Barcelonan kapteeni Sergi Roberto neuvottelee sopimuksesta muiden seurojen kanssa, kertoo Athletic.

Roberton, 32, diili Barcelonassa päättyy muutaman päivän päästä, joten hän on vapaa vaihtamaan seuraa ilman siirtokorvausta, ellei hän tee jatkosopimusta.

Keskikentällä ja puolustuksessa pelaava Roberto on esiintynyt Barçan edustusjoukkueessa 373 kertaa tehtyään debyyttinsä marraskuussa 2010.

Athleticin mukaan kyseessä on ensimmäinen kesä, kun Roberto harkitsee vakavissaan siirtymistä muualle. Muun muassa Barcelonan paikalliskilpailija Girona on kiinnostunut.

Roberto on aina halunnut jatkaa kasvattajaseurassaan, mutta hän on avoin siirrolle tänä kesänä, koska hänen leirinsä on pettynyt neuvotteluihin Barcelonan kanssa.

Seurajohto on sanonut Robertolle, että hänen sopimuksensa uusitaan, mutta pelaaja ei ole saanut minkäänlaista virallista tarjousta Barcelonalta.

Barcelona on ainoastaan suullisesti tarjonnut Robertolle sopimusta, joka sisältäisi elokuulle purkuklausuulin siltä varalta, että seuralla ei ole varaa rekisteröidä häntä joukkueeseen.

Roberto on kahden edellisen jatkosopimuksensa yhteydessä suostunut palkanalennukseen.

LUE MYÖS