Cristiano Ronaldo paljasti: olisi voinut pelata Lionel Messin kanssa

Cristiano Ronaldo täytti keskiviikkona 40 vuotta ja antoi syntymäpäivänsä kunniaksi haastattelun El Chiringuitolle.
Haastattelussa Ronaldo muun muassa totesi olevansa historian paras ja täydellisin jalkapalloilija. Julistusten ohella portugalilaislegenda paljasti myös, että hän olisi voinut päätyä pelaamaan Lionel Messin kanssa.
– Olisin voinut siirtyä Barcelonaan ennen Manchester United -siirtoa, Ronaldo sanoi.
– Pelasin silloin Sportingissa, kun he [Barcelona] yrittivät hankkia minut. He halusivat minut, mutta vuotta myöhemmin päädyinkin Manchester Unitediin.
Ronaldo siirtyi Sportingista Man Unitediin kesällä 2003, joten ilmeisesti Barcelona oli hyökkääjän perässä vuonna 2002. Tuohon aikaan Messi pelasi vielä Barcelonan juniorijoukkueissa.
Lopulta Ronaldo päätyi Man Unitediin ja sitä kautta Real Madridiin. Messi puolestaan teki käytännössä koko uransa Barcelonassa eivätkä legendat koskaan pelanneet samassa joukkueessa.
Kaksikon välejä Ronaldo kuvaili haastattelussa positiiviseen sävyyn.
– Minulla on hyvä suhde Leo Messiin. Kerran palkintoseremoniassa minä toimin hänelle tulkkina, se oli hauskaa. Meillä oli terve kilpailusuhde.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- AS: Brasilia haluaa palkata Carlo Ancelottin maajoukkueensa uudeksi päävalmentajakseen – odottaa pikaista vastausta
- Kylian Mbappé kärsii nilkkavammasta
- Relevo: Carlo Ancelotti menetti Real Madridin pelaajien luottamuksen
- Sky: Carlo Ancelotti jättämässä Real Madridin päävalmentajan paikan kesken kauden
- Carlo Ancelotti nöyrtyi: ”Arsenal ansaitsi sen”
- Real Madrid putosi Mestarien liigasta
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Relevo: Antoine Griezmannin tulevaisuus selvillä – jää Atléticoon
- El Clásicon ajankohta julkaistu
- Jude Bellinghamilta varoitus ennen Real Madridin ratkaisuottelua – pukukopissa toistunut yksi sana
- Relevo: Carlo Ancelotti menetti Real Madridin pelaajien luottamuksen
- Sky: Carlo Ancelotti jättämässä Real Madridin päävalmentajan paikan kesken kauden
- Kylian Mbappé kärsii nilkkavammasta
- Jude Bellinghamilta varoitus ennen Real Madridin ratkaisuottelua – pukukopissa toistunut yksi sana
- Carlo Ancelotti nöyrtyi: ”Arsenal ansaitsi sen”
- El Clásicon ajankohta julkaistu
- AS: Brasilia haluaa palkata Carlo Ancelottin maajoukkueensa uudeksi päävalmentajakseen – odottaa pikaista vastausta
- Barcelona hävisi, mutta meni jatkoon – näin kommentoi Hansi Flick
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Real Madrid putosi Mestarien liigasta