Meksikoon siirtynyt Sergio Ramos paljasti: Sopimusneuvottelut kestivät jopa puoli vuotta

Meksikon pääsarjaseura Rayados esitteli Sergio Ramosin uutena pelaajanaan sunnuntai-iltana.
Ramos allekirjoitti yksivuotisen sopimuksen Rayadosin kanssa. Sopimukseen sisältyy optio ensi kaudesta.
38-vuotias toppari oli ilman seuraa viime kesästä lähtien ja hylkäsi lukuisia tarjouksia odottaessaan tarpeeksi mielenkiintoista ja rahakasta yhteydenottoa.
Ramos on innoissaan päästessään pelaamaan Meksikon pääsarjassa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Ramos siirtyy Euroopan ulkopuolella pelaavaan seuraan.
– En osaa elää ilman jalkapalloa. Odotan pystyväni osoittamaan kokemukseni ja johtajuuteni joukkueelle. Olen elänyt hetkiä suuren paineen alla, jolloin pelissä on ollut tämän lajin suurimmat pokaalit, joten odotan myös voivani tuoda tarvittavaa rauhaa joukkueelle.
– Meksikon liigaa ei välttämättä seurata Euroopassa aikaeron vuoksi, mutta kyse on fyysisesti hyvin vaativasta sarjasta. Pidän uusista haasteista ja olen henkilökohtaisella tasolla tyytyväinen saadessani uusia kokemuksia, Ramos totesi.
Ramosin mukaan sopimusneuvottelut kestivät puolen vuoden ajan.
– Siirtoneuvottelut etenivät ratkaisevasti viimeisen kahden viikon aikana, mutta neuvottelut itsessään alkoivat jo puoli vuotta sitten. Odotan pääseväni joukkueen rytmiin kiinni muutamassa viikossa päästäkseni pelaamaan mahdollisimman nopeasti.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- AS: Brasilia haluaa palkata Carlo Ancelottin maajoukkueensa uudeksi päävalmentajakseen – odottaa pikaista vastausta
- Kylian Mbappé kärsii nilkkavammasta
- Relevo: Carlo Ancelotti menetti Real Madridin pelaajien luottamuksen
- Sky: Carlo Ancelotti jättämässä Real Madridin päävalmentajan paikan kesken kauden
- Carlo Ancelotti nöyrtyi: ”Arsenal ansaitsi sen”
- Real Madrid putosi Mestarien liigasta
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Relevo: Antoine Griezmannin tulevaisuus selvillä – jää Atléticoon
- El Clásicon ajankohta julkaistu
- Jude Bellinghamilta varoitus ennen Real Madridin ratkaisuottelua – pukukopissa toistunut yksi sana
- Relevo: Carlo Ancelotti menetti Real Madridin pelaajien luottamuksen
- Sky: Carlo Ancelotti jättämässä Real Madridin päävalmentajan paikan kesken kauden
- Kylian Mbappé kärsii nilkkavammasta
- Jude Bellinghamilta varoitus ennen Real Madridin ratkaisuottelua – pukukopissa toistunut yksi sana
- El Clásicon ajankohta julkaistu
- Carlo Ancelotti nöyrtyi: ”Arsenal ansaitsi sen”
- AS: Brasilia haluaa palkata Carlo Ancelottin maajoukkueensa uudeksi päävalmentajakseen – odottaa pikaista vastausta
- Barcelona hävisi, mutta meni jatkoon – näin kommentoi Hansi Flick
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Real Madrid putosi Mestarien liigasta