, kun vapaaksijätetyn Vertessenin pusku kimposi Nemanja Gudeljn kautta omaan maaliin.

Piste oli vielä saatavilla, mutta sekin lopulta karkasi Sevillan käsistä. Ottelun lisäajalla Vertessen karkasi läpi ja ruokki Ricardo Pepin puskemaan vastaiskusta vieraiden voittomaaliksi jääneen osuman.

Sevillalla on vielä mahdollisuudet jatkopaikkaan, jos B-lohko johtava Arsenal nappaa pisteitä Lensiltä myöhemmin tänä iltana.

B-lohkon tilanne
#JoukkueOVTHMP
1Arsenal ARS641116-413
2PSV Eindhoven EIN62318-109
3Lens RCL62226-118
4Sevilla SEV60247-122

LUE MYÖS!