Horațiu Moldovan on siirtymässä Atléticoon.

Atléticon on määrä aktivoida Moldovanin sopimuksessa oleva noin miljoonan euron ulosostopykälä. Romanian A-maajoukkueen ykkösmaalivahti on siten siirtymässä Rapid Bukarestista Atléticoon.

Atléticon nykyinen kakkosvahti Ivan Grbić on siirtymässä Sheffield Unitediin, joten madridilaisseuran on hankittava hänelle korvaaja.

Moldovan on innoissaan siirrosta.

– Oli hienoa hyvästellä kannattajat ja joukkuetoverini kentällä. Olen iloinen siitä, että sain lopettaa pestini täällä terveenä. Se oli normaalia tunteikkaampi hetki. Aluksi totta puhuen en uskonut sitä todeksi. Sitten, kun näin siirtoni etenevän kovaa vauhtia, ajattelin tämän olevan elämäni mahdollisuus, 26-vuotias maalivahti totesi romanialaismedialle.

Moldovanin mukaan on itsestäänselvää, että hän hyväksyy Atléticon tarjouksen.

– Olettaako joku, että voisin sanoa ei Atléticolle? En välttämättä saisi enää koskaan tällaista mahdollisuutta. Teen kovasti töitä ja toivon osoittavani arvoni saadessani mahdollisuuden. Jalkapallo on hienoa ja arvaamatonta. Neljä vuotta sitten en löytänyt seuraa divarista ja nyt olen todella lähellä siirtoa Atléticoon.

LUE MYÖS