Álvaro Morata jättänee Espanjan kentät ensi viikolla.

Moratan on kerrottu päässeen AC Milanin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta. AC Milan aktivoi Moratan Atlético-sopimuksessa olevan 13 miljoonan euron ulosostopykälän. 

Morata kertoi aiemmin heinäkuussa, ettei häntä kunnioiteta Espanjassa. 

Morata on saanut jo vuosien ajan buuauksia Espanjan maajoukkueen kannattajilta. Ikävä kohtelu on ajoittain ollut jopa niin suurta, että Moratan joukkuetoverit ovat joutuneet pyytämään kannattajia lopettamaan vihellyskonsertit. Morata on kertonut saavansa enemmän arvostusta ulkomailla kuin Espanjassa.

Espanjan maajoukkueen päävalmentaja Luis de la Fuente puolusti Morataa lehdistötilaisuudessaan ennen sunnuntain EM-finaalia.

– Espanjassa meillä on suuria vaikeuksia arvostaa niitä hyviä asioita, joita meillä on. Morata on siitä loistava esimerkki. Hänellä on supertähden tilastot maajoukkueessa. Morata on Espanjan maajoukkuehistorian neljänneksi paras maalintekijä. Hän on EM-kisojen historian kolmanneksi paras maalintekijä. Morata on voittanut pokaaleja huippuseuroissa. Hän olisi legenda jossain toisessa maassa, mutta Espanjassa se on vaikeaa. Olen sataprosenttisesti Moratan tukena.

LUE MYÖS