Barcelonalla pyyhkii tällä hetkellä erittäin hyvin.

Joukkue iskee maaleja liukuhihnalta ja on voittanut lähes kaikki kauden ottelunsa.

Sairastuvaltakin on saatu hyviä uutisia, kun lähes vuoden loukkaantuneena ollut Gavi palasi tositoimiin sunnuntaina Sevillaa vastaan. Vaivoistaan ovat toipuneet myös Fermín López ja Dani Olmo.

Sen sijaan oudompi tilanne on Frenkie de Jongilla, joka kärsi läpi viime kauden nilkkavaivoista ja oli lopulta huhtikuusta asti lähes puoli vuotta sivussa. De Jong hiljattain palasi pelikuntoon, ja ennen maaottelutaukoa hän pelasi jämäminuutteja parissa pelissä. Kuitenkin Sevilla-ottelun alla huhuttiin taas takapakista toipumisessa.

– Frenkiellä oli vähän tuntemuksia tänään [sunnuntaina], mutta hän on kunnossa. Mietimme ensin, että hän olisi avauksessa, mutta se ei onnistunut. Hän olisi voinut pelata muutaman minuutin, mutta päätimme vaihtaa kentälle Gavin, Barcelonan päävalmentaja Hansi Flick sanoi lehdistölle pelin jälkeen.

Toinen mystisesti loukkaantunut oli Eric García, jonka piti olla avauksessa Sevillaa vastaan. Kun peli alkoi, Garcían istuikin katsomossa.

– Ericillä oli vähän kipuja, mutta ei pitäisi olla kyse mistään vakavasta. Toivon, että hän on pelikunnossa keskiviikkona [Bayern Müncheniä vastaan], Flick sanoi.

Garcían piti alun perin pelata Barcelonan keskikentän pohjalla Marc Casadón kanssa, jolloin Pedri olisi istutettu kymppialueelle. Garcían loukkaantumisen myötä Pedri putosi keskikentän pohjalle, ja Raphinha pelasi ylempänä.

– Minun piti pelata alun perin ylempänä, mutta Ericin loukkaantumisen myötä siirryin alemmas, Pedri sanoi lehdistölle.

Lopulta homma toimi erinomaisesti. Barcelona voitti Sevillan 5-1, ja Pedri onnistui maalinteossa.

– Valmentaja sanoi, että vastustaja jättää tilaa boksin reunalle. Sieltä sain tehtyä maalini.

Barcelonan sairastuvalla ovat tällä hetkellä pitkäaikaispotilaat Marc-André ter Stegen ja Marc Bernal sekä aiemmin pelikuntoon palaavat Ronald Araújo, Andreas Christensen ja Ferran Torres.

LUE MYÖS