Real Sociedad on vakiinnuttanut paikkansa Espanjan suurkolmikon haastajana. Lähteneet avainpelaajat pitäisi saada korvattua hyvin, jotta La Realin juna voisi puksuttaa eteenpäin.

Viime kausi

Real Sociedad sijoittui La Ligassa komeasti neljänneksi keväällä 2023. 

Viime kesän siirtoikkuna sujui odotusten mukaisesti. Real Sociedad ei menettänyt avainpelaajiaan, vaan onnistui pitämään joukkueen rungosta kiinni. Se oli elintärkeää, sillä joukkue pelasi viime kaudella myös Mestarien liigassa, eikä sinne lähdetä kilpailemaan heikentyneellä joukkueella. 

Vuosien saatossa jatkuvista loukkaantumisongelmista kärsinyt Asier Illarramendi jätti Real Sociedadin vapaana agenttina ja siirtyi MLS:ään. Real Sociedadin vanha kapteeni pelasi edustusjoukkueessa yli 250 ottelua, mutta viime vuosina vastuu jäi hyvin pieneksi. 

Real Sociedad sai surkeita uutisia kauden alla, kun David Silva loukkasi vakavasti polveaan harjoituksissa ja joutui lopettamaan pelaajauransa. Silvan piti pelata vielä viime kausi Real Sociedadissa, mutta vakava polvivamma pilasi legendan suunnitelmat. Silvan lopettamisuutinen oli luonnollisesti suuri takaisku myös Real Sociedadille ja se näkyi kauden mittaan myös joukkueen peliesityksissä.

La Realin alkukausi oli haastava. Ensimmäisestä viidestä sarjaottelusta tuloksena oli vain yksi voitto. Sitä seurasivat kuitenkin vakuuttavat voitot Getafesta, Valenciasta ja Athleticista. Real Sociedad lähti lokakuun maajoukkuetauolle La Ligan kuudennelta sijalta.

Marraskuun alussa baskijoukkue dominoi kotiotteluaan Barcelonaa vastaan mielin määrin ja olisi voinut järjestää todelliset maalijuhlat, mutta onnistui lopulta häviämään ottelun 0-1. Tappiosta huolimatta Real Sociedad vakuutti monet laadukkaalla peliesityksellään. Barcelona-tappiota seurasi kahden kuukauden tappioton jakso, ja Real Sociedad vakiinnutti paikkansa kuudentena. 

Mikel Merino ja Brais Méndez ovat nousseet pelipaikkojensa parhaimmistoon La Ligassa Imanol Alguacilin alaisuudessa. Kuva: All Over Press

Kevätkausi oli tutun epätasainen. Real Sociedad menetti pisteitä sarjapaikkansa puolesta pelanneille Cádizille, Alavésille, Rayolle ja Almeríalle. Tyhmiä pistemenetyksiä, jotka johtivat lopulta siihen, ettei Alguacilin miehistö taistellut tosissaan paikasta alkavan kauden Mestarien liigassa. Real Sociedad jäi sarjataulukossa kuudenneksi ja sitä voi pitää pettymyksenä.

Mestarien liigassa sujui ennakko-odotuksia paremmin. Real Sociedad voitti upeasti lohkonsa. La Real jätti Interin taakseen lohkovaiheessa, mutta arvontatuuri oli suorastaan surkea. Real Sociedad sai lohkovoitostaan huolimatta neljännesvälierissä vastaansa PSG:n. PSG voitti otteluparin yhteismaalein 4-1. Copassa joukkue eteni välieriin, mutta hävisi rangaistuspotkuilla Mallorcalle.

Pelaajasiirrot

Real Sociedad on toistaiseksi onnistunut varsin hyvin pitämään joukkueensa avainpelaajat seurassa. Elokuu on kuitenkin pitkä ja on hyvin mahdollista, että Real Sociedad myy lopulta Take Kubon kaltaisen pelaajan suurempiin ympyröihin. Mikel Merino on siirtymässä 30 miljoonalla eurolla Arsenaliin. Kyseessä on valtava menetys, joka voi kostautua pahemman kerran.

Robin Le Normand lähti 34,5 miljoonalla eurolla Atléticoon. Le Normandin lähtöhalut olivat tiedossa jo pitkään, mutta suoran kilpailijan vahvistaminen ei ollut ideaalia. Le Normandia ja Merinoa lukuun ottamatta Real Sociedad on myynyt ja lainannut lähinnä vähälle peliajalle jääneitä pelaajiaan. 

Lähteneet

Robin Le Normand, Real Sociedad -> Atlético, 34.5 miljoonaa euroa

Le Normand, 27, vietti kahdeksan vuotta Real Sociedadin organisaatiossa. Toppari nousi edustusjoukkueeseen pysyvästi syksyllä 2019. Le Normand oli viiden vuoden ajan joukkueen ehdoton luottopelaaja. Mies voitti Espanjan kanssa Euroopan mestaruuden ja lähti sievoisella summalla Atléticon takalinjoille. Suuri menetys.

Diego Rico, Real Sociedad -> Getafe, 1.5 miljoonaa euroa

Vasen laitapuolustaja pelasi viime kauden lainalla Getafessa. Nousi José Bordalásin luottopelaajaksi ja pelasi nappikauden. Getafe lunasti Ricon itselleen.

Álex Sola, Real Sociedad -> Getafe, miljoona euroa

Sola pelasi viime kauden lainalla Alavésissa vaihtelevalla menestyksellä. Laitahyökkääjä sai lopulta pienen roolin ja jatkoi matkaansa Getafeen.

Roberto López, Real Sociedad -> Leganés, ilmaissiirto

Hyökkäävän keskikenttäpelaajan läpimurto Real Sociedadin edustusjoukkueeseen jäi tekemättä ja López siirtyi vapaana agenttina Leganésiin.

Martín Merquelanz, Real Sociedad -> Eibar, ilmaissiirto

Vakavat polvivammat ovat pilanneet Merquelanzin uran. Laitahyökkääjä oli aikoinaan yksi Real Sociedadin lupauksista, mutta viimeiset kolme vuotta ovat menneet sivu suun vammojen vuoksi. Hakee uralleen uutta nostetta Eibarista.

Jon Karrikaburu, Real Sociedad -> Racing Santander, laina

21-vuotias hyökkääjä ei ole toistaiseksi saanut aitoa mahdollisuutta Real Sociedadin edustusjoukkueessa ja lähti jälleen peliajan perässä lainalle Segundaan.

Jon Gorrotxategi, Real Sociedad -> Mirandés, laina

22-vuotias oma kasvatti, joka ei ole vielä debytoinut La Realin edustusjoukkueessa. Puolustava keskikenttämies pelaa alkavan kauden lainalla sarjaporrasta alempana.

Kieran Tierney, Real Sociedad -> Arsenal, laina päättyi

Tierney pelasi viime kauden lainalla Real Sociedadissa. Laitapuolustajan kausi oli rikkonainen lihasvammojen vuoksi. Lainaa ei jatkettu ja Tierney palasi Lontooseen. 

Javi Galán, Real Sociedad -> Atlético, laina päättyi

Laitapuolustaja siirtyi tammikuussa Atléticosta lainalle Real Sociedadiin. Sai mukavasti vastuuta ja esiintyi edukseen, mutta seurat eivät ole ainakaan toistaiseksi päässeet sopuun pysyvästä siirrosta. Galán ei kuulu Atléticon suunnitelmiin.

André Silva, Real Sociedad -> RB Leipzig, laina päättyi

Portugalilaiskärki pelasi viime kauden lainalla Real Sociedadissa. Silva kärsi loukkaantumisista ja jäi kunnossa ollessaan pienelle vastuulle, eikä osto-optiota käytetty. Silva palasi Saksaan.

Saapuneet

Luka Sučić, RB Salzburg -> Real Sociedad, 10 miljoonaa euroa

Mikel Merino on siirtymässä Arsenaliin, ja korvaaja haettiin Itävallasta. 21-vuotias Sučić on Kroatian maajoukkuepelaaja, joka voi osoittautua hyväksi hankinnaksi. On nimenomaan pallollisen vaiheen pelaaja. Osaa syöttää monipuolisesti, kuljettaa ja vetää itsekin. Nopeuttakin on tarpeeksi. Heikkoudet puolustuspelaamisessa.

Sergio Gómez, Manchester City -> Real Sociedad, 9 miljoonaa euroa

Laitapuolustaja pelasi viime vuosien aikana 38 ottelua Manchester Cityn edustusjoukkueessa, mutta lähti suuremman peliajan perässä kotimaahansa Espanjaan. Mielenkiintoinen vahvistus.

Javi López, Alavés -> Real Sociedad, 6.5 miljoonaa euroa

Vasen laitapuolustaja pelasi kaksi nappikautta Alavésissa ja siirtyi astetta suurempiin ympyröihin. Siirtosummastaan huolimatta ei ole itsestäänselvä avauskokoonpanon pelaaja, vaan joutuu taistelemaan tosissaan peliajastaan.

Jon Aramburu, Real Sociedad B -> Real Sociedad

22-vuotias oikea pakki siirtyi vuosi sitten Real Sociedadin organisaatioon. Sai jo viime kevätpuoliskolla mukavasti vastuuta ykkösjoukkueessa, ja nyt minuutteja tullee lisää.

Robert Navarro, Cádiz -> Real Sociedad, laina päättyi

22-vuotias laitahyökkääjä lainattiin viime kaudeksi Cádiziin. Sai siellä ison roolin ja pelasi hyvän kauden. Pian nähdään, saako mahdollisuuden Real Sociedadissa.

Valmennus ja pelitapa

  • Päävalmentaja: Imanol Alguacil

Imanol Alguacil on valmentanut Real Sociedadin edustusjoukkuetta reilun viiden ja puolen vuoden ajan. 

Alguacil, 53, on todellinen seuran mies. Alguacil ei ole koskaan valmentanut muualla kuin Real Sociedadin organisaatiossa. Hän työskenteli Real Sociedadin B-joukkueen kakkosvalmentajana puolentoista vuoden ajan ennen kuin hänet nostettiin joukkueen päävalmentajaksi marraskuussa 2014.

Alguacil valmensi kakkosjoukkuetta kolmen ja puolen vuoden ajan ennen kuin hänet nostettiin hetkellisesti edustusjoukkueen päävalmentajaksi. Urakka kakkosjoukkueen peräsimessä jatkui vielä puolen vuoden ajan. Alguacil nousi pysyvästi ykkösjoukkueen peräsimeen joulukuussa 2018. 

Alguacil on peluuttanut koko pestinsä ajan hyvin tunnistettavissa olevaa jalkapalloa. Real Sociedad on 4-3-3-muodolla pelaava hyökkäysvoittoinen joukkue, joka haluaa hallita palloa, pitää pelin vastustajan kenttäpuoliskolla, dominoida keskikenttää ja murtaa joko lyhyillä tai pitkillä syötöillä vastustajan linjoja. Real Sociedad on tunnettu jo vuosien ajan hyvin laadukkaana ja monipuolisena maalipaikkojen rakentelijana. 

Joukkue on tarpeeksi taitava löytääkseen tilaa vastustajan matalan blokin keskustasta, mutta kykenee halutessaan myös viljelemään laidoilta keskityksiä boksiin. Perusperiaate on se, että peliä rakennetaan keskustan kautta ja pallo pelataan laidalle haastamista varten vasta siinä vaiheessa, kun joukkue on edennyt tarpeeksi syvälle hyökkäyskolmanneksellaan. 

Alguacil nostaa yleensä riskejä kaihtamatta suuren määrän pelaajiaan vastustajan boksin välittömään läheisyyteen nostaakseen maalinteon todennäköisyyttä. Se on riskialtista mahdollisen pallonmenetyksen vuoksi, mutta se ei haittaa.

Pallottomassa vaiheessa joukkueen puolustuslinja löytyy yleensä korkealta. Real Sociedad prässää aktiivisesti ja yrittää voittaa pallon mahdollisimman nopeasti takaisin. Joukkue ei ole mukavuusalueellaan joutuessaan pakon edessä valumaan matalaan blokkiin. Real Sociedad yrittää välttää sitä ja on valmis rikkomaan, jottei vastustaja pääse viemään peliä hyökkäyskolmannekselleen. Viime kaudella Real Sociedad oli yksi eniten rikkeitä tehneistä joukkueista Euroopan huippusarjoissa, eikä se ole sattumaa. 

Real Sociedad on kokonaisuudessaan viihdyttävää, jopa yltiöhyökkäävää ja usein riskialtista jalkapalloa pelaava joukkue. Alguacilin joukkue voittaa ottelun ennemmin 5-4 kuin 1-0. 

Seuran mies. Alguacil vietti valtaosan pelaajaurastaan Real Sociedadissa, ja koko valmennusura on sujunut kasvattajaseurassa. Kuva: All Over Press

Seuraa heitä

Martín Zubimendi

Joukkueen todellinen keskikentän moottori. 

Zubimendi, 25, aloittaa kuudennen kautensa Real Sociedadin edustusjoukkueessa. Puolustava keskikenttäpelaaja on ollut jo vuosien ajan Euroopan kärkiseurojen kiinnostuksen kohteena, mutta on halunnut toistuvasti jäädä kasvattajaseuraansa. 

Zubimendia on kuvailtu koko joukkueen tärkeimmäksi pelaajaksi, eikä se ole kaukana totuudesta. Kun Zubimendia ei juurikaan näy kentällä, on hän on pelannut loistavan ottelun. Mies tekee valtavan määrän näkymätöntä työtä, tarjoaa jatkuvasti itsensä pelattavaksi, katkoo syöttöjä, tekee ja peittää tilaa ja lisäksi kyse on äärimmäisen laadukkaasta syöttäjästä.

Real Sociedadin peli kulkee Zubimendin kautta, joka yleensä käynnistää joukkueen hyökkäykset ja on pallonmenetyksen jälkeen ensimmäisenä aloittamassa keskikentän aggressiivista prässiä. 

Pallovarma Zubimendi nousi viimeistään suuren yleisön tietoisuuteen kesän EM-finaalissa päästyään toiseksi jaksoksi kentälle. Zubimendi pelasi loistavan ottelun, vaikka joutui korvaamaan Espanjan tärkeintä pelaajaa Rodria. Real Sociedad saa kiittää onneaan siitä, että Zubimendi haluaa vuodesta toiseen jäädä kotiin. Monilla astetta suuremmilla seuroilla olisi käyttöä Zubimendin kaltaiselle pelaajalle. Matkalla Real Sociedadin seuralegendaksi.

Take Kubo

Kubo aloittaa kolmannen kautensa Real Sociedadissa. 

Kaksi edelliskautta ovat sujuneet hienosti ja samalla nostaneet japanilaisen La Ligan parhaimpien laitahyökkääjien joukkoon. Kubo oli viime kauden ensimmäisellä puoliskolla loistavassa iskussa ja viimeisteli joulukuun puoliväliin mennessä kuusi maalia La Ligassa. 

Kubo jatkoi siitä, mihin edelliskaudella jäi. Viime kauden jälkimmäinen puolisko ei ollut enää samanlaista tykitystä, mutta puuttuneista tehoista huolimatta Kubo kykeni olemaan joukkueelleen kentällä hyödyllinen pelaaja.

Kubosta on tullut huomattavasti aiempaa kokonaisvaltainen pelaaja. Monipuolinen mies on teknisesti hyvin lahjakas yksilö, joka on taitava haastaja, harhauttelija ja viimeistelijä. Kubo on kehittynyt huimasti Alguacilin alaisuudessa. Kehitystä on tapahtunut jokaisella kaudella ja siksi olisi toivottavaa etenkin pelaajan kannalta, että hän jäisi tulevaisuudessakin Real Sociedadiin. 

Se saattaa olla helpommin sanottu kuin tehty, sillä japanilainen on luonnollisesti herättänyt kiinnostusta suuremmissa ympyröissä. Tätä nykyä Real Sociedad kykenee tarjoamaan avainpelaajilleen tosissaan otettavan ja laadukkaan projektin eurokenttiä myöten, joten Kubo voi jäädä kehittymään entistä paremmaksi pelaajaksi San Sebastiánissa. Laitahyökkääjällä on potentiaalia rikkoa kymmenen sarjamaalin raja alkavalla kaudella.

Ander Barrenetxea

Nyt on aika ottaa seuraava suuri askel uralla. Barrenetxea debytoi aikoinaan vain 16-vuotiaana Real Sociedadin edustusjoukkueessa. Laitahyökkääjästä tuli samalla ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt pelaaja, joka pääsi kentälle La Ligassa. Barrenetxeasta puhuttiin baskimediassa kuin ihmelapsena, mutta kehitys ei ole ollut yhtä nopeaa kuin villeimmät odotukset antoivat odottaa.

Barrenetxea, 22, kasvatti viime kaudella rooliaan La Ligassa ja nyt pitäisi nousta selväksi avauskokoonpanon pelaajaksi. Kilpailu on kovaa, eikä Alguacil suinkaan lahjoita avauksen paikkaa. Barrenetxea on osoittanut taitonsa ja on väläytellyt jo vuosien ajan, mutta tasaisuus on loistanut poissaolollaan. Saa todellisen näyttöpaikan alkukaudella ja se on käytettävä hyväksi.

Ihanneavaus

Arvio sijoituksesta

Sija: 4:s

Real Sociedad on edennyt eurokentille jokaisella Alguacilin kokonaisella kaudella. Saavutusta voi pitää suorastaan loistavana, sillä aikoinaan tasaisuus loisti poissaolollaan Real Sociedadissa. 

Alguacil on vuosien saatossa osoittanut olevansa laadukas valmentaja etenkin nuorten pelaajien kehittämisessä. Nuoret ja urallaan eteenpäin menevät pelaajat – niin omat kasvatit kuin muutkin – tietävät saavansa rehellisen mahdollisuuden Real Sociedadissa. La Realin projekti perustuu pitkälti oman kylän poikiin, jotka ovat kehittyneet vuosien saatossa huipputason pelaajiksi. 

Projekti toistaa samaa kaavaa myös alkavalla kaudella. Real Sociedadin on saatava pidettyä kiinni muun muassa Zubimendin ja Kubon kaltaisista pelaajista voidakseen taistella tosissaan paikasta Mestarien liigaan.

Real Sociedadin seurajohto on osoittanut kunnianhimonsa siirtomarkkinoilla. Real Sociedad kanssa ei ole suinkaan helppo neuvotella siirroista. Seurajohto on antanut joukkueelle ja valmennusjohdolle mahdollisuuden rakentaa pitkäjänteistä projektia San Sebastiánissa ja sen on jatkuttava, jotta seura pelaa vuoden päästä Euroopan ykköskilpailussa. 

Real Sociedad taistelee läpi kauden paikasta Mestarien liigaan, eikä nelossija ole suinkaan epärealistinen vaatimus. Päinvastoin.

Real Sociedadin otteluohjelma kaudella 2024-25

Tuukka Ikkeläjärvi, Jaakko Perttilä

LUE MUUT ENNAKKOJUTUT