Ronald Araújo ja Barcelona solmivat aiemmin tällä viikolla uuden jatkosopimuksen.

Topparin tuore jatkosopimus ulottuu kesään 2031 saakka. 

Jatkosopimuksesta neuvoteltiin yli vuoden ajan ja tilanteessa oli useita käänteitä vielä tammikuunkin aikana. 

Araújon oli määrä siirtyä tammikuussa Juventukseen, mutta Barcelonan urheilujohtaja Deco onnistui muuttamaan puolustajan mielen. Araújo suostui lopulta tekemään jatkosopimuksen Barcelonan kanssa.

Araújon edellisessä sopimuksessa oli miljardin euron ulosostopykälä. 

Relevon saamien tietojen mukaan uudessa sopimuksessa samainen pykälä on huomattavasti pienempi. Araújon ulosostopykälä kesän siirtoikkunassa on vain 65 miljoonaa euroa, ja se nousee ensi tammikuussa 80 miljoonaan euroon.

Relevon mukaan osapuolet pääsivät jatkosopimukseen siten, että Araújo saa merkittävän palkankorotuksen ja samalla Barcelona varmistaa saavansa tulevaisuudessa Araújosta astetta asiallisemman siirtokorvauksen. Jos Araújo olisi lähtenyt tammikuussa, olisi siirtosumma ollut lähtökohtaisesti vain 40-50 miljoonaa euroa.

LUE MYÖS