Kahdeksan maalin trilleri! Barcelona ja Atlético Madrid tarjoilivat mielettömän välierän

Barcelona ja Atlético Madrid kohtasivat tiistai-iltana Copa del Reyn välierävaiheen ensimmäisessä osaottelussa. Trillerimäinen mittelö päättyi uskomattomaan 4−4-tasapeliin.
Atlético sai peliin huiman alun. Julián Álvarez vei madridilaiset johtoon ensimmäisellä peliminuutilla. Eikä rynnistys siihen jäänyt.
Barcelona oli pahasti köysissä, sillä Atlético iski toistamiseen perään. Avausmaalista kului vain viisi minuuttia, kun Antoine Griezmann vei joukkueensa jo kahden maalin karkumatkalle Álvarezin alustuksesta.
Katalonialaiset kuitenkin tokenivat vastustajansa häkellyttävästä alusta. Pedri kavensi maalin päähän, kun kellossa oli 18 minuuttia. Tästä parin minuutin sisään Pau Cubarsí tasasi maalit 2−2:een.
Avausjakson ilotulitus ei suinkaan päättynyt siihen, sillä Íñigo Martínez vei Barcelonan vielä 41. minuutilla 3−2-johtoon. Yhtäkkiä Atlético olikin takaa-ajoasemassa.
Lisää maaleja
Diego Simeone reagoi pelin kääntymiseen tekemällä viisi vaihtoa 13 minuutin sisään, kun peliä oli takana noin tunti. Myös Hansi Flick teki pari vaihtoa, jotka onnistuivat: Robert Lewandowski ehti olla kentällä päälle viisi minuuttia vaihdosta tultuaan ja iski Barcelonalle 4−2-osuman.
Atlético ei kuitenkaan ollut lyöty. Marcos Llorente onnistui 84. peliminuutin kohdalla kaventamaan numeroiksi 4−3.
Alkoi jo näyttää siltä, että Barcelona saisi avausosasta maalin edun itselleen seuraavaan peliin, mutta Atlético tuli kuin tulikin tasoihin. Norjan ihme Alexander Sørloth sai pallon verkkoon lisäajan kolmannella minuutilla.
Jättiläisten ällistyttävä cup-välierä tarjoili siis peräti kahdeksan maalia. Toiseen osaotteluun lähdetään nyt 4−4-tasalukemista. Kakkososa pelataan 2. huhtikuuta.
Copa del Reyn toisessa välieräparissa finaalipaikkaa ratkovat Real Sociedad ja Real Madrid. Joukkueet pelaavat ensimmäisen osaottelunsa keskiviikkoiltana kello 22.30.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Real Madrid päättää konkaripelaajan kohtalosta vasta seurajoukkueiden MM-kisojen jälkeen
- Barcelona yrittää saada La Liga -pelin siirrettyä Mestarien liiga -koitoksen alta
- La Ligasta pääsee ensi kaudeksi viisi joukkuetta Mestarien liigaan
- AS: Brasilia haluaa palkata Carlo Ancelottin maajoukkueensa uudeksi päävalmentajakseen – odottaa pikaista vastausta
- Kylian Mbappé kärsii nilkkavammasta
- Relevo: Carlo Ancelotti menetti Real Madridin pelaajien luottamuksen
- Sky: Carlo Ancelotti jättämässä Real Madridin päävalmentajan paikan kesken kauden
- Carlo Ancelotti nöyrtyi: ”Arsenal ansaitsi sen”
- Real Madrid putosi Mestarien liigasta
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Relevo: Carlo Ancelotti menetti Real Madridin pelaajien luottamuksen
- Sky: Carlo Ancelotti jättämässä Real Madridin päävalmentajan paikan kesken kauden
- Kylian Mbappé kärsii nilkkavammasta
- La Ligasta pääsee ensi kaudeksi viisi joukkuetta Mestarien liigaan
- AS: Brasilia haluaa palkata Carlo Ancelottin maajoukkueensa uudeksi päävalmentajakseen – odottaa pikaista vastausta
- El Clásicon ajankohta julkaistu
- Jude Bellinghamilta varoitus ennen Real Madridin ratkaisuottelua – pukukopissa toistunut yksi sana
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Carlo Ancelotti nöyrtyi: ”Arsenal ansaitsi sen”
- Barcelona yrittää saada La Liga -pelin siirrettyä Mestarien liiga -koitoksen alta