Ronald Araújo kävi takareisileikkauksessa viime kesänä.

Araújo loukkasi takareitensä Copa Américassa ja lopulta toppari operoitiin Suomessa. Araújo oli koko syyskauden sivussa pelikentiltä. 

Barcelona-toppari pelasi kauden ensimmäiset minuuttinsa lauantaina, kun Hansi Flick nimesi hänet avaukseen Copan Barbastro-ottelussa. Araújo pelasi täydet minuutit ja sai maalisyötön.

Araújon nykyinen sopimus Barcelonan kanssa päättyy ensi kauden jälkeen. Topparin mukaan sopimusneuvottelut ovat käynnissä. 

– Puhumme siitä seuran kanssa ja odotan, että voimme päästä sopuun. Keskityn siihen, että palaan pelikentille, saan minuutteja ja hyviä fiiliksiä kentällä. Puhumme jatkosopimuksesta ja katsotaan, miten tilanne kehittyy, Araújo totesi espanjalaismedialle.

Barcelona ei pystynyt rekisteröimään Dani Olmoa ja Pau Víctoria joukkueeseensa, joten kaksikko ei pelannut lauantaina. Araújo myöntää joukkueen olevan huolissaan kaksikon tilanteesta.

– Olemme hieman huolissamme, koska kyse on kahdesta todella tärkeästä pelaajasta, mutta meille on sanottu seurajohdosta, että he selvittävät tilanteen. Toivomme niin. Tämä on vaikea tilanne näille pelaajille.

LUE MYÖS