Nousijajoukkueista uskomme Leganésin säilyttävän sarjapaikkansa, joskin lähelle putoamista mennään. Sama taistelu kutsunee Rayo Vallecanoa ja Alavésia.

Leganés – säilyy niukasti

Piskuinen Madridin esikaupunkialueen lähiöseura ehti pelata neljän vuoden ajan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla ennen paluuta La Ligaan. Leganés pelasi La Ligassa vuodet 2016-20.

Hyökkäys voittaa otteluita, mutta puolustus voittaa mestaruuksia. Leganés on siitä malliesimerkki. Leganés päästi viime kaudella 42 otteluun vain 27 maalia ja joukkueen puolustus on ylivoimaisesti Segundan paras. Leganés ei suoranaisesti juhlinut maaleilla, sillä muun muassa kolmanneksi sijoittunut Eibar viimeisteli peräti 16 maalia enemmän. Leganés osoitti kauden mittaan taktisen kypsyytensä. Se hävisi vain kahdeksan sarjaottelua ja kykeni puolustamaan tiiviisti johtoasemaansa.

Leganésin alkukausi oli epätasainen. Ensimmäisestä kymmenestä ottelusta tuloksena oli kuusi voittoa, kolme tappiota ja yksi tasapeli. Loka-marraskuun viiden ottelun voittoputki nosti joukkueen sarjan kärkipaikalle. Leganés ei luopunut kärkipaikastaan kuukausiin, vaikka se ajautui tuloksellisesti surkeaan vireeseen talvella.

Leganés voitti marraskuun alussa Levanten 2-1, mutta sen jälkeen 14 ottelusta tuloksena oli vain kolme voittoa. Siitä huolimatta Leganés johti sarjaa läpi kevään, vaikka menetti kärkipaikkansa muutamaksi viikoksi loppukaudella. Valladolid oli jo varmistanut nousunsa ennen viimeistä kierrosta, ja Leganés nousi päätöskierroksella Segundan mestariksi.

Leganés voitti viime kaudella Segundan mestaruuden. Kuva: All Over Press

Leganésin päävalmentaja Borja Jiménez peluutti kauden mittaan useita erilaisia formaatioita. Ajoittain näytti siltä, ettei luotsi osannut päättää, pitäisikö joukkueen pelata kolmella topparilla vai perinteisellä neljän linjalla. Jiménez reagoi usein heikkoihin tuloksiin uusilla formaatioilla ja pelaajavalinnoilla.

Jiménez ei löytänyt kauden aikana yhtä tiettyä muotoa ja joukkueen hyökkäyspelaaminen oli ajoittain ideaköyhää. Toisaalta Jiménez kykeni tilkitsemään Leganésin puolustuksen ja joukkue voitti lukuisia otteluita nimenomaan laadukkaan puolustuspelaamisen avulla.

Yleensä sarjanousijat kohtaavat ongelmia pääsarjassa pakotetun pelitavan muutoksen myötä. Hyökkäävä ja pelejä hallitseva pelitapa ei toimikaan enää pääsarjassa, kun käytännössä kaikki vastustajat kykenevät pelaamaan selvästi laadukkaampaa jalkapalloa. Tämän kauden sarjanousijoista Leganésilla on parhaat lähtökohdat uuteen haasteeseen, sillä sen peli ei painotu suoranaisesti pallonhallintaan, vaan ennemminkin tiukkaan ja laadukkaaseen puolustamiseen.

Leganésin pelaajamateriaali on toistaiseksi heikohko. Joukkueesta puuttuu huomattavasti laatua, eikä seura ole toistaiseksi ollut järin aktiivinen siirtomarkkinoilla – varsinkin tarpeet huomioiden. Leganésilla ei ole tarpeeksi pääsarjatason kokemusta joukkueessaan. Darko Brasanac on yksi ainoista urallaan profiilipelaajana La Ligassa pelanneista pelaajista.

Viime kaudella Leganésissa lainalla pelannut Miguel de la Fuente siirtyi pysyvästi seuraan. Leganés maksoi hyökkääjästä kaksi miljoonaa euroa Alavésille. De la Fuente, 24, viimeisteli viime kaudella 13 maalia Segundassa. Viime kauden jälkimmäisen puoliskon Leganésissa lainalla pelannut Juan Cruz siirtyi niin ikään pysyvästi Etelä-Madridiin. Leganés maksoi laitahyökkääjästä miljoona euroa Betisille.

Leganésin Diego Conde oli viime kaudella kenties koko Segundan paras maalivahti. Leganés myi avainpelaajansa neljällä miljoonalla eurolla Villarrealiin. Suuri menetys. Korvaajaksi saapui Tenerifestä Juan Soriano. Soriano pelasi nappikauden Tenerifessä, mutta kokemusta pääsarjatasolta on vain 15 ottelun verran.

SIJOITUSARVIO: 17:s

Leganésilla on sarjanousijoista parhaat edellytykset säilyä La Ligassa, vaikka sen pelaajamateriaali on jopa kahta muuta sarjanousijaa heikompi. Leganés on vaikeasti voitettava joukkue kotistadionillaan Butarquella, jolla se on napannut suuria päänahkoja vuosien saatossa. Leganés taistelee sarjapaikastaan koko kauden ja onnistuu lopulta säilyttämään sen.

Rayo Vallecano – pysyy sarjassa niukin naukin

Rayo joutui viime kauteen uudessa tilanteessa. 

Viime vuosina loistavaa työtä joukkueen peräsimessä tehnyt Andoni Iraola lähti Valioliigaan, ja seura joutui palkkaamaan uuden päävalmentajan. Valinta kohdistui Francisco Rodrígueziin, joka oli aiemmin luotsannut muun muassa Huescaa ja Gironaa. 

Franciscon palkkaus herätti kysymysmerkkejä jo viime kesänä, sillä luotsin valmennusprofiili oli hyvin erilainen kuin Bournemouthiin lähteneen Iraolan. 

Iraolan alaisuudessa Rayo taisteli jopa europaikasta, mutta jo ennen viime kauden alkua oli selvää, että Rayo taistelisi jostain muusta kuin paikasta eurokentillä. Rayon alkukausi sujui odotuksia paremmin. Franciscon miehistö pelasi ennakkoluulotonta jalkapalloa ja etenkin puolustuspelaaminen oli syyskaudella ajoittain hienoa katseltavaa.

Rayo kärsi alkukaudella ruman 0-7-kotitappion Atléticolle, joka oli täydellinen ulospuhallus, mutta sitä lukuun ottamatta joukkue kykeni esiintymään tasapainoisesti ja aloitti kauden kahdella peräkkäisellä voitolla. 

Loka-marraskuun vaihteessa Rayo venyi tasapeleihin Real Sociedadin ja Real Madridin kanssa, mutta sittemmin oli vaikeampaa. Kuvaavaa on se, että Rayo voitti lokakuun lopun ja maaliskuun puolivälin aikana vain yhden ottelun. 

Kannattajat pitävät surkeasti johdetun seuran hengissä vuodesta toiseen. Kuva: All Over Press

Francisco sai potkut helmikuussa. Seurajohto palkkasi Iñigo Pérezin uudeksi päävalmentajaksi. Pérez oli työskennellyt aiemmin Iraolan apuvalmentajana Rayossa. Rayo venyi Pérezin debyytissä tasapeliin Real Madridin kanssa, mutta kokonaiskuvaa katsellessa uusi valmentaja ei tuonut suurta muutosta joukkueen tuloskuntoon. Se oli odotettavissa, mutta toisaalta Rayo onnistui voittamaan keväällä kaksi tärkeää ottelua putoamiskamppailussa suoria vastustajiaan vastaan ja säilyi lopulta viiden pisteen erolla La Ligassa.

Rayo kärsi läpi kauden maalinteko-ongelmista. 38 sarjaotteluun syntyi vain 29 maalia. Se on surkea saldo. Edelliskaudella Rayo teki Iraolan alaisuudessa jopa 16 maalia enemmän, vaikka pelaajamateriaali oli pitkälti samanlainen.

Raúl de Tomás oli kauden suurin pettymys. Rayo hankki RDT:n takaisin itselleen syksyllä 2022, vaikka tuolloin hyökkääjä saikin peliluvan vasta tammikuussa 2023. Kärki iski keväällä 2023 neljä maalia, mutta viime kausi oli melkoinen mahalasku. 25 sarjaotteluun syntyi vain yksi maali. RDT menetti avauskokoonpanon paikkansa vuodenvaihteessa ja pääsi keväällä vain viidesti avaukseen. De Tomásin piti olla joukkueen suurin tähti, mutta toisin kävi.

Kesän siirtoikkuna on ollut toistaiseksi varsin hiljainen. Rayon itsestäänselvä ykkösmaalivahti Stole Dimitrievski lähti vapaana agenttina Valenciaan. Radamel Falcaon sopimus päättyi, eikä sitä odotetusti uusittu. 38-vuotias konkari jäi pienelle vastuulle päättyneellä kaudella ja palasi kotimaahansa Kolumbiaan. Rotaatiopelaaja José Pozo poistui Rayosta niin ikään vapaana agenttina.

Tulopuolella Rayo lainasi Gerard Gumbaun Granadasta. Gumbau tuo leveyttä keskikentälle, muttei ole lähtökohtaisesti avauskokoonpanon pelaaja.

Adrián Embarba tuli lainalle Almeríasta. Embarba pelasi Rayon edustusjoukkueessa kuuden vuoden ajan ennen lähtöään Espanyoliin tammikuussa 2020. Rayon kapteeninakin toimunut Embarba, 32, on pelannut urallaan lähes 200 ottelua seuran edustusjoukkueessa. Kysymys kuuluukin, onko oikealla laitahyökkääjällä enää annettavaa Rayolle. Viime vuodet Almeríassa olivat hankalia.

Rayon pelaajamateriaalissa on selviä puutteita. Hyökkäyksestä puuttuu selvä maalintekoon kykenevä ykköskärki. Lisäksi joukkue kaipaa uutta ykkösmaalivahtia, sillä Dani Cárdenasista ei ole Dimitrievskin korvaajaksi. 

Rayon on pidettävä hinnalla millä hyvänsä kiinni Isi Palazónista. Isi on joukkueen hyökkäyspelaamisen sielu ja todellinen laatupelaaja La Ligaan. Oikean laitahyökkääjän viime kausi oli pienoinen pettymys varsinkin verratessa edellisiin kausiin, mutta sen voi laittaa myös sekaisin olleen joukkueen piikkiin. Pérezin on saatava paras irti Palazónista. Muuten Rayon hyökkäyspelaaminen on edelleen liian ennalta arvattavaa ja tuloksetonta.

SIJOITUSARVIO: 16:s

Rayo taistelee alkavalla kaudella jälleen sarjapaikkansa puolesta. Pérez ei ole tasonsa todistanut valmentaja La Ligassa, ja joukkueessa on liian selviä puutteita, jotta se voisi taistella jostain muusta kuin sarjapaikastaan. Rayon pelaajamateriaali on selvästi laadukkaampi kuin sarjanousijoiden ja joukkue saa siitä selvää etua putoamistaistossa. Sarjapaikka säilyy jälleen nipin napin.

Alavés

Alavésin toissakausi päättyi hienosti nousuun.

Joukkue sijoittui neljänneksi Segundassa keväällä 2023. Alavés kaatoi nousukarsinnoissa aluksi Eibarin ja finaalissa Levanten. Alavés oli jo menettämässä nousun, kun Levante johti vierasmaalin turvin kaksiosaista finaalia. Alavés sai jälkimmäisen osan jatko-ottelun yhdeksännellä minuutilla rangaistuspotkun, ja Asier Villalibre laukoi baskit takaisin La Ligaan. 

Sarjanousu oli itsessään hurja suoritus, sillä vain harva jaksoi uskoa Alavésin mahdollisuuksiin nousukarsinnoissa. Alavés oli voittanut ennen karsintoja vain kaksi edellisestä kahdeksasta ottelustaan, mutta onnistui kuin ihmeen avulla palaamaan korkeimmalle sarjatasolle. 

Alavésin viime kesän siirtoikkuna oli lopulta varsin vauhdikas. Jason, Toni Moya, Mamadou Sylla, Salva Sevilla ja Taichi Hara jättivät joukkueen vapaina agentteina. Rayossa lainalla pelannut Florian Lejeune myytiin pysyvästi madridilaisseuraan.

Tulijapuolella oli lukuisia pelaajia. Puolustava keskikenttäpelaaja Antonio Blanco siirtyi neljällä miljoonalla eurolla Real Madridista Alavésiin. Real Madrid lainasi myös topparinsa Rafa Marínin Alavésiin. Ander Guevara ja Andoni Gorosabel siirtyivät yhteensä noin 3,5 miljoonalla eurolla Real Sociedadista Alavésiin. Keskikenttäpelaaja ja laitapuolustaja lukeutuivat viime kaudella Alavésin ehdottomiin luottopelaajiin. 

Alavés lainasi Giuliano Simeonen ja Samu Omorodionin Atléticosta. Simeonen syyskausi meni pilalle jo ennen kuin kausi ehti alkaa, kun nuori hyökkääjä mursi jalkansa harjoituskauden lopussa vaarallisen taklauksen seurauksena. Kokenut kärki Kike García saapui vapaana agenttina Alavésiin ja toi leveyttä hyökkäykseen. 

Alavésin viime kausi oli odotuksiin nähden jättimenestys. Alavés sijoittui sarjataulukossa komeasti kymmenenneksi, vaikka joukkue lähti kauteen tavoitteenaan säilyttää sarjapaikkansa. Sarjanousijat sijoittuvat vain harvoin kymmenen parhaan joukkoon, mutta Alavés onnistui siinä päävalmentajansa Luis Garcían johdolla.

Luis García on tehnyt upeaa työtä Alavésin peräsimessä. Kuva: All Over Press

On huomionarvoista, ettei Alavés ollut missään vaiheessa viime kautta putoajan paikalla. Alkukausi oli pelillisesti yllättävän hyvä. Alavés voitti syyskuun alkuun mennessä Sevillan ja Valencian. García etsi kauden alussa oikeaa muotoa ja peluutti muun muassa viiden linjaa, mutta päätyi lopulta tuttuun ja turvalliseen 4-2-3-1:een.

Alavés nappasi syyskauden aikana tärkeitä voittoja suorista kilpailijoistaan, kuten Almeríasta ja Granadasta. Vuosi päättyi neljään voitottomaan otteluun, mutta tammikuussa baskiryhmä nappasi kolme vakuuttavaa voittoa. Alavés voitti peräkkäin Sevillan, Cádizin ja Almerían. Loppukausi oli vakuuttava, kun Alavés nappasi vakuuttavia päänahkoja Atléticosta, Valenciasta ja Getafesta. Alavés nousi päätöskierroksella kymmenenneksi, ja ansaitsee siitä paljon hehkutusta. Kova suoritus joukkueelta, jota alustavasti ennakoitiin jopa suoraksi putoajaksi.

Lainahyökkääjä Omorodion löi itsensä läpi ensimmäisellä pääsarjakaudella viimeisteltyään kahdeksan maalia La Ligassa. Toukokuussa 20 vuotta täyttänyt kärki palasi kesällä Atléticoon ja on seuraavaksi lähdössä Valioliigaan.

Alavés on tehnyt jonkin verran peliliikkeitä kesän siirtoikkunassa. Toissa kaudella sarjanousun ratkaissut hyökkääjä Villalibre palaa Alavésiin. Alavés maksoi baskikärjestä miljoona euroa Athleticille. Tomás Conechny siirtyi Argentiinan pääsarjasta kahdella miljoonalla eurolla Alavésiin. Tuo erilaisen vaihtoehdon vasemman laitahyökkääjän paikalle ja taistelee paikasta avauksessa.

Viime vuosina muun muassa Hollannissa ja Sveitsissä lainalla pelannut laitapuolustaja Hugo Novoa siirtyi 1,5 miljoonalla eurolla RB Leipzigistä Alavésiin. Tuo leveyttä puolustukseen, muttei lähtökohtaisesti ole avauksen pelaaja. 

Alavés lainasi Manu Sánchezin Celtasta. Vasen laitapuolustaja on selvä vahvistus Alavésin alakertaan. Malin maajoukkuetoppari Moussa Diarra siirtyi vapaana agenttina Toulousesta Alavésiin ja taistelee peliajasta Garcían alaisuudessa.

Oikea laitahyökkääjä Luka Romero siirtyi AC Milanista lainalle Alavésiin. 19-vuotiasta Romeroa on pidetty jo pitkään huippulupauksena, mutta nyt on aika ottaa askel kohti vakituista avauskokoonpanon roolia Euroopan huippusarjoissa.

Lähtijöitäkin riittää. Alavés myi topparinsa Javi Lópezin 6,5 miljoonalla eurolla Real Sociedadiin. Alavésin oma kasvatti sai suuren roolin viime kaudella ykkösjoukkueessa ja lähti astetta suurempiin ympyröihin. Ansaittu siirto. Vasen laitapuolustaja Rubén Duarte lähti neljällä miljoonalla eurolla Meksikoon.

Alavés myi hyökkääjänsä Miguel de la Fuenten miljoonalla eurolla Leganésiin. De la Fuente pelasi viime kauden lainalla Leganésissa. Andoni Gorosabel lähti puolestaan vapaana agenttina Athleticiin. Suuri menetys. Gorosabel pelasi hienon viime kauden Alavésissa. Viime kauden ehdoton luottopuolustaja Rafa Marín palasi lainaltaan Real Madridiin ja siirtyi sittemmin Napoliin.

SIJOITUSARVIO: 15:s

Kuten odottaa saattoi, menetti Alavés avainpelaajiaan onnistuneen viime kauden jälkeen. Lainapelaajien varaan joukkueen rakentaminen on riskialtista. Omorodionin ja Marínin kaltaiset pelaajat löivät lainoillaan läpi, eikä Alavésilla ollut realistista mahdollisuutta saada kaksikkoa uudelleen lainalle.

García aloittaa kolmannen kautensa Alavésin peräsimessä. Luotsi on tehnyt loistavaa työtä, mutta oliko viime kauden kymmenes sija pienoinen suonenveto? Joukkue on laadullisesti astetta viime kautta heikompi, ja García kaipaa kipeästi laatuvahvistuksia elokuun aikana. Alavés putoaa alempaan keskikastiin, mutta säilyttää sarjapaikkansa ja sitä on syytä pitää onnistuneena kautena.

LUE MUUT ENNAKKOJUTUT