Real Madrid ja Arsenal saman maalivahdin perässä

Real Madrid ja Arsenal ovat kiinnostuneita Espanyolin maalivahdista Joan Garcíasta, kertoo Mundo Deportivo.
Kumpikin on kaavaillut Garcíasta, 23, kirittäjää ykkösmaalivahdeilleen siltä varalta, että niiden omat kakkostorjujat lähtevät tänä kesänä.
Madridin tapauksessa kyse on Andri Luninista ja Arsenalin tapauksessa Aaron Ramsdalesta.
Lunin, 25, pääsi viime kaudella pelaamaan paljon, kun ykkösvahti Thibaut Courtois oli pitkään sivussa loukkaantumisten takia. Los Blancos lainasi Courtois’n tuuraajaksi Kepa Arrizabalagan Chelseasta, mutta Lunin ohitti hänet nokkimisjärjestyksessä.
Aiemmin keväällä uutisoitiin, että Lunin olisi solmimassa jatkosopimuksen, mutta uudesta diilistä ei ole vieläkään kuulunut. Lehtitietojen mukaan ukrainalaistorjuja on ryhtynyt harkitsemaan, että hän siirtyisi peliajan perässä muualle.
Siinä tapauksessa Madridin kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa ovat Kepan lainaaminen uudestaan tai Garcían hankinta Espanyolista.
Garcíalla on 25 miljoonan euron ulosostoklausuuli, eikä Espanyol luultavasti tule hinnassa vastaan, jos hänen perässään on useampi seura.
Espanyolissa jalkapallo-oppinsa saanut García murtautui seuran edustusjoukkueeseen pari vuotta sitten, ja hänen on määrä edustaa Espanjaa tänä kesänä Pariisin olympialaisissa.
Viime kauden García aloitti kakkosvahtina, mutta hän pelasi kauden lopussa 18 ottelua putkeen ja hävisi niistä vain yhden, kun Espanyol nousi karsintojen kautta takaisin pääsarjatasolle.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Näin Davide Ancelotti kommentoi Kylian Mbappén suoraa punaista
- Kylian Mbappé suoralla punaisella ulos – Real Madrid voittoon
- Relevo: Lucas Vázquez saattaa jättää Real Madridin
- Sevilla antoi potkut päävalmentajalleen – seuralegenda palkattiin korvaajaksi
- Bayer Leverkusenin pomo pettyi Real Madridin tappioon: ”Se herättää valtavasti huhuja”
- Real Sociedadin pelaaja joutui pahoittelemaan kommenttejaan kannattajille: ”En tarkoittanut sitä”
- Barcelonan luottopelaaja loukkaantui – miten käy Copan finaalin?
- Oma maali ratkaisi voiton Barcelonalle
- Real Madrid juoksi selvästi muita Mestarien liigan joukkueita vähemmän – Carlo Ancelotti ei yllättynyt
- Toni Kroos pettyi Real Madridin esitykseen Arsenalia vastaan – ”Pelaajat toivoivat vain, ettei neljättä tulisi”
- Bayer Leverkusenin pomo pettyi Real Madridin tappioon: ”Se herättää valtavasti huhuja”
- Barcelonan luottopelaaja loukkaantui – miten käy Copan finaalin?
- Real Madridille taas huonoja uutisia