Wojciech Szczęsny allekirjoitti Barcelonan kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen.

Marc-André ter Stegen sai hiljattain vakavan polvivamman ja palannee pelikentille vasta ensi kaudeksi. Barcelona tarvitsi uuden maalivahdin ja palkkasi elokuussa uransa lopettaneen Szczęsnyn tolppien väliin. Szczęsny ehti olla eläkkeellä vain kuukauden ajan.

Szczęsnyn maalivahtivalmentajana takavuosina Puolassa työskennellyt Jacek Rutkowski muistuttaa vahdin tarvitsevan aikaa päästäkseen pelikuntoon.

– Vaikkei 34 vuotta ole ikä eikä mikään maalivahdille, Szczęsny tarvitsee kuitenkin kolmesta neljään viikkoa harjoittelua palatakseen siihen kuntoon, jossa hän oli ennen uransa lopettamista. Hänen lihaksensa olivat tottuneet vuosien saatossa jatkuvaan harjoitteluun ja toimivat silloin eri tavalla kuin lopettamisen jälkeen.

– Olen satavarma siitä, ettei Szczęsny palaa tolppien väliin ennen kuin hän kokee olevansa valmis siihen. Szczęsny palaa pelikentille auttaakseen Barcelonaa lukuisissa otteluissa. Hän ei varmasti suostu menemään kentälle debyyttiinsä ennen kuin on sataprosenttisen varma pelikunnostaan, Rutkowski vakuutti Faktille.

Iñaki Peña pelannee Barcelona maalilla ainakin seuraavissa otteluissa. Peña joutui antautumaan neljästi viime viikonloppuna, kun Barcelona hävisi Osasunalle 2-4.

LUE MYÖS