MD: Ousmane Dembélén jatkoneuvottelut jumissa – esisopimus toiseen seuraan jo tehty?

Mundo Deportivo kertoo sunnuntaisessa artikkelissaan, että Barcelonan laitalinkki Ousmane Dembélén tulevaisuus seurassa on hämärän peitossa. 24-vuotiaalla ranskalaisella on sopimusta Barcelonan kanssa vuoden verran jäljellä, ja Barcelona haluaisi sopimusta jatkaa. Barca saattaa kuitenkin olla ”pakotettu” avaamaan Dembélélle tänä kesänä oven, sillä pelaaja itse mielii mahdollisesti toisiin maisemiin. Näin Barcelona ehtisi saada Dembéléstä vielä siirtokorvauksen.
Urallaan lukuisista loukkaantumisista kärsinyt Dembélé pelasi ehjimmän kautensa pitkään aikaan, ja vaikka hänen myymistään harkittiin viime kesänä, voitti pelaaja kauden edetessä valmentaja Ronald Koemanin luottamuksen. Kaikki merkit viittaisivat lupaavaan tulevaisuuteen ja mahdollisesti kasvavaan rooliin Barcelonassa, mutta Dembélé itse saattaa olla päättänyt toisin.
Barcelonan puheenjohtaja Joan Laporta ja seuran johtokunta haluaisivat solmia Dembélén kanssa jatkosopimuksen. He ovat tehneet toiveensa Dembélélle ja tämän agentille hyvin selväksi, mutta ranskalainen itse ei ole neuvottelupöytään halunnut istua.
[readmore from=Dembele-Ousmane]
Yksi olettamus on, että Dembélén agentti toivoo suojattinsa pelaavan loistokkaat EM-kisat, herättävän sitä kautta muiden seurojen kiinnostuksen ja nostavan Barcelonan palkkatarjousta.
Mundo Deportivon mukaan Barcelonassa kuitenkin supistaan, että Dembélén vastahakoisuus johtuisi siitä, että hän on jo tehnyt esisopimuksen jonkin toisen seuran kanssa. Dembélé saisi virallisesti neuvotella uuden seuran kanssa 1.1.2022 alkaen, kun Barca-sopimusta on jäljellä alle puoli vuotta.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- AS: Brasilia haluaa palkata Carlo Ancelottin maajoukkueensa uudeksi päävalmentajakseen – odottaa pikaista vastausta
- Kylian Mbappé kärsii nilkkavammasta
- Relevo: Carlo Ancelotti menetti Real Madridin pelaajien luottamuksen
- Sky: Carlo Ancelotti jättämässä Real Madridin päävalmentajan paikan kesken kauden
- Carlo Ancelotti nöyrtyi: ”Arsenal ansaitsi sen”
- Real Madrid putosi Mestarien liigasta
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Relevo: Antoine Griezmannin tulevaisuus selvillä – jää Atléticoon
- El Clásicon ajankohta julkaistu
- Jude Bellinghamilta varoitus ennen Real Madridin ratkaisuottelua – pukukopissa toistunut yksi sana
- Sky: Carlo Ancelotti jättämässä Real Madridin päävalmentajan paikan kesken kauden
- El Clásicon ajankohta julkaistu
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Carlo Ancelotti nöyrtyi: ”Arsenal ansaitsi sen”
- Real Madrid putosi Mestarien liigasta
- Jude Bellinghamilta varoitus ennen Real Madridin ratkaisuottelua – pukukopissa toistunut yksi sana
- Barcelona hävisi, mutta meni jatkoon – näin kommentoi Hansi Flick
- Relevo: Antoine Griezmannin tulevaisuus selvillä – jää Atléticoon
- Relevo: Carlo Ancelotti menetti Real Madridin pelaajien luottamuksen
- Kylian Mbappé kärsii nilkkavammasta