Real Madrid on vahvistunut entisestään viime kaudesta. Joukkueen materiaali on hurja, ja se voi enteillä jopa dynastian alkua.

Viime kausi

Real Madridin toissa kausi sujui kaksijakoisesti. 

Joukkue sijoittui lopulta toiseksi La Ligassa. Atlético oli kiinni kakkospaikassa vielä sarjakauden päätöskierroksella, mutta Real Madrid onnistui nousemaan paikallisvastustajansa ohi loppumetreillä. Barcelona voitti mestaruuden kymmenen pisteen erolla Real Madridiin.

Real Madrid eteni Mestarien liigassa välieriin, mutta hävisi Manchester Citylle tylysti yhteismaalein 1-5. Sen sijaan Copassa tuli menestystä. Real Madrid voitti Copan kaadettuaan finaalissa Osasunan. 

Viime kesän siirtoikkunassa tapahtui muutama merkittävä siirto. 

Jude Bellingham siirtyi yli sadalla miljoonalla eurolla Borussia Dortmundista Real Madridiin. Lisäksi Real Madrid hankki Arda Gülerin 20 miljoonalla eurolla Fenerbahçesta. Joselu siirtyi Espanyolista lainalle Real Madridiin. Karim Benzeman ja Marco Asension kaltaiset pelaajat jättivät Real Madridin vapaina agentteina.

Benzeman menetystä pidettiin ymmärrettävästi valtavana, sillä Los Blancos ei hankkinut viime kesänä uutta ykköskärkeä. Benzema on yksi Real Madridin seurahistorian parhaista maalintekijöistä. Eden Hazardin sopimus purettiin.

Kaiken lisäksi madridilaiset saivat surkeita uutisia elokuussa. Thibaut Courtois loukkasi vakavasti polvensa harjoituksissa juuri ennen kauden alkua. Real Madrid joutui tekemään peliliikkeitä siirtomarkkinoilla. Kepa Arrizabalaga siirtyi kauden mittaiselle lainalle korvaamaan Courtois’ta.

Kauden ensimmäisessä ottelussa Éder Militão loukkasi niin ikään vakavasti polvensa ja joutui leikkaukseen. Real Madrid oli menettänyt jo aivan kauden alussa muutaman päivän sisään kaksi ehdotonta tukipilariaan.

Takaiskuista huolimatta Real Madrid pelasi pitkälti täydellisen syyskauden. 19 sarjaottelusta tuloksena oli 16 voittoa, kaksi tasapeliä, derbytappio Atléticolle ja La Ligan ykkössija. Samalla Real Madrid voitti kaikki kuusi lohko-otteluaan Mestarien liigassa ja eteni jatkoon lohkovoittajana. 

Real Madrid sai surkeita uutisia myös joulukuussa, kun David Alaban polven eturistiside repesi ja toppari joutui polvileikkaukseen. Seura päätti silti jättää topparin hankkimatta tammikuun siirtoikkunassa.

Jos syyskausi oli tulosten valossa täydellinen, voi samaa sanoa myös kevätkaudesta. Real Madrid marssi La Ligassa voitosta voittoon. Kevätkaudella valkoiset voittivat 14 sarjaottelua ja pelasivat viidesti tasan. Tammikuussa Real Madrid voitti Supercopan kaadettuaan finaalissa Barcelonan tyylipuhtaasti 4-1.

Real Madridin viime kausi päättyi tuttuun tapaan Mestarien liigan voittoon. Kuva: All Over Press

Helmikuussa Atlético pudotti Real Madridin Copasta. Se olikin oikeastaan ainoa Madridin valkoisen puolen kompurointi viime kaudella. Vastapainoksi Real Madrid voitti La Ligan lopulta kymmenen pisteen erolla Barcelonaan, ja kirsikaksi kakun päälle Real voitti molemmat sarja-Clásicot.

Mestarien liigan pudotuspeleissä Real Madrid oli tuttu Real Madrid. Neljännesvälierissä RB Leipzig kaatui yhteismaalein 2-1. Puolivälierissä Real Madrid oli hätää kärsimässä Manchester Cityn kanssa, mutta onnistui jollain ihmeen tavalla etenemään jatkoon voitettuaan rangaistuspotkukilpailun.

Välierissä Bayern München oli vain muutaman minuutin päässä finaalipaikasta, mutta Real Madrid nousi jälkimmäisen osan lopussa tasoihin ja ohi. Finaalissa joukkue kaatoi Borussia Dortmundin 2-0 ja nappasi seurahistoriansa 15:nnen Mestarien liigan voiton.

Bellingham ja Vinícius olivat joukkueen suurimmat hyökkäyspään tähdet. Kaksikko teki kauden mittaan yhteensä komeat 47 maalia.

Pelaajasiirrot

Real Madridin kesän siirtoikkuna on sujunut varsin odotetusti ja rauhallisesti. Real Madrid on tehnyt odotetut hankinnat ja lähtijät olivat tiedossa jo ennen kesän siirtoikkunan alkamista. Madridilaiset menettivät merkittävästi kokemusta, mutta toisaalta joukkueeseen on hankittu entistä enemmän nuoruutta ja yksilötaitoa.

Real Madrid etsii vielä uutta topparia ja hankkinee keskuspuolustajan elokuun aikana, jos sopiva vaihtoehto tulee eteen. Myös Alphonso Daviesia on huhuiltu vasemman pakin tontille.

Lähteneet

Rafa Marín, Real Madrid -> Napoli, 12 miljoonaa euroa

Toppari pelasi viime kauden lainalla Alavésissa. Marín nousi nopeasti Alavésin luottopelaajien joukkoon ja pelasi lopulta nappikauden La Ligassa. Marín ei mahtunut Real Madridin suunnitelmiin ja hänet myytiin Napoliin.

Joselu, Real Madrid -> Al-Gharafa, 1,5 miljoonaa euroa

Joselu oli yksi viime kauden mielenkiintoisimmista tarinoista. Konkarikärki siirtyi lainalle Real Madridiin, eikä hänen pitänyt saada juurikaan peliaikaa. Joselu ei kuulunut Carlo Ancelottin luottopelaajiin, mutta sai varsin mukavasti vastuuta ja astui esiin tärkeillä hetkillä. Joselu iski kaikki kilpailut mukaan luettuna 17 maalia ja oli tärkeässä asemassa varsinkin Mestarien liigan välierissä.

Joselu iski kaksi maalia Bayern Münchenin verkkoon ja vei Real Madridin finaaliin. Real Madrid käytti lainan osto-option ja sen jälkeen myi Joselun Qatariin.

Nacho, Real Madrid -> Al-Qadsiah, ilmaissiirto

Real Madridin seuralegenda. Oma kasvatti ei koskaan noussut itsestäänselväksi avauskokoonpanon pelaajaksi Real Madridissa ja omien sanojensa mukaan aloitti kaikki kaudet topparihierarkian pohjilta. Nachon pystyi kuitenkin laittamaan kentälle hetkellä millä hyvänsä ja puolustaja täytti aina tonttinsa. Todellinen roolipelaaja, joka päätti jatkaa matkaa Saudi-Arabiaan.

Toni Kroos, Real Madrid -> lopetti uransa

Yksi historian parhaimmista keskikenttäpelaajista. Kroos edusti Real Madridia kymmenen vuoden ajan ja oli kaudesta toiseen joukkueen ehdoton avainpelaaja. Elegantti saksalainen muistetaan upeista syötöistään ja etenkin peliälystään. Fiksuna pelaajana tunnettu Kroos päätti lopettaa uransa kesän EM-lopputurnaukseen. Kroos jätti suuren aukon keskikentälle ja Real Madridin tulee ikävä pitkäaikaista avainpelaajaansa.

Kepa, Real Madrid -> Chelsea, laina päättyi

Kepa siirtyi Chelseasta lainalle Real Madridiin viime elokuussa, kun Thibaut Courtois loukkasi vakavasti polvensa. Kepa torjui muutaman kuukauden Real Madridin tolppien välissä, mutta menetti sittemmin paikkansa Andri Luninille, joka pelasi nappikauden joukkueen ykkösmaalivahtina. Kepan laina päättyi ja vahti palasi Lontooseen.

Saapuneet

Endrick, Palmeiras -> Real Madrid, 47.5 miljoonaa euroa

Hiljattain 18 vuotta täyttänyt Endrick on todellinen huippulupaus. Brasilialaiskärki ehti pelata iästään huolimatta yli 80 ottelua Flamengon edustusjoukkueessa. Endrick nousi jalkapalloilevan maailman tietoisuuteen viimeistään kaudella 2023, kun hän viimeisteli 11 maalia Brasilian pääsarjassa. Monipuolinen hyökkääjä debytoi 17-vuotiaana Brasilian A-maajoukkueessa ja oli kesällä mukana Copa Américassa.

Real Madrid maksoi Endrickistä sievoisen siirtosumman, mutta seura on osoittanut hallitsevansa Brasilian siirtomarkkinat kuin omat taskunsa, ja Endrickistä on lupa odottaa paljon. Ensimmäinen ja mahdollisesti toinenkin kausi menee totutellessa, mutta potentiaalia löytyy vaikka muille jakaa.

Kylian Mbappé, PSG -> Real Madrid, ilmaissiirto

Suurin yksittäinen siirto jalkapalloilevassa maailmassa viime vuosina.

Tosin se oli jo tiedossa kuukausikaupalla, joten Mbappén Real Madrid -siirtoon on osattu valmistautua jo pitkään. Real Madrid oli Mbappén kintereillä vuosikausien ajan. Real Madrid halusi hankkia Mbappén jo kesällä 2017, mutta hyökkääjä valitsi kotikaupunkinsa ylpeyden PSG:n. Real Madrid yritti pitkään houkutella Mbappéa jättämään Pariisiin ja onnistui siinä lopulta seitsemän vuotta myöhemmin. 

Viime vuosien siirtosaagojen jälkeen yksi asia on selvä. Real Madrid on osoittanut pystyvänsä voittamaan Mestarien liigoja ja sarjamestaruuksia ilman Mbappéa. Real Madrid on pitänyt asemansa maailman parhaana seurana ilman ranskalaistähteä. Mbappé tarvitsi Real Madridia enemmän kuin Real Madrid tarvitsi Mbappéa. 

Nyt alkaa Kylian Mbappén aikakausi Real Madridissa. Kuva: All Over Press

Siitä huolimatta Mbappén siirto Real Madridiin on suorastaan loistava uutinen seuralle. Mbappé on tänä päivänä kenties koko maailman paras hyökkäyspään pelaaja. Nopeudestaan, haastokyvystään ja uskomattomasta viimeistelystään tunnettu ranskalainen tuo uuden ulottuvuuden Real Madridin pelaamiseen.

Viime kaudella Real Madridilta puuttui avauskokoonpanostaan puhdas kärki. Jude Bellingham pelasi odotettua hyökkäävämmässä roolissa, mutta Mbappén hankinnan myötä Bellingham pääsee omalle paikalleen hieman alemmas. 

Ei ole haihattelua väittää Mbappén kykenevän yltämään Cristiano Ronaldon maalimääriin Real Madridissa. Ronaldo iski kaudesta toiseen suorastaan hurjia maalimääriä ja 50 maalin raja oli paperia. Real Madridissa palvelu pelaa, ja Mbappé saanee jatkuvalla syötöllä maalipaikkoja, joten vain taivas on rajana.

Jos Real Madrid oli viime kaudella ylivoimaisesti La Ligan paras joukkue, Mbappén hankinnan myötä ero kasvoi entistä dramaattisemmin Barcelonaan ja Atléticoon.

Valmennus ja pelitapa

  • Päävalmentaja: Carlo Ancelotti

Carlo Ancelotti on yksi historian parhaista ja menestyneimmistä valmentajista.

Italialaiskonkari on voittanut valmennusurallaan peräti viidesti Mestarien liigan. Lisäksi taskusta löytyvät La Ligan, Serie A:n ja Valioliigan mestaruudet. Ancelotti tunnetaan etenkin pelaajaläheisyydestään. Ancelotti on loistava ihmisjohtaja ja osaa käsitellä tähtipelaajia viliseviä joukkueita, mutta todellisuudessa luotsi on paljon muutakin.

Ancelottin Real Madrid perustaa pelinsä hyökkäävään jalkapalloon ja etenkin nopeisiin tilanteenvaihtoihin, joista syntyy merkittävä osa joukkueen maaleista. 4-3-3 -muodolla pelaava Real Madrid luottaa monipuoliseen jalkapalloon. Puolustuslinja pysyttelee korkealla ja joukkue avaa peliä nopeasti yrittäen viedä pallon mahdollisimman pikaisella tahdilla ylöspäin kentällä.

Jos Real Madrid saa päättää, hyökkää se ennemmin nopeasti ja suoraviivaisesti voidakseen käyttää Viníciuksen ja Rodrygon kaltaisten juoksukoneiden suurimpia vahvuuksia. Rauhassa hyökkäysten rakentaminen ei ole kuitenkaan ennenkuulumatonta tai poissuljettua. Real Madrid osaa fiksusti valita oikean tavan hyökätä riippuen siitä, mitä peli tarvitsee.

Carlo Ancelotti on yksi kaikkien aikojen parhaista valmentajista. Kuva: AOP.

Ancelottin Real Madrid haluaa dominoida pelin tempoa, jolloin se miehittää keskikentän saadakseen kontrollin pelistä. Laadukkaat keskikenttäpelaajat kykenevät murtamaan vastustajan matalan blokin keskustan kautta, mutta pelaavat palloa ahkerasti myös laitakaistoille. Lopulta päästään 1v1-tilanteisiin ja boksiin suuntautuviin keskityksiin.

Vastustajat pelaavat yleensä varsin matalalla blokilla Real Madridia vastaan, minkä vuoksi Los Blancos yrittää murtaa blokkia, tehdä muotoon tilaa ja liikuttaa vastustajaa, jotta muodon keskustaan syntyisi tarvittavia tiloja murtautumista varten.

Real Madrid kykenee parhaimmillaan suorittamaan äärimmäisen laadukasta prässipelaamista vastustajan kenttäpuoliskolla. Real Madrid prässää aggressiivisesti ja pakottaa vastustajan huolimattomiin ratkaisuihin, jotka yleensä johtavat pallonmenetykseen viimeistään keskikentällä. Toimiva ja laadukas prässipelaaminen onkin samalla hyvin tärkeässä asemassa, jotta joukkue saa kaiken irti tilanteenvaihdoista.

Jos Real Madrid on pallollisessa vaiheessa yksi maailman monipuolisimmista ja laadukkaimmista joukkueista, ei sen puolustuspelaaminen kalpene sille juurikaan. Ancelotti pitää maalin puhtaana pitämistä todella tärkeänä, ja se on koko pelin perusta.

Puolustussuuntaan kyse on varsin kompaktista ja hyvin organisoidusta joukkueesta. Real Madrid puolustaa aktiivisesti eteenpäin ja yrittää koko joukkueen voimin saada prässipelaamisen kautta halutun tuloksen, eli pallonriiston. Jos se ei ole mahdollista, vetäytyy joukkue toisinaan keskimatalaan blokkiin, jossa vastustaja yritetään pitää kaukana omasta maalista.

Seuraa heitä

Arda Güler

Güler siirtyi viime kesänä Fenerbahçesta suurin odotuksin Real Madridiin. Teknisesti hyvin lahjakas pallotaituri oli esiintynyt edukseen Turkissa, mutta ensimmäinen kausi Espanjassa meni pahemman kerran penkin alle. Güler oli jatkuvasti loukkaantuneena.

Syyskaudella Güler kärsi polvi- ja lihasvammoista, ja debytoi Real Madridissa vasta tammikuussa. Oikea laitahyökkääjä sai peliaikaa vain 440 minuutin edestä. Pienestä peliajastaan huolimatta nuorukainen onnistui väläyttelemään ja iski kaikki kilpailut mukaan luettuna kuusi maaliakin.

Alkavallakin kaudella avauksen paikan nappaaminen on todella vaikeaa, ellei mahdotonta. Gülerin on kuitenkin ensinnäkin pysyttävä pelikunnossa ja päästävä eroon loukkaantumisista. Potentiaalia riittää vaikka muille jaettavaksi. Se nähtiin kesän EM-lopputurnauksessa. Güler oli Turkin suurin tähti ja iski upeita maaleja. Real Madridilla on käsissään hiomaton timantti, joka tarvitsee säännöllistä peliaikaa.

Jude Bellingham

Bellingham siirtyi viime kesänä Borussia Dortmundista Real Madridiin yli sadalla miljoonalla eurolla. 

Englantilaistähti oli vakuuttanut Dortmundissa ja noussut Bundesliigan parhaiden pelaajien joukkoon, mutta siitä huolimatta vain harva osasi odottaa niin laadukasta syyskautta. Ancelotti peluutti Bellinghamia huomattavasti hyökkäävämmässä roolissa ja se tuotti tulosta. Bellingham iski syyskauden aikana peräti 17 maalia ja oli ylivoimaisesti joukkueensa paras pelaaja. Bellingham iski viikonlopusta toiseen tärkeitä maaleja ja nousi esiin silloin, kun joukkueella oli vaikeaa.

Jude Bellingham oli etenkin viime syksynä Real Madridille kaikki kaikessa. Kuva: AOP.

Hyökkäävä keskikenttäpelaaja osoitti suuruutensa nappaamalla Real Madridin kaltaisen joukkueen reppuselkäänsä niin Clásicoissa kuin Mestarien liigassa. Uuteen sarjaan ja maailman suurimpaan seuraan sopeutuminen ei näyttänyt vievän kuin muutaman päivän. Ei hullumpi suoritus parikymppiseltä nuorukaiselta. 

Bellinghamin viime kauden jälkimmäinen puolisko oli huomattavasti ensimmäistä heikompi, mutta tuossa iässä tasaisuutta on vaikea pitää. Mbappén saapumisen myötä Ancelotti peluuttanee Bellinghamia tutummassa roolissa astetta viime kautta alempana. Mahdollinen Ballon d’Or -voittaja. Se kertoo omaa kieltään Bellinghamin ensimmäisestä kaudesta Real Madridissa.

Rodrygo

Rodrygoa odottaa mielenkiintoinen kausi. Espanjalaismediassa on kaavailtu, että 23-vuotias laitahyökkääjä saattaa jopa menettää avauskokoonpanon paikkansa Real Madridissa. Vinícius, Mbappé ja Bellingham saavat odotetusti suurimman huomion ja palstatilan, mutta jääkö Rodrygo paitsioon?

Rodrygo on Real Madridin outolintu. Brasilialaisella on huima kyky nousta esiin kauden tärkeimmillä hetkillä – ja tärkeimmissä peleissä – vaikka taituri voi haahuilla viikosta toiseen tuuliajoilla. Rodrygo on tehnyt vuosien mittaan suorastaan valtavan tärkeitä maaleja ja yllättää usein seuran kannattajatkin. 

Aikoinaan Rodrygoa pidettiin jopa huomattavasti Viníciusta laadukkaampana pelaajana, mutta viime vuosina hän on jäänyt selvästi maanmiehensä varjoon niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Eikä se välttämättä haittaa sen suuremmin Rodrygoa. On mielenkiintoista nähdä, onnistuuko Rodrygo pitämään kiinni avainpelaajan asemastaan. Se ei ole simppeliä, mutta toisaalta Rodrygo onnistuu jatkuvasti asioissa, jotka eivät näytä helpoilta.

Ihanneavaus

Arvio sijoituksesta

Sija: 1:s

Espanjassa on tällä kaudella vain yksi mestarisuosikki. 

Real Madrid ei ole ollut viimeisen 25 vuoden aikana missään vaiheessa näin ylivoimainen ennakkosuosikki. Los Blancos olisi ollut itsestäänselvä valinta La Ligan mestariksi ilmankin Mbappén hankintaa. Mbappén hankinta tekee Real Madridista välittömästi myös Mestarien liigan suurimman voittajasuosikin. 

Ancelottilla on käytössään järisyttävän laadukas pelaajamateriaali. Hyökkäys saa luonnollisesti eniten palstatilaa, mutta joukkue on kokonaisuudessaan hyvin rakennettu, eikä heikkoja kohtia juurikaan löydy. 

Real Madridilla on tarpeeksi monipuolinen joukkue voidakseen pelata tarpeen tullen erilaisilla tavoilla. Real sopeutuu loistavasti vastahyökkäyksiin, mutta kykenee myös murtamaan matalan blokin ilman sen suurempia ongelmia.

Pienoisena miinuksena voi pitää sitä, ettei Real Madridilla ole joukkueessaan Joselun kaltaista klassista ysipaikan kohdepelaajaa, jonka voi tarvittaessa ottaa kentälle vääntämään toppareiden kanssa. Joselu nousi viime kaudella arvoon arvaamattomaan, ja häntä voi tulla ikävä.

Kroosin menettäminen on luonnollisesti hyvin merkittävä takaisku, eikä Real Madrid löydä siirtomarkkinoilta toista Kroosia, mutta toisaalta seura on valmistautunut saksalaisen lähtöön jo pitkään. Keskikentän materiaali on laadukas. Viime kaudella ajoittain topparinakin pelannut Aurélien Tchouaméni palaa pysyvästi keskikentälle. Lisäksi Ancelotti pystyy peluuttamaan Fede Valverden, Eduardo Camavingan ja Luka Modricin kaltaisia pelaajia pelin ytimessä.

Jonkun toisen valmentajan alaisuudessa voisi kyseenalaistaa sen, osataanko Real Madridissa johtaa tällaista tähtisikermää ja miten tähtipelaajat reagoivat mahdollisesti pienentyviin rooleihin. Ancelotti osaa kuitenkin käsitellä maailmantähtiä esimerkillisellä tavalla, eikä se aiheuta ongelmia.

Real Madridin otteluohjelma kaudella 2024-25

Tuukka Ikkeläjärvi, Jaakko Perttilä

LUE MUUT ENNAKKOJUTUT