Barcelonalla ei mene kovin hyvin. Pelaajapoliittisesti seura on ajanut itsensä sellaiseen suohon, että tarpomisen vaikutukset voivat tuntua vielä pitkään.

Barcelonassa on aloitettu suursiivous sen jälkeen, kun joukkue romahti Mestarien liigassa ja Lionel Messi oli lähellä lähteä seurasta.

Jo aiemmin – koronapandemian iskettyä päälle – Barcelonassa ymmärrettiin, että ollaan niin sanotusti kusessa (pahoittelut kielenkäytöstä). Kulurakenne oli täysin kestämätön pelaajille maksettujen jättimäisten palkkojen vuoksi.

Ennen koronaakin Barcelonassa pyrittiin haalimaan rahaa kassaan hyvin lyhytjänteisellä toiminnalla. Omia kasvatteja myytiin suhteellisen pienillä korvauksilla, koska kassa kumisi tyhjyyttään. Oli pakko saada tulot vastaamaan menoja, jotta päästäisiin FFP-sääntöjen raameihin.

Kesällä nähty vaihtokauppa Juventuksen kanssa alleviivasi Barcelonan (ja Juventuksen) taloudellista hätää. Juve maksoi Arthurista 72 miljoonaa euroa ja Barcelona Miralem Pjanicista 60 miljoonaa. Molempien kohdalla hinta oli korkeampi kuin pelaajien arvioitu siirtomarkkina-arvo. Kirjanpidon kannalta oli kuitenkin kannattavampaa nostaa summia vähän ylöspäin.

Samaa hätää edustaa tapaus Marc Cucurella. Kaksi vuotta sitten Barcelona lainasi Cucurellan Eibariin. Eibar käytti kauden päätteeksi kahden miljoonan euron osto-optionsa. Pelaaja oli kehittynyt niin paljon, että Barca nokitti käyttämällä saman tien neljän miljoonan euron takaisinosto-optionsa.

Viime kaudeksi Cucurella lähetettiin lainalle Getafeen, ja kehityskäyrä osoitti jälleen jyrkästi ylöspäin. Getafe käytti kuuden miljoonan euron osto-optionsa, joka sisälsi sen, että Barcelona saisi 40 prosenttia seuraavasta siirrosta. Barcalla olisi kyllä ollut myös mahdollisuus käyttää 15 miljoonan euron takaisinosto-optio, mutta sitä ei käytetty.

Lopulta Barcelona vielä suostui alentamaan prosenttiosuuttaan Cucurellan seuraavasta mahdollisesta siirrosta 10:een sillä, että Getafe maksoi nyt etupainotteisesti Barcelonalle kuuden miljoonan sijaan kymmenen miljoonaa euroa. Barcelonan oli saatava rahaa ja sitä se jonkin verran sai. Oliko kauppa järkevä? Todennäköisesti ei. Transfermarktin mukaan Cucurellan siirtomarkkina-arvo on jo nyt 18 miljoonaa euroa.

Oikeat kaupat, väärin toteutettu

Ihan kaikessa ei sovi lyödä Barcelona-johtoa. Nähdäkseni nyt nähty myyntien tulva edustaa osittain myös ihan oikeaa linjausta.

Ivan Rakiticin ja Luis Suárezin taso on laskenut vuosi vuodelta. Molemmilla on myös suhteellisen reilusti ikää, aivan kuten Arturo Vidalilla. Ja palkat ovat olleet Barcelonan palkkapyramidin yläpäästä. Nélson Semedo taas ei missään vaiheessa onnistunut kokonaisvaltaisessa pelaamisessa nousemaan ihan sille tasolle, mitä mieheltä odotettiin. Samat sanat pätevät Arthuriin.

Eli periaatteessa ihan ok-tason siirtoja. Ongelma on se, miten näihin kauppoihin on päädytty. Listaus antaa vähän perspektiiviä.

  • 32-vuotias Ivan Rakitic myytiin Sevillaan, joka maksoi vain 1,5 miljoonaa euroa. Summa voi nousta ehtojen täyttyessä 10,5 miljoonaan, mutta se on epätodennäköistä. Goal-sivuston mukaan esimerkiksi kolme miljoonaa tulisi, jos Sevilla voittaisi Mestarien liigan ja kaksi miljoonaa, jos Sevilla voittaisi La Ligan.
  • 33-vuotias Arturo Vidal siirtyi ilmaiseksi Internazionaleen. Summa voi nousta ehtojen täyttyessä tasan yhteen miljoonaan euroon. Vain kaksi vuotta sitten Barcelona maksoi tuolloin 31-vuotiaasta Vidalista Bayern Münchenille 18 miljoonaa euroa.
  • 26-vuotias Nélson Semedo myytiin Wolverhamptoniin 30+10 miljoonalla eurolla. Barca itse maksoi Semedosta kolme vuotta sitten 35,7 miljoonaa. Tyypillisesti jos pelaaja pelaa tämän ikäisenä Barcelonan kaltaisen suurseuran avauskokoonpanossa, markkina-arvo nousee eikä laske. Transfermarktin mukaan Semedon siirtomarkkina-arvo olisi ollut 40 miljoonaa euroa (mihin Semedo-siirron korvaus voi toki edelleen enimmillään nousta).
  • 33-vuotias Luis Suárez siirtyi Atlético Madridiin ilmaiseksi. Summa voi nousta ehtojen täyttyessä kuuteen miljoonaan euroon. Lisäksi tiedot kertovat, että Barcelona maksaa hieman alle puolet (7 miljoonaa euroa) Suárezin palkasta tällä kaudella. Eli käytännössä Barcelona maksaa siitä, että se heikentää omaa joukkuettaan ja vahvistaa yhtä pahimmista kilpailijoistaan. Transfermarktin mukaan Suárezin siirtomarkkina-arvo olisi ollut 28 miljoonaa euroa.

Miksi näihin kauppoihin päädyttiin? Miten on mahdollista, että Barcelonan kokoinen seura on kuin konkurssipesä, josta pakkohuutokaupataan (tai suorastaan annetaan) irtaimisto pois, kunhan joku tulee hakemaan?

Horjuva korttitalo

Nyt on taas se hetki, kun syyttävä sormi kohdistuu puheenjohtaja Josep Maria Bartomeun johtaman Barcelona-hallituksen suuntaan.

Kaikki nyt myydyt pelaajat on hankittu Bartomeun puheenjohtajakauden aikana. Bartomeu on ollut itse luomassa tätä rakennelmaa, jossa palkkamenot ovat lähteneet aivan käsistä. Koronapandemian aiheuttama taloudellinen äkkijarrutus (joidenkin arvioiden mukaan Barcelona menettää koronan vuoksi noin 300 miljoonaa euroa) puhalsi korttitalon lopullisesti nurin, mutta olisi itsepetosta mennä koronakortin taakse.

Ongelmat alkoivat jo kauan aikaa sitten, kun pelaajien palkkoja alettiin nostaa Lionel Messin jättimäisten palkankorotusten vanavedessä. Sports Intelligencen mukaan Barcelona on (tai oli ennen nyt nähtyjä kauppoja) futismaailman kovin palkanmaksaja. Barcassa viime kaudella pelaajien keskipalkka oli 11,1 miljoonaa euroa! AS:n mukaan taas koko FC Barcelona -nimisen monilajiseuran henkilöstökustannuksista peräti 83 prosenttia, eli noin 392 miljoonaa euroa meni viime kaudella jalkapallojaoston ykkösjoukkueen pelaajapalkkoihin.

Nyt muutamista ykkösjoukkueen eniten tienaavista on päästy, mutta joitain on yhä jäljellä. Kävelevä sairaskertomus Samuel Umtiti on tiettävästi (palkkatiedot eivät ole julkisia) seuran parhaiten palkattuja pelaajia, ja häntä yritetään yhä myydä tämän siirtoikkunan aikana.

Kaksi hyvin kallispalkkaista, Antoine Griezmann ja Frenkie de Jong, ovat sen sijaan koskemattomia ja ”uuden Barcan” tukipilareita. Ja toki Messikin lopulta jäi. Rohkenen väittää, että jollain tasolla nykyinen Barcelona-johto olisi ollut ihan mielissään, jos Messistä olisi päästy eroon.

Kakkosketjun pelaajista (Jean-Clair Todibo, Rafinha, Martin Braithwaite, Júnior Firpo) Barcelona tiettävästi pääsisi myös mielellään eroon. Tämän nelikon palkkakustannukset eivät ole erityisen suuret, mutta heistäkin voisi saada kassaan täytettä yhteensä ehkä 40-50 miljoonaa euroa. Barcelonan nykyjohdon tuntien on toki myös mahdollista, että Camp Noun ulko-oville laitetaan ilmoitus: ”Ilmaiseksi lähtee, tule hakemaan!”

Rakenteellista muutosta kaivataan

Barcelonan kaltaisen seuran ei pitäisi koskaan olla pakkohuutokaupan kaltaisessa tilanteessa. Liikevaihto on noussut vuosi vuodelta ja sen olisi pitänyt tarjota yhä vain isompaa muskelia seuran jalkapallotoiminnan käyttöön.

Toisin kävi.

Heikko, suorastaan holtiton rahankäyttö on johtanut siihen, että Barcelona on akuutissa rahapulassa ja joutuu myymään sinällään parhaat päivänsä nähneitä mutta edelleen ihan kelpo pelaajia pilkkahintaan.

Räikein tapaus on tietysti Suárez. Seurahistorian kolmanneksi paras maalintekijä, joka siirtyy ilmaiseksi yhteen pahimmista kilpailijoista ja vielä niin, että Barcelona maksaa vajaa puolet pelaajan palkasta. Kuulostaa täysin absurdilta.

Koronan tuoma talousshokki on toki laskenut hintoja ja pelaajien siirtomarkkina-arvoa yleisesti. Mutta otetaan silti pari symbolista esimerkkiä.

Real Madrid myi kaksi vuotta sitten Cristiano Ronaldon Juventukseen 100-117 miljoonalla eurolla (lähteestä riippuen). Ronaldo oli tuolloin saman ikäinen kuin Suárez nyt, 33.

Niin ikään kaksi vuotta sitten AS Roma myi silloin 30-vuotiaan Radja Nainggolanin Internazionaleen 38 miljoonalla eurolla.

Vuosi sitten Enric Gallego vaihtoi Huescasta Getafeen. Ikää oli 33 vuotta ja siirtosumma kuusi miljoonaa euroa. Herranen aika, tuokin summa on enemmän kuin mitä Barcelona sai Suárezista, Vidalista ja Rakiticista yhteensä!

On suorastaan surkuhupaisaa seurata Barcelonan taaperrusta viikko toisensa jälkeen. Nyt valoa näkyy hieman tunnelin päässä, koska monesta kallispalkkaisesta pelaajasta on päästy eroon.

Vaikutukset eivät kuitenkaan näy saman tien, koska Barca ei kyennyt heikkojen päätöstensä myötä kuittaamaan pelaajista juuri mitään kassaansa.

[readmore from=Siirtouutiset]

Ainoa tie ylös- ja eteenpäin on se, että samoja virheitä ei toisteta. Barcelona on niin valtava ja niin kovaa liikevaihtoa tekevä seura, että rahaa kyllä tulee jatkossakin sisään. Tulopuolella ei siis ole (jos ei koronaa oteta huomioon) ongelmaa. Ratkaisevaa on se, mitä menopuolen kanssa tehdään.

Millään seuralla ei ole varaa sellaiseen järjettömään rahan jakamiseen, mitä Barcelonalta on viime vuosina nähty. Ei ole varaa maksaa 100 tai 150 miljoonan euron siirtosummia pelaajista, joille ei sitten kuitenkaan oikein ole käyttöä. Eikä ole varaa nostaa palkkarakennetta kestämättömälle tasolle.

Bartomeu on tehnyt paljon hallaa FC Barcelonalle. Hänen aikakautensa päättyy viimeistään ensi keväänä. Seuraava puheenjohtaja saa käsiinsä rauniot, joiden päälle pitäisi alkaa taas rakentaa. On mielenkiintoista nähdä, rakennetaanko jatkossa kestävämmälle pohjalle.

Aiheet Barcelona Haastattelut Suarez Luis