Real Madridin Dani Carvajal avasi suunnitelmiaan: ”En aio pelata missään muualla Euroopassa”
Real Madridin laitapuolustaja Dani Carvajal sanoo, että hän ei haluaa edustaa mitään muuta seuraa Euroopassa.
Carvajal, 32, vietti kauden 2011-2012 Bayer Leverkusenissa, mutta muuten hän on pelannut koko ammattilaisuransa Real Madridissa, jonka akatemiaan hän liittyi kymmenvuotiaana.
Kaikkiaan Espanjan maajoukkuepakki on pelannut Los Blancosin edustusjoukkueessa 421 kertaa. Pokaaleja hänelle on kertynyt valkopaitojen kanssa yli 25 kappaletta.
Carvajalin sopimus Madridin kanssa päättyy ensi kesänä. Hän kertoi Athleticin haastattelussa, ettei suunnittele vielä eläkkeelle jäämistä.
– Kun päätän, etten jatka enää Real Madridissa, en aio pelata missään muualla Euroopassa.
Carvajalilta kysyttiin, voisiko hän pelata Yhdysvalloissa, Saudi-Arabiassa tai Qatarissa.
– Se on mahdollisuus. Aivan, se olisi yksi noista kolmesta vaihtoehdosta.
– Sopimukseni on voimassa ensi kesään saakka. En ajattele eläköitymistä tällä hetkellä. Keskustelen siitä perheeni kanssa. Haluan nauttia jokaisesta pelistä ja jokaisista treeneistä.
– Kun vuodet kuluvat, huomaat, että sinun on annettava jokaiselle hetkelle enemmän arvoa ja nautittava siitä. Suhteeni seuraan on hyvin avoin ja selkeä. Jos molemmat osapuolet haluavat jatkaa yhdessä, toivon pysyväni täällä monta vuotta.
LUE MYÖS
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Atléticon tähtihankinnat avasivat maalihanat La Ligassa
- Lamine Yamal loisti Barcelonan murskavoitossa – Espanjan maajoukkuepelaajalle ulosajo
- Real Madrid -laituri pitkäksi aikaa sivuun
- Agentti: Mikayil Faye joutui lähtemään Barcelonasta vasten tahtoaan
- Kylian Mbappé alkaa päästä vauhtiin – Carlo Ancelottilta kehut
- Real Madridin tähdet rankaisivat rangaistuspotkuista – voittoa varjosti loukkaantuminen
- Barcelona otti uudet keinot käyttöön Pedrin kanssa – tulokset lupaavia
- Vitor Roque avasi maalitilinsä Real Betisissä
- Oma kasvatti ei vakuuttunut Barcelonan projektista: ”Tarjosimme hänelle tärkeää sopimusta”
- Barcelona joutui maksamaan kaikki bonukset Ousmane Dembéléstä – lopullinen summa nousi valtavaksi

- Sergio Ramos yhä ilman seuraa – palkkapyyntö tuotti ongelmia Brasiliassa