Barcelona oli kesällä toden teolla Athleticin Nico Williamsin kintereillä.

Williams johdatti Espanjan Euroopan mestaruuteen ja sai mahdollisuuden siirtyä Barcelonaan. Barcelona oli valmis maksamaan Williamsin sopimuksessa olleen noin 60 miljoonan euron ulosostopykälän. 

Relevon saamien tietojen mukaan Williams ehti jo sanoa Barcelonalle siirtyvänsä seuraan.

Relevon mukaan Williams, Barcelonan puheenjohtaja Joan Laporta, urheilujohtaja Deco ja Williamsin agentti Felix Tainta puhuivat keskenään videopuhelussa elokuun alussa. Williams vastasi puhelun yhteydessä myöntävästi Barcelonan tarjoukseen.

Hetkeä myöhemmin Barcelona ei kuitenkaan enää kuullut Williamsista tai hänen agentistaan. 

Williams palasi Athleticin harjoituskaudelle viikkoa ennen sovittua aikataulua ja alkoi harjoittelemaan joukkueen kanssa. Athletic antoi omalle kasvatilleen kymppipaidan ja Williams sanoi seuran julkaisemassa videossa jäävänsä Baskimaalle. 

Relevon mukaan Laporta suuttui toden teolla kuultuaan, ettei Williams sittenkään siirtyisi Barcelonaan. Lähde kertoo, että Barcelonan sisältä on sittemmin sanottu, ettei tarjouksen hylkäävät pelaajat saa uutta mahdollisuutta siirtyä Barcelonaan.

LUE MYÖS