Ovatko myyntitalkoot päässeet alulle Barcelonassa? Kesän ensimmäinen pelaaja lähdössä Ranskaan

Konrad de la Fuenten, 19, siirto Barcelonasta Olympique de Marseilleen on enää vahvistusta vaille valmis, Mundo Deportivo vakuuttaa.
Yhdysvaltain maajoukkuelaituri sopi jo kaikista ehdoista uuden seuransa kanssa viime viikon lopulla ja lääkärintarkastus on määrä järjestää ylihuomenna perjantaina. Sitten hänestä tulee virallisesti Marseillen mies.
Konrad allekirjoittaa neljän vuoden mittaisen sopimuksen Ligue 1 -seuran kanssa. Marseille pulittaa huvista kolme ja puoli miljoonaa euroa, mutta Blaugrana pidättää vielä toistaiseksi 50 prosentin osuuden pelaajasta itsellään.
LUE MYÖS: Tästä on leikki kaukana – nämä ovat Barcelonan uuden puheenjohtajan kuusi isoa haastetta
Sopimus tarkoittaa sitä, että Konradin kahdeksan vuotta kestänyt pelaajapolku Kataloniassa tulee päätökseen. Hän ehti esiintyä edustusjoukkueessa yhteensä kolmessa ottelussa muttei LaLigassa kertaakaan.
Konradista tulee ensimmäinen pelaaja, jonka Barcelona onnistuu myymään kesän siirtoikkunassa. Se antoi aiemmin jo Juan Mirandan, 21, siirtyä Real Betisiin, mutta korvausta se ei siirrosta saa, koska Mirandan sopimus päättyy kesäkuun lopussa.
Marseille kilpailee ensi kaudella Ranskan liigan lisäksi Eurooppa-liigassa. Joukkue pelaa Jorge Sampaolin alaisuudessa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Real Madrid putosi Mestarien liigasta
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Relevo: Antoine Griezmannin tulevaisuus selvillä – jää Atléticoon
- El Clásicon ajankohta julkaistu
- Jude Bellinghamilta varoitus ennen Real Madridin ratkaisuottelua – pukukopissa toistunut yksi sana
- Barcelona hävisi, mutta meni jatkoon – näin kommentoi Hansi Flick
- Barcelona päästi kolme maalia Saksassa – eteni silti Mestarien liigan välieriin
- Kylian Mbappé sai törkytaklauksestaan yhden ottelun pelikiellon
- Polvivammasta kuntoutuva huippulupaus tekemässä jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Barcelonalle huippu-uutisia – luottopelaaja pelikunnossa Mestarien liigan ottelussa
- Barcelona hävisi, mutta meni jatkoon – näin kommentoi Hansi Flick
- Jude Bellinghamilta varoitus ennen Real Madridin ratkaisuottelua – pukukopissa toistunut yksi sana
- Barcelona päästi kolme maalia Saksassa – eteni silti Mestarien liigan välieriin
- Kylian Mbappé sai törkytaklauksestaan yhden ottelun pelikiellon
- Polvivammasta kuntoutuva huippulupaus tekemässä jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- El Clásicon ajankohta julkaistu
- Näkökulma: Kylian Mbappén pitäisi saada törkytempustaan pitkä pelikielto – oma valmentaja paljasti syyn
- Toimittaja: Luka Modricille uusi aluevaltaus Englannin kakkostasolta
- Real Madrid kiinnitti nuoren talentin
- Relevo: Antoine Griezmannin tulevaisuus selvillä – jää Atléticoon